Rakentava ja hyödyllinen osa keskustelua on ollut tuomioistuinten rangaistusasteikoiden käytön tarkastelu ja pohdinta lakimuutosten tarpeellisuudesta. Raiskauksen tunnusmerkistössä on puutteita uhrin näkökulmasta ja siksi suostumuksen puute tulisi kirjata lakiin. Kovemmilla tuomioilla ei ole välttämättä parantavaa vaikutusta, mutta se on kannanotto yhteiskunnalta siitä, kuinka tuomittavasta teosta on kyse. Sillä olisi uhrin näkökulmasta merkitystä. Seksuaalirikokset ovatkin rikoksia, joilla voi olla uhrille monenlaisia pitkäaikaisia haitallisia vaikutuksia ja siksi uhrin asemaa tulisi korostaa enemmän keskustelussa.

Kun pohdimme yleisesti, kuka todennäköisimmin voisi olla seksuaalirikollinen, keskustelulla voi olla erittäin vahingollisia vaikutuksia muuhunkin kuin leimattuihin ryhmiin. Jos kuvittelemme, että voimme luoda kuvan todennäköisestä seksuaalirikollisesta yleisesti, teemme virheen. Tilastoanalyysista ei ole mitään hyötyä potentiaaliselle uhrille. Raiskauksia ja lasten hyväksikäyttöjä tapahtuu hyvin erilaisissa yhteisöissä ja erilaisten ihmisten toimesta. Seksuaalirikokset ovat poikkeava rikoslaji siinä, että niitä ohjaa ihan toisenlainen tarve, kuin esimerkiksi huono taloudellinen tilanne tai päihderiippuvuus. Tarve on sellainen, joka ei katso taloudellista tilannetta, etnistä taustaa tai sosiaalista asemaa yhteiskunnassa.

Onkin outoa, että lähipiirin kuuluvan seksuaalirikolliseksi selvinneen henkilön kohdalla välillä perustellaan, että tämä ei ”vaikuttanut seksuaalirikolliselta” tai ”näyttänyt siltä”. Vahingollista uhrin kannalta onkin juuri näiden mielikuvien luonti siitä, kuka on seksuaalirikollinen. Tietynlaisen tekijäprofiilin korostaminen antaa väärän kuvan siitä, että joku ryhmä olisi luotettavampi kuin toinen.

Aina on oltava kriittinen. Aikuinen tai lapsi ei aina ole turvassa tutussakaan seurassa ja joskus rikos tapahtuukin lähipiirissä. Katolinen kirkko ja sen sisällä tapahtuneet seksuaalirikokset ovat oiva esimerkki tästä ongelmasta. Kuka nyt kehtaisi edes epäillä hengellistä johtajaa seksuaalirikolliseksi? Jos ei ole lupa epäillä, ei ole myöskään lupa puhua. Tämä on hyvin vahingollista profilointia. Silmämme menevät kiinni omilta havainnoiltamme ja epäilyksiltämme silloin, kun epäilemämme henkilö ei sovikaan mielikuvaamme siitä, millainen on seksuaalirikollinen. Turvallisinta on olla tekemättä johtopäätöksiä ollenkaan siitä, mihin ryhmään seksuaalirikollinen kuuluu, miltä hän näyttää tai onko hän miellyttävä.

Kokemus seksuaalirikoksia tutkivana poliisina ei ole antanut yhtään parempia eväitä arvioida sitä, kuka voi syyllistyä seksuaalirikoksiin. Siihen ei anna vastausta tilastotkaan. Todennäköisyysanalyysi voi johtaa yksilön kohdalla vahingolliseen lopputulokseen ja huonoihin valintoihin. Potentiaalinen seksuaalirikollinen voi näyttää miltä tahansa, asua ja työskennellä missä tahansa ja tuntea kenet tahansa.

Kauhistelu ja spekulointi koko elämän tuhoutumisesta ei palvele seksuaalirikoksen uhria. Uhrin kannalta on tärkeä tuoda esiin toivoa siitä, että kokemuksista voi selvitä ja apua on saatavilla. Elämä voi jatkua ihan onnellisestikin, kun saa apua ja tukea niin läheisiltä, ammattilaisilta kuin vertaisiltakin.

Kirjoittaja on vanhempi rikoskonstaapeli ja kuntapäättäjä Vaasasta.