Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Turkin valtapuolue “puhdistaa” myös omia rivejään

Presidentti Recep Tayyip Erdogan pitää Fethullah Güleniä vallankaappausyrityksen takapiruna.

Turkin valtapuolue AKP on kertonut, että se aikoo “puhdistaa” myös oman puolueensa muslimisaarnaaja Fethullah Gülenin kannattajista.

Turkki syyttää gülen-liikettä viime kuun vallankaappausyrityksestä.

Presidentti Recep Tayyip Erdogan ja salaperäinen gülen-liike toimivat aiemmin läheisessä yhteistyössä ennen välirikkoa. Yhteistyökauden aikana monia gülenistejä toimi hallinnon korkeissa viroissa.

Islamilaisella gülen-liikkeellä on ollut muun muassa useita Turkissa toimineita kouluja, jotka ovat tarjonneet koulutusta köyhemmälle väestölle.

Turkin lisäksi gülen-liikkeellä on kouluja, sairaaloita ja hyväntekeväisyysjärjestöjä monissa muissa maissa. Turkki onkin tänään kehottanut esimerkiksi Kazakstania sulkemaan liikkeeseen yhdistettyjä kouluja.

Vallankaappausyrityksen jälkeen Turkki on pidättänyt ja erottanut kymmeniätuhansia ihmisiä, joilla se epäilee olevan yhteyksiä liikkeeseen. Pidätykset ovat herättäneet kritiikkiä, sillä joukossa on ollut ihmisiä toimittajista jalkapallotuomareihin.

Presidentti Recep Tayyip Erdogan on syyttänyt gülen-liikettä aikomuksista luoda Turkkiin “rinnakkaisvaltio”.

Lisää aiheesta

Gülen itse on lytännyt Turkin oikeusjärjestelmän, kun hänestä annettiin eilen pidätysmääräys. Gülen asuu Yhdysvalloissa, josta Turkki on vaatinut hänen luovuttamistaan.

– Turkin oikeuslaitos ei ole itsenäinen, Gülen sanoo julkilausumassaan. Hänen mielestään pidätysmääräys kertoo Erdoganin taipumuksesta itsevaltaisuuteen ja halusta etääntyä demokratiasta.

Pidätysmääräyksessä todetaan, että Gülen on vallankaappausyrityksen takana. Gülenin asianajajan mukaan Turkilla ei ole esittää todisteita asiasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE