Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Uutiset

”Tunnelma on hyvin yllättynyt, mutta iloinen” – 91-vuotias demariaktiivi Seija Marttinen palkittiin Paltamossa

Eero Keränen
Paltamossa demariväki kokoontui keskiviikkona yhteiseen tapahtumaan, jossa palkittiin pitkäaikainen aktiivi Seija Marttinen.

Keskiviikkona Paltamossa ojennettiin Rafael Paasio -mitali 91-vuotiaalle Seija Marttiselle, joka on toiminut SDP:n edustajana lukuisissa luottamustehtävissä jo seitsemällä vuosikymmenellä 1960-luvulta alkaen.

Anna-Liisa Blomberg

Demokraatti

Seija Marttinen sai mitalinsa SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen lähettämän videotervehdyksen siivittämänä Paltamon demareiden tapahtumassa, jota Marttinen tuli seuraamaan lainkaan aavistamatta tulevansa palkituksi.

– Tunnelma on sellainen hyvin yllättynyt, mutta iloinen, Marttinen kuvaili ja kiitti ”ansaitsemattomasta kunniasta” saaden juhlaväen väittämään vahvasti vastaan – kunnia oli enemmän kuin ansaittu.

– Minusta on hirveän, hirveän hyvän tuntuista olla yhdessä demariporukassa, hän kuvaili tunnelmiaan.

Paltamon sosialidemokraattien puheenjohtaja Anniina Horto kertoo puolueosaston hakeneen mitalia yhdistyksen entiselle puheenjohtajalle kiitokseksi hänen aktiivisuudestaan. Marttinen toimi Paltamon demarien puheenjohtajana vuosina 1972–75 ja 1980–85. Horto puolestaan on toiminut puheenjohtajana vuodesta 2018 alkaen. Hän kertoo saaneensa Marttiselta parhaan mahdollisen vastaanoton, jonka nuori sosialidemokraatti voi kokeneemmalta toimijalta saada.

– Meillä on Seijan kanssa ikäeroa melkein 70 vuotta ja hänellä on niin paljon elämänkokemusta ja -viisautta, että ikäiseni ihmisen on sitä vaikea edes käsittää. Siitä huolimatta minulla ei ikinä ole Seijan kanssa sellainen olo, että olisin liian nuori tai en osaisi tai uskaltaisi, päinvastoin, Horto kuvailee.

– Mielestäni puolueemme kaipaa lisää Seijoja: viisaita kokeneita toimijoita, jotka vilpittömästi aatteen palosta ja ilosta mentoroivat ja kannustavat nuoria, joilla ei – kuten itselläni – olisi ilman sitä välttämättä tarpeeksi rohkeutta, hän jatkaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Kansanedustaja Raimo Piirainen (sd.) ja Paltamon demareiden puheenjohtaja Anniina Horto palkitsivat Seija Marttisen (keskellä). (Kuva: Eero Keränen)

 

Seija Marttinen on ollut mukana monessa. Marttinen toimi aikoinaan aktiivisesti Oulun Nuorissa Kotkissa, hän on osallistunut puolueen päätöksentekoon puoluekokousedustajana ja SDP:n Oulun piirissä – viimeksi tänä keväänä hän toimi varapiirikokousedustajana.

Paltamossa Marttinen on vaikuttanut kunnanvaltuustossa, -hallituksessa ja lautakunnissa. Viimeisen kerran hän oli ehdolla kuntavaaleissa vuonna 2004, mutta jatkoi erilaisissa luottamustehtävissä senkin jälkeen, viimeksi vuonna 2017 varajäsenenä keskusvaalilautakunnassa. Yhdistystoiminnassa Anniina Horto kuvailee Marttisen olevan aina vähintään hengessä mukana.

– Kun hän ei kerran päässyt yhdistyksen kokoukseen, hän silloinkin kirjoitti kokoukselle kirjeen allekirjoituksella ”uskollinen demari”. Haaveenani on tehdä politiikkaa yhtä suurella intohimolla ja epäitsekkyydellä. Seija on malliesimerkki ihmisestä, joka ei tee politiikkaa itseään, vaan muita varten, Horto sanoo.

– Minähän en ole juurikaan ollut enää mukana tekemässä [fyysisesti], mutta kannatan äänekkäästi silloin kun se on tarpeen. Saan voimaa siitä, että pidän demokratiaa niin hirveän hyvänä ja tärkeänä asiana. Toivon vain lisää porukkaa mukaan, erityisesti nuoria, Seija Marttinen itse kertoo.

Hän pitää ”enemmän kuin tärkeänä”, että naiset ovat mukana päättävissä elimissä.

– Naisia tulisi kuunnella enemmän, sieltä tulee hyvää ohjetta, hän toteaa.

– Naisten pitää olla itse päättämässä, ei muiden käskettävänä. Olen niin onnellinen meidän pääministeristämme Sanna Marinista, Marttinen sanoo.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Kuvassa ovat keskiviikkona paikalla olleet Paltamon Sosialidemokraattien entiset puheenjohtajat sekä nykyinen puheenjohtaja. Järjestyksessä vasemmalta: Arja Horto, Anniina Horto, Seija Marttinen, Ilkka Horto ja Kari Vattulainen. (Kuva: Eero Keränen)

 

Kari Vattulainen kuvailee Seija Marttista huumorintajuiseksi, sisukkaaksi ja yhteistyökykyiseksi työväenliikkeen veteraaniksi, joka arvostaa myös muita tinkimättä kuitenkaan omista, oikeiksi katsomistaan periaatteistaan.

Vuosina 2007–2012 Paltamon demareiden puheenjohtajana toiminut Vattulainen muistaa Marttiselta saamansa kannustuksen, kun hän alle kolmekymppisenä nuorena demarina oli kahden vaiheilla yhdistystoimintaan mukaan lähtemisestä.

– Seija elämää nähneenä kannusti nuorta miestä sanomalla, että rohkeasti vaan leikkiin mukaan. Otin neuvosta vaarin ja nyt tätä ”leikkiä” on kestänyt lähes viisikymmentä vuotta. Oikean ihmisen sopivalla hetkellä antama myönteinen palaute, kannustus ja rohkaisu vaikuttavat elämässä pitkän ajan, Vattulainen sanoo.

Kansanedustaja Raimo Piirainen (sd.) tapasi Seija Marttisen noin 45 vuotta sitten työskennellessään nuorena veturinlämmittäjänä Kontiomäen ajovarikolla, jossa hän tutustui ensin Seijan mieheen Väiskiin.

– Seijan tapasin, kun olimme lähdössä erikoispikajuna Savonialla Kontiomältä kohti Kuopiota. Ennen junan lähtöä hain ”lähtökahvit” ravintolavaunusta, ja eräs tarjoilijoista esitteli minulle esimiehensä Marttisen Seijan. Sain myöntävän vastauksen, kun kysyin, että ”Väiskin vaimo, vai?”, Piirainen muistelee.

– Siitä tuttavuutemme alkoi ja on jatkunut aina näihin päiviin saakka, vahvistuen ystävyydeksi yhteisen poliittisen toiminnan ansiosta. Monet hauskat tilaisuudet olemme vuosikymmenien aikana viettäneet Seijan ja Väiskin sekä heidän lastensa kanssa.

Piirainen muistaa, miten Seija Marttinen määritteli aikoinaan nimityksen ”toveri” perin osuvasti.

– Se on enemmän kuin kaveri.

Seija Marttinen sai Rafael Paasio -mitalin. (Kuva: Eero Keränen)

 

Kansan sivistysrahaston pronssisen Rafael Paasio -mitalin on suunnitellut kuvanveistäjä Heikki Häiväoja. Se myönnetään hakemuksen perusteella tunnustukseksi SDP:n puolueosastojen, kunnallis- ja piirijärjestöjen hakemuksesta ansioituneille, 60 vuotta täyttäneille aktiivi- ja rivijäsenille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Heikki Sihto

Toimituksen kommentit
12.8.2020
Kohutun esityksen taustalla on halu kepittää ammattiliittoja
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE