Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Politiikka

Tuppurainen Turkin tilanteesta: EU-tien mahdollisuutta on yhä pidettävä yllä

Jari Soini

Turkkilaisten niukka enemmistö äänesti sunnuntaina uuden, presidentin valtaoikeuksia huomattavasti lisäävän perustuslain puolesta.

Johannes Ijäs

SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppurainen kommentoi asiaa Twitterissä todeten, että Turkin tilannetta arvioitaessa on hyvä muistaa, että lähes puolet äänesti ei.

– Heille ikkunan sulkeminen Eurooppaan olisi maailmanloppu, Tuppurainen tviittasi.

Tytti Tuppurainen toteaa Demokraatille, ettei kannata Turkin EU-jäsenyysneuvottelujen katkaisemista.

– On tärkeätä löytää jonkinlainen maltillinen ratkaisu, joka turvaa sen, että jos Turkissa järki voittaa, voidaan jatkaa EU-tietä. Nyt täytyy kuitenkin muistaa sitä osaa kansalaisyhteiskunnasta, siis lähes puolet, jotka halusivat vielä tukea Turkin oikeusvaltiokehitystä ja liberaalia demokratiaa. Heille ei pidä kääntää selkäänsä, Tuppurainen sanoo.

Kuolemantuomion lanseeraaminen voisi olla käännekohta.

Viime joulukuussa suuren valiokunnan sosialidemokraatit katsoivat, että Turkin jäsenyysneuvottelut on jäädytettävä. Tuolloin Euroopan parlamentti oli päätöslauselmassaan vaatinut, että neuvottelut EU-jäsenyydestä Turkin kanssa on toistaiseksi jäädytettävä.

Tuppurainen toteaa, että tässä hänen kantansa on yhä voimassa.

– Kokonaan ei pidä jäsenyysneuvotteluita katkaista, mutta jos kuolemantuomio siellä lanseerataan, sitten pitää taas kyllä analysoida tilannetta uudestaan. Selvää on, että ei Euroopan Unioni voi sellaisen maan kanssa pitää edes jäädytettyinä neuvotteluita.

EU on pitänyt yllä pitkään jatkuneita jäsenyysneuvotteluita Turkin kanssa.

Tuppurainen katsoo, että vaikka jäsenyysneuvotteluja ei pidä vallitsevassa tilanteessa katkaista, tilanne on silti hyvin täpärä. Käytännössä siis esimerkiksi kuolemantuomion hyväksyminen voisi muuttaa tilanteen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE