Kahvipöytäkeskusteluissa hänet muistetaan usein luotettavana ja ahkerana yhteisön jäsenenä. Todellisuudessa hänet on unohdettu ja hän hiljaa haihtuu pois meidän mielestämme ja pysyy legendana kahvipöytäkeskusteluissa.

Miten meidän tulisi auttaa päihderiippuvaista? Meille on opetettu, kuten minulle, että pitää unohtaa ja antaa ajan koulia. Joidenkin yksilöiden kohdalla unohtaminen saattaa toimia – päihderiippuvaiselle tulee ajatus hakeutua itse hoitoon ja näin hän pääsee toipumisen tielle. Homma ei kuitenkaan kaikkien kohdalla ole näin yksinkertaista, eikä näin ollen kaikista kirjoiteta sankaritarinoita.

Meidän pitäisi Suomessa kokeilla kotikäyntimallia osana päihderiippuvaisten hoitoa. Meillä on paljon päihderiippuvaisia, jotka käyttävät päihteitä kotona, eivätkä juurikaan käy kodin ulkopuolella. Kotikäynti mahdollistaisi avun myös läheisille päihdeperheissä.

KOTIKÄYNNIT eivät tietenkään ole mikään yksinkertainen ratkaisu toteuttaa, mutta tässä meillä olisi mahdollisuus käyttää apuna päihteistä irti päässeitä kokemusasiantuntijoita. Heidän olisi helpompi lähestyä päihderiippuvaista ja päihderiippuvainen kokisi tilanteen turvallisemmaksi vertaisensa kanssa.

Kotona annettava vertaistuki laskisi kynnystä hoitoon lähtemiseen ja näin saisimme yhteyden päihderiippuvaiseen. Jokainen kontakti on tärkeä. Näkisin tämän kokeilun varteenotettavana ja uskallan väittää, että tämä jos mikä pelastaisi kokonaisia perheitä ja myös ihmishenkiä.

Ajamme vahvasti Suomessa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, mutta silti päihderiippuvainen ja hänen läheisensä jäävät vaille huomiota. He jäävät yhteiskunnan ulkopuolelle ja heistä tulee hylkiöitä muiden silmissä.

Tässä meillä on tilaisuus tehdä parempaa Suomea, myös väliinputoajille.

Kirjoittaja on kunnanvaltuutettu (sd.) ja metallityöntekijä Perhosta.