Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tuomioja kehitysyhteistyön määrärahoista: “Pitää kysyä, onko meillä enää varaa olla tekemättä enemmän”

Kansanedustaja, Finnfundin hallintoneuvoston puheenjohtaja Erkki Tuomioja lähettää terveisiä hallituksen kehysriiheen.

– Kun Sipilän hallitus kokoontuu kautensa viimeiseen varsinaiseen budjettiriiheen, täytyy toivoa, että sillä on viisautta nähdä mitä Suomen ulkopuolisessa maailmassa tapahtuu.

Näin kirjoittavat Turun Sanomissa kansanedustaja Erkki Tuomioja ja Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi. Tuomioja on myös valtion kehitysrahoitusyhtiö Finnfundin hallintoneuvoston puheenjohtaja.

Hallitus kokoontuu kehysriiheen alkavalla viikolla.

Kirjoittajat muistuttavat, että ilmastonmuutos, konfliktit ja väestönkasvu eivät ole enää pitkään aikaan olleet vain muiden ongelmia. Ne ovat keskeisiä myös Suomen omalle turvallisuudelle ja hyvinvoinnille.

– Siksi budjettiriihessä ei kannata kysyä, onko meillä varaa nostaa kehitysyhteistyön määrärahoja. Pitää kysyä, onko meillä enää varaa olla tekemättä enemmän. Suomalaisten etu vaati sitä. Elämme kaikki entistä tiiviimmässä keskinäisriippuvuudessa.

Tuomioja ja Kangasniemi toteavat, että Suomen julkinen talous on valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan arvioitua paremmassa kunnossa. Tulot ovat kasvaneet ja velan tarve sitä myötä vähentynyt merkittävästi.

– Nyt on siis oikea hetki kääntää myös Suomen kehitysrahoituksen suunta selvästi ylöspäin.

– Satsaus maailman isojen ongelmien ratkaisemiseen on investointi myös suomalaisten tulevaisuuteen. Sitä ei pidä nähdä pelkkänä menoeränä. Investointien osalta ne eivät menoeriä olekaan, vaan palautuvat käytettäväksi uudelleen kehitysmaahankkeisiin.

– Meillä ei ole varaa jäädä odottamaan sitä, että valtiontalous saadaan ylijäämäiseksi. Toimenpiteillä on kova kiire, koska odottaminen vain pahentaa tilannetta. Samalla myös hintalappu kasvaa.

Suomen turvallisuuden suurimmat haasteet liittyvät kirjoittajien mukaan maailmanlaajuiseen kestämättömään kehitykseen.

– Meillä on parhaassakin tapauksessa vain muutama vuosikymmen aikaa sopeuttaa kaikki ihmisen toiminnot maapallolla ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen vaatimuksiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE