Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

7.12.2018 11:55 ・ Päivitetty: 7.12.2018 11:55

Tuore tutkimus paljastaa: Grönlannin jäätiköiden sulaminen on kiihtynyt

Grönlannin jääpeitteen sulaminen on kiihtynyt voimakkaasti kuluneiden kahden vuosikymmenen aikana, kertoo Nature-lehdessä julkaistu tuore tutkimus. Tätä ennen sulaminen on pysynyt suhteellisen vakaana teollisen ajan alusta saakka.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tutkimuksen mukaan jäätiköiden sulaminen on nyt puolet nopeampaa kuin teollisen ajan alussa ja 33 prosenttia nopeampaa kuin 1900-luvulla.

Jos kaikki Grönlannin jäätiköt sulaisivat, merenpinta nousisi huikeat seitsemän metriä.

– Ilmastonmuutos – tapahtuipa se sitten takapihallasi tai Grönlannissa – on jo todellisuutta, ja se vaikuttaa ihmisiin. Tämäkin tutkimus alleviivaa tätä tosiseikkaa, korosti Rowanin yliopiston professori Luke Trusel CNN.n mukaan.

Truselin mukaan maailma lähestyy koko ajan hetkeä, jonka jälkeen jäätiköiden sulamista ei voida enää pysäyttää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU