Kaikilla näillä on Tuomiojan mukaan ainakin jonkin verran selitysvoimaa, joskin viestintäongelma vaatii paljon syvempää analyysia.

– Kun yhdellä sosialidemokraatilla on mielessään selvä viesti ja toisella sosialidemokraatilla aivan yhtä vahva viesti, tulee ongelmaksi se, että nämä voivat olla hyvinkin erilaisia, jolloin kohteen silmissä ja korvissa viesti on ristiriitainen tai vähintäänkin epäselvä.

Ongelma voi olla sekin, että yhtenäisenkin viestin koetaan olevan ristiriidassa sen kanssa, mitä puolue todellisuudessa on tehnyt.

Sata vuotta sitten kaikki puolueet olivat Suomessa todellisia kansanliikepuolueita. Ne olivat vahvasti ankkuroituneet siihen väestönosaan, jonka asemaa ne halusivat parantaa ja jonka etuja ajaa.

– Liikeyrityksinä niiden tavoitteena on vaaleissa markkinaosuutensa maksimointi eikä keinoilla ole niin väliä.

– Kohderyhmiä analysoidaan ja lähestytään kuin markkinasegmenttejä pohtien mikä parhaiten vetoaisi kulloiseenkin kohteeseen ja välttäen sellaisia tunnuksia ja asioita, jotka voisivat herättää joissain muissa kielteisiä reaktioita.

Tuomiojan mielestä kehitys on johtanut eräänlaiseen noidankehään.

– Näin kasvaa niiden politiikasta vieraantuneiden ihmisten määrä, jotka sanovat lehtisten jakajille: ”Te olette kaikki samanlaisia, lupaatte sitä samaa ja teette jotain ihan muuta”.

Tuomioja muistuttaa, että kansanliikepuolueiden kuihtuminen yleensä ja työväenliikkeen erityisesti jättää nimenomaan heikommassa asemassa olevat ihmiset vaille omaa uskottavaa poliittista kanavaa vaaleissa.

Hän kirjoittaa, että sosialidemokraattien ei tule mennä mukaan eriarvoisuutta kasvattavaan politiikkaan, vaikka se hetkellistä vaalimenestystä voisi tuottaakin.

Lopuksi Tuomioja toteaa, ettei blogitekstin tarkoituksena ole sivuuttaa eikä väheksyä vaalianalyysejä ja niistä tehtäviä johtopäätöksiä.

– Jos taas arvot ja asiat eivät ole kohdallaan, niin sitä ei korjata millään paremmalla markkinoinnilla eikä kasvojen vaihtamisella.