Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Tuleeko päihderiippuvaisesta oman onnensa seppä?

Kuinka moni tietää kylillä ainakin sen yhden, joka joskus oli yrittäjä tai työntekijä ja kuului yhteisöön tasavertaisena? Tämä yksi on nyt yksi heistä monista, joka joutui päihteiden orjaksi päättymättömään limboon.

Toni Syrjälä

kunnanvaltuutettu (sd.), Perho

Kahvipöytäkeskusteluissa hänet muistetaan usein luotettavana ja ahkerana yhteisön jäsenenä. Todellisuudessa hänet on unohdettu ja hän hiljaa haihtuu pois meidän mielestämme ja pysyy legendana kahvipöytäkeskusteluissa.

Miten meidän tulisi auttaa päihderiippuvaista? Meille on opetettu, kuten minulle, että pitää unohtaa ja antaa ajan koulia. Joidenkin yksilöiden kohdalla unohtaminen saattaa toimia – päihderiippuvaiselle tulee ajatus hakeutua itse hoitoon ja näin hän pääsee toipumisen tielle. Homma ei kuitenkaan kaikkien kohdalla ole näin yksinkertaista, eikä näin ollen kaikista kirjoiteta sankaritarinoita.

Meidän pitäisi Suomessa kokeilla kotikäyntimallia osana päihderiippuvaisten hoitoa. Meillä on paljon päihderiippuvaisia, jotka käyttävät päihteitä kotona, eivätkä juurikaan käy kodin ulkopuolella. Kotikäynti mahdollistaisi avun myös läheisille päihdeperheissä.

Miten me löydämme kotiin linnoittautuneet? Tässä me tarvitsemme läheisten apua, koska läheisillä on kontakti päihderiippuvaiseen. Liian moni jää avun ulottumattomiin, kun he eivät itse osaa, tai heillä ei yksinkertaisesti ole riittäviä voimavaroja hakea apua itselleen. Kukaan ei halua olla päihderiippuvainen.

Jokainen kontakti on tärkeä.

KOTIKÄYNNIT eivät tietenkään ole mikään yksinkertainen ratkaisu toteuttaa, mutta tässä meillä olisi mahdollisuus käyttää apuna päihteistä irti päässeitä kokemusasiantuntijoita. Heidän olisi helpompi lähestyä päihderiippuvaista ja päihderiippuvainen kokisi tilanteen turvallisemmaksi vertaisensa kanssa.

Kotona annettava vertaistuki laskisi kynnystä hoitoon lähtemiseen ja näin saisimme yhteyden päihderiippuvaiseen. Jokainen kontakti on tärkeä. Näkisin tämän kokeilun varteenotettavana ja uskallan väittää, että tämä jos mikä pelastaisi kokonaisia perheitä ja myös ihmishenkiä.

Ajamme vahvasti Suomessa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, mutta silti päihderiippuvainen ja hänen läheisensä jäävät vaille huomiota. He jäävät yhteiskunnan ulkopuolelle ja heistä tulee hylkiöitä muiden silmissä.

Tässä meillä on tilaisuus tehdä parempaa Suomea, myös väliinputoajille.

Kirjoittaja on kunnanvaltuutettu (sd.) ja metallityöntekijä Perhosta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE