Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tuore SAK:n puheenjohtaja varoittaa hallitusta: “Ilmapiiriä ei pidä nyt tulehduttaa irtiotoilla”

Jarkko Eloranta patistaa hallitusta keskittymään talouskasvun vauhdittamiseen eikä tuomaan palkansaajien arkeen lisää kiristyksiä.

Palkansaajakentällä sulatellaan vasta kilpailukykysopimusta, kun hallituspuolueista on jo alkanut nousta uusia ideoita kilpailukyvyn varalle. Palkansaajien pinnaa on kesällä kiristänyt varsinkin ehdotus sunnuntailisien poistamisesta, mutta myös kriittinen keskustelu työehtosopimusten yleissitovuudesta.

SAK:n tuore puheenjohtaja Jarkko Eloranta varoittaa hallitusta työmarkkinarauhan horjuttamisesta. Kokoomuksen riveistä tulleet ehdotukset hermostuttavat hänen mukaansa palkansaajia ja järjestöjä, varsinkin kun luottamus hallitukseen on jo valmiiksi heiveröinen.

– Ilmapiiriä ei tarvitsisi nyt tulehduttaa eikä osapuolia hermostuttaa tällaisilla irtiotoilla, jotka eivät ole ainakaan taloudellisesti perusteltuja tai edes poliittisesti välttämättömiä, Eloranta sanoo STT:n haastattelussa.

Viime syksynä työelämän kiristyssuunnitelmat johtivat siihen, että noin 30 000 mielenosoittajaa kerääntyi Helsingin Rautatientorille osoittamaan mieltään. Myös paperitehtaat ja lukuisat liikennevälineet seisahtuivat protestina hallituksen toimille.

Eloranta varoo ottamasta kantaa siihen, voisiko palkansaajien tyytymättömyys kärjistyä uudelleen.

– Kilpailukykysopimus oli jo sinänsä vaikea ratkaisu monille liitoille. Palkansaajilla on varmasti fiilis, että he ovat leiviskänsä tehneet, eikä lisää kiviä reppuun pitäisi laittaa, Eloranta muotoilee.

Kaikin keinoin pitää turvata se, että työrauha säilyy.

Lisää aiheesta

Eloranta huomauttaa, että AKT ja Rakennusliitto ovat syksyllä neuvottelemassa työehtosopimuksistaan, ja kuuntelevat varmasti herkällä korvalla hallituksen sanomisia. Liittojen neuvotteluista tulee Elorannan mukaan joka tapauksessa vaikeat.

– Kaikin keinoin pitäisi turvata se, että työrauha säilyy ja liitoille saadaan säälliset sopimukset.

AKT, Rakennusliitto ja Suomen Elintarviketyöläiset eivät ole mukana kilpailukykysopimuksessa, ja käyvät siksi neuvottelut työehtosopimuksistaan itse liittokohtaisesti. Omista neuvotteluista huolimatta alojen työntekijöiden sosiaaliturvamaksut nousevat kuten muillakin palkansaajilla. Sen sijaan työajan piteneminen on vielä auki.

– Se on aivan selvää, että myös heidän pöydissään työaikakeskustelu joudutaan käymään, Eloranta sanoo.

Vasta keväällä voidaan hänen mukaansa arvioida, kuinka tasapuolisessa asemassa eri SAK:laisten liittojen työntekijät keskenään ovat.

Edunvalvojien katseet kohdistuvat lähiviikkoina Juha Sipilän (kesk.) hallituksen budjettisuunnitelmiin. Palkansaajakenttää kiinnostaa varsinkin se, miten hallitus aikoo saavuttaa tavoitteensa työllisten määrän kasvattamisesta 110 000 henkilöllä. Uusia toimia tarvitaan, sillä tavoitteesta ollaan vielä kaukana.

SAK:ssa karsastetaan uusia kiristyksiä. Työttömyysturvaa ollaan jo nyt leikkaamassa ensi vuoden alusta tuntuvasti, kun ansiosidonnaisen kesto lyhenee sadalla päivällä 400 päivään ja alle kolmen vuoden työhistorialla 300 päivään.

Elorannan mielestä hallituksen pitäisi keskittyä talouskasvun vauhdittamiseen esimerkiksi infrahankkeita tukemalla, koska työttömien patistaminen ei tuo lisää työtä. Monien työttömien tilanne on hänen mielestään jo nyt kohtuuton.

– Ihmisten toimeentulo vaikeutuu entisestään erilaisten karenssien ja sanktioiden myötä, kun työn vastaanottamisen velvoitteita kiristetään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE