Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tuomioja tapasi Lavrovin Moskovassa

Kansanedustaja Erkki Tuomioja.

Entinen ulkoministeri, SDP:n kansanedustaja Erkki Tuomioja on tavannut Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin Moskovassa.

Tuomioja päivitti asiasta tuoreeltaan Facebookiin. Hän kertoo olkeensa mukana historioitsijakonferenssin avajaisissa Moskovassa.

– Sen jälkeen lounastapaaminen ulkoministeri Sergei Lavrovin kanssa sekä tapaaminen federaationeuvoston UaVn pj Konstantin Kosatshovin kanssa. Kun tiedämme mistä olemme eri mieltä ei sitä tarvitse korostaa vaan käyttää keskusteluja etsimään ratkaisuja asioihin joiden ratkaiseminen rauhanomaisesti on kaikkien yhteisen edun mukana. Hyvää on myös se, ettei aikaa tarvitse käyttää kahdenvälisten ongelmien setvimiseen, Tuomioja kirjoitti.

Demokraatti tavoitti Tuomiojan alkuillasta puhelimitse.

Tuomioja luonnehtii tapaamista kohteliaisuustapaamiseksi. Hän oli itse asiassa aloitteellinen.

– Kun olin historiakonferenssissa, lähetystön kautta kysyin, olisiko mahdollista tavata. Se järjestyi, Tuomioja kertoo Demokraatille.

Suomen Moskovan-suurlähettiläs Mikko Hautala oli mukana tapaamisessa.

Tuomioja kommentoi Lavrovin tapaamista lyhyesti ja toteaa sen olleen hyvin mielenkiintoinen.

– Kävimme kaikkia asioita, joita on maailmassa meneillään, lävitse, Tuomioja sanoo.

Tuomioja ja Lavrov olivat todenneet, ettei Suomen ja Venäjän suhteissa ole erityisiä ongelmia.

Barentsin euroarktinen neuvosto kokoontuu reilun viikon päästä Arkangelissa Venäjällä. Suomen ulkoministeri Timo Soini (s.) tapaa Lavrovin siellä.

Erkki Tuomioja sanoo pitävänsä hyvänä asiana, että arktinen yhteistyö on sujunut toistaiseksi kaikin puolin hyvin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE