Teatteri ja Tanssi
14.11.2016 08:46 ・ Päivitetty: 14.11.2016 08:46
Turun TIP-Fest näytti esineteatterin monet kasvot
Turku on jo pitkään ollut Suomen nukketeatteripääkaupunki, mikä on suurelta osin johtunut siitä, että siellä on ammattikorkeakoulussa ollut nelivuotinen nukketeatterin koulutusohjelma, joka tosin tänä vuonna erillisenä linjana lopetettiin.
Kun useat nukketeatterin taitajat ovat valmistumisensa jälkeen jääneet Turkuun tai sen lähistölle, se on merkinnyt myös sitä, että vuosien kuluessa turkulainen yleisö on saanut nähdä hyvinkin monenlaisia nukketeatteriesiyksiä. Näin ollen se on oppinut katsomaan ja arvostamaan nykynukketeatteria sen monissa muodoissa ja täytti nytkin TIP-Festin katsomot.
Compagnie Gare Centrale: Ressacs
Esiintyjät Agnès Limbos ja Gregory Houben Musiikki Gregory Houben Tekniikka Nicolas Thill ja Nicole Eeckhout
Livsmedlet teatteri: Näkymättömät maat
Konsepti, ohjaus, esiintyminen Sandrina Lindgren ja Ishmael Falke, Musiikki ja ääni Niklas Nybom, Valot Jarkko Forsman
Le Royal Joutava: Pulcinella – Tanssiva Kutale
Konsepti ja esitys Perrine Ferrafiat – Muusikko Kaisa Kuvaja
Alma Rajala & co: Räähkän luku
Dramaturgia Pekko Käppi, Alma Rajala, Nadja Räikkä Ohjaus ja esitys Alma Rajala – Musiikki ja esitys Pekko Käppi – Visualisointi ja valot Nadja Räikkä – Nukke Heini Maaranen
Tämän vuotisen festivaalin teemana oli esineteatteri, joka käsitteenä syntyi 1970-luvulla Ranskassa. Esineteatteri on nukketeatterin laji, jossa teatterinuken sijasta roolissa on jokin muu esine. Se voi olla elollistettu arkipäivän esine tai sitten se on varta vasten esitystä varten valmistettu.
Tarina voidaan myös kertoa esineiden välityksellä niitä varsinaisesi elollistamatta. Tällaista esineteatteria edusti TIP-Festissä esityksellään “Ressacs” vieraillut Compagnie Gare Centrale, jonka toisena näyttelijänä oli yksi esineteatterin pioneereista, belgialainen Agnès Limbos.
Limbosin yhdessä Gregory Houbenin kanssa taitavasti esittämä Ressacs oli surrealistinen kertomus pariskunnasta, joka toistuvasti menetti aivan kaiken, mutta ponnisti aina jaloilleen entistä absurdimmin. Musiikkinumeroin ryyditetty ja täynnä lakonista huumoria ollut esitys tapahtui hiekalla täytetyllä pöydällä, jossa erilaiset lelut ja koriste-esineet toimivat tarinan fyysisinä ilmentyminä näyttelijöiden ollessa sen sanallistajia. Esityksessä oli myös selvä yhteiskunnallinen ote, mutta sitä ei mitenkään erityisemmin korostettu.
Nukketeatteria iholla
Vahvasti yhteiskunnallinen ja myös äärimmäisen ajankohtainen oli suomalaisen Livsmedlet teatterin esitys “Näkymättömät maat”, jonka aiheena on pakolaisuus.
Tanssija-koreografi Sandrina Lindgren ja nukketeatteritaiteilija Ishmael Falke ovat aikaisemmissakin töissään luoneet hämmästyttäviä ja aivan uudenlaisia esittämisen tapoja yhdistäessään huikean kekseliäästi liikeilmaisun ja nukketeatterin keinoja.
Tällä kertaa esitys tuli kirjaimellisesti esittäjiensä iholle, kun pikkuriikkisten ihmishahmojen näyttämönä toimivat Lindgrenin ja Falken paljaat kehonosat. Samalla se oli myös varsinaista lähiteatteria, kun katsojat ja esiintyjät olivat melkein kiinni toisissaan.
Hyvin vakava ja totinen esitys imaisi katsojan täysin mukaansa. Toki keskittymistä vaati jo pelkästään se, että pystyi erottamaan pienten hahmojen kuvaaman pakomatkan kaikkine vaaroineen esittäjiensä selällä tai jalalla, mutta ennen kaikkea vaikutuksen teki esittäjien intensiivinen paneutuminen.
Sanaton esitys tavoitti taatusti katsojansa ja teki median pakolaistarinoista paljon konkreettisempia ja koskettavampia.
Torihuumorista kauhuteatteriin
Hulvattomin näkemistäni esityksistä oli Le Royal Joutavan eli nukketeatteritaiteilija Perrine Ferrafiatin ja muusikko Kaisa Kuvajan esitys “Pulcinella – Tanssiva Kutale”. Italialaiseen commedia dell’arte perinteeseen pohjautuvassa vauhdikkaassa käsinukke-esityksessä käsiteltiin elämän suuria kysymyksiä rakkaudesta kuolemaan roisilla torihuumorilla rankasti höystäen.
Ferrafiat oli aivan uskomaton. Hänen käsinukkien käsittelynsä oli nopeaa, tarkkaa ja välillä aivan mahdottoman tuntuisiin asentoihin venyvää. Loistava esitys, joka loppui melkein liian pian.
“Räähkän luku”, alaotsikkonaan “kauhunukkemystikaali”, oli vaikuttava yhdistelmä nukketeatteria, visuaalista ja äänitaidetta. Sanaton esitys perustui vanhoihin uskomuksiin ja yhdisti kaksi alun perin pakanallista esinettä, nuken ja jouhikon.
Jo Nadja Räikän luoma näyttämötila vanhoine esineineen ja outoine elektronisine äänilaitteineen huokui uhkaa ja epämääräistä kauhua. Näyttelijä Alma Rajalan ja muusikko Pekko Käpin yhteistyöstä syntyi voimakas ja outo rituaali, jossa kuollut loitsittiin haudastaan. Rajalan taitavasti nukettamana Heini Maarasen tekemästä kuolleesta morsiamesta kasvoi vaarallinen hahmo, joka vei lopulta loitsijansa mukanaan.
Vahvaa kauhuteatteria, joka sopi erittäin hyvin Manillan vanhaan tehdasympäristöön.
Annikki Alku
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.