Turun TIP-Fest näytti esineteatterin monet kasvot

Kuva: Alice Piemme
Belgialaisduo Agnès Limbosin Limbosin ja Gregory Houbenini esittämä Ressacs oli surrealistinen kertomus pariskunnasta, joka menettää toistuvasti kaiken, mutta nousee aina uudelleen jaloilleen.
 Jo seitsemännen kerran Turussa järjestetty TIP-Fest (Turku International Puppetry Festival) toi viime viikolla viideksi päiväksi Kulttuuritehdas Manillan eri näyttämöt täyteen erilaisia nykynukketeatteriesityksiä, joista suuri osa oli suunnattu aikuiskatsojalle. Mukana oli sekä kansainvälisiä vieraita että kotimaisia ryhmiä.

Turku on jo pitkään ollut Suomen nukketeatteripääkaupunki, mikä on suurelta osin johtunut siitä, että siellä on ammattikorkeakoulussa ollut nelivuotinen nukketeatterin koulutusohjelma, joka tosin tänä vuonna erillisenä linjana lopetettiin.

Kun useat nukketeatterin taitajat ovat valmistumisensa jälkeen jääneet Turkuun tai sen lähistölle, se on merkinnyt myös sitä, että vuosien kuluessa turkulainen yleisö on saanut nähdä hyvinkin monenlaisia nukketeatteriesiyksiä. Näin ollen se on oppinut katsomaan ja arvostamaan nykynukketeatteria sen monissa muodoissa ja täytti nytkin TIP-Festin katsomot.

TIP-Fest, Kulttuuritehdas Manilla, Turku

 Compagnie Gare Centrale: Ressacs

Esiintyjät Agnès Limbos ja Gregory Houben Musiikki Gregory Houben Tekniikka Nicolas Thill ja Nicole Eeckhout

Livsmedlet teatteri: Näkymättömät maat

Konsepti, ohjaus, esiintyminen Sandrina Lindgren ja Ishmael Falke, Musiikki ja ääni Niklas Nybom, Valot Jarkko Forsman

Le Royal Joutava: Pulcinella – Tanssiva Kutale

Konsepti ja esitys Perrine Ferrafiat – Muusikko Kaisa Kuvaja

Alma Rajala & co: Räähkän luku

Dramaturgia Pekko Käppi, Alma Rajala, Nadja Räikkä  Ohjaus ja esitys Alma Rajala –  Musiikki ja esitys Pekko Käppi – Visualisointi ja valot Nadja Räikkä –  Nukke Heini Maaranen

Tämän vuotisen festivaalin teemana oli esineteatteri, joka käsitteenä syntyi 1970-luvulla Ranskassa. Esineteatteri on nukketeatterin laji, jossa teatterinuken sijasta roolissa on jokin muu esine. Se voi olla elollistettu arkipäivän esine tai sitten se on varta vasten esitystä varten valmistettu.

Tarina voidaan myös kertoa esineiden välityksellä niitä varsinaisesi elollistamatta. Tällaista esineteatteria edusti TIP-Festissä esityksellään ”Ressacs” vieraillut Compagnie Gare Centrale, jonka toisena näyttelijänä oli yksi esineteatterin pioneereista, belgialainen Agnès Limbos.

Limbosin yhdessä Gregory Houbenin kanssa taitavasti esittämä Ressacs oli surrealistinen kertomus pariskunnasta, joka toistuvasti menetti aivan kaiken, mutta ponnisti aina jaloilleen entistä absurdimmin. Musiikkinumeroin ryyditetty ja täynnä lakonista huumoria ollut esitys tapahtui hiekalla täytetyllä pöydällä, jossa erilaiset lelut ja koriste-esineet toimivat tarinan fyysisinä ilmentyminä näyttelijöiden ollessa sen sanallistajia. Esityksessä oli myös selvä yhteiskunnallinen ote, mutta sitä ei mitenkään erityisemmin korostettu.

 Nukketeatteria iholla

Vahvasti yhteiskunnallinen ja myös äärimmäisen ajankohtainen oli suomalaisen Livsmedlet teatterin esitys ”Näkymättömät maat”, jonka aiheena on pakolaisuus.

Tanssija-koreografi Sandrina Lindgren ja nukketeatteritaiteilija Ishmael Falke ovat aikaisemmissakin töissään luoneet hämmästyttäviä ja aivan uudenlaisia esittämisen tapoja yhdistäessään huikean kekseliäästi liikeilmaisun ja nukketeatterin keinoja.

Tällä kertaa esitys tuli kirjaimellisesti esittäjiensä iholle, kun pikkuriikkisten ihmishahmojen näyttämönä toimivat Lindgrenin ja Falken paljaat kehonosat. Samalla se oli myös varsinaista lähiteatteria, kun katsojat ja esiintyjät olivat melkein kiinni toisissaan.

Hyvin vakava ja totinen esitys imaisi katsojan täysin mukaansa. Toki keskittymistä vaati jo pelkästään se, että pystyi erottamaan pienten hahmojen kuvaaman pakomatkan kaikkine vaaroineen esittäjiensä selällä tai jalalla, mutta ennen kaikkea vaikutuksen teki esittäjien intensiivinen paneutuminen.

Sanaton esitys tavoitti taatusti katsojansa ja teki median pakolaistarinoista paljon konkreettisempia ja koskettavampia.

 Torihuumorista kauhuteatteriin

Hulvattomin näkemistäni esityksistä oli Le Royal Joutavan eli nukketeatteritaiteilija Perrine Ferrafiatin ja muusikko Kaisa Kuvajan esitys ”Pulcinella – Tanssiva Kutale”. Italialaiseen commedia dell’arte perinteeseen pohjautuvassa vauhdikkaassa käsinukke-esityksessä käsiteltiin elämän suuria kysymyksiä rakkaudesta kuolemaan roisilla torihuumorilla rankasti höystäen.

Ferrafiat oli aivan uskomaton. Hänen käsinukkien käsittelynsä oli nopeaa, tarkkaa ja välillä aivan mahdottoman tuntuisiin asentoihin venyvää. Loistava esitys, joka loppui melkein liian pian.

”Räähkän luku”, alaotsikkonaan ”kauhunukkemystikaali”, oli vaikuttava yhdistelmä nukketeatteria, visuaalista ja äänitaidetta. Sanaton esitys perustui vanhoihin uskomuksiin ja yhdisti kaksi alun perin pakanallista esinettä, nuken ja jouhikon.

Jo Nadja Räikän luoma näyttämötila vanhoine esineineen ja outoine elektronisine äänilaitteineen huokui uhkaa ja epämääräistä kauhua. Näyttelijä Alma Rajalan ja muusikko Pekko Käpin yhteistyöstä syntyi voimakas ja outo rituaali, jossa kuollut loitsittiin haudastaan. Rajalan taitavasti nukettamana Heini Maarasen tekemästä kuolleesta morsiamesta kasvoi vaarallinen hahmo, joka vei lopulta loitsijansa mukanaan.

Vahvaa kauhuteatteria, joka sopi erittäin hyvin Manillan vanhaan tehdasympäristöön.

Annikki Alku

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Janne Reinikainen sai Eino Kalima -palkinnon Kansallisteatterin Gorki-ohjauksestaan

Kuva: Stefan Bremer
Janne Reinikaisen kolmen klassikon ohjausurakasta ensimmäinen, vuonna 2014 ensi-iltansa saanut "Pohjalla", katsottiin 20 000 euron Eino Kalima-palkinnon arvooiseksi.

Kolmen vuoden välein jaettava Eino Kalima -ohjaajapalkinto on myönnetty Janne Reinikaiselle hänen Kansallisteatterin pienelle näyttämölle tekemästään ohjaustyöstä ”Pohjalla”,  joka sai ensi-iltansa joulukuussa 2014.

Ohjaajapalkinnon ohella nyt ensi kertaa jaetut kaksi kannustuspalkintoa menivät työparille Marina Meinander-Kirsi Porkka ohjauksestaan ”Paha äitipuoli” ja Jussi Nikkilälle Shakespeare-klassikon ”Rikhard III” ohjauksesta.

Kansallisteatterin pääjohtajana 1917−1950 toimineen Eino Kaliman nimikkorahaston jakama ohjaajapalkinto on suuruudeltaan 20 000 euroa ja nyt ensi jaetut kaksi kannustuspalkintoa 5000 euroa kumpikin. Ohjaajapalkinto koskee edellisenä kolmivuotiskautena Kansallisteatterissa tehtyä ohjaustyötä, jonka katsotaan olevan taiteellisesti ja eettisesti täysipainoista teatteria.

Valinnat tekee erikseen nimetty palkintolautakunta, johon viimeksi kuluneella kolmivuotisjaksolla kuuluivat teatterikriitikot Rolf Bamberg, Sanna Kangasniemi, Isabella Rothberg sekä puheenjohtajana Kansallisteatterin hallituksen puheenjohtaja Pekka Pajamo.

”Mestariluokan tilaihme”

Janne Reinikainen ohjasi Maksim Gorkin Pohjalla-novellista sovitetun näytelmän Kansallisteatterin pienen näyttämön 60-vuotisjuhlaesitykseksi.  Palkitsemisperusteluissa todetaan Pohjalla-esityksen ottaneen yleisön valtoihinsa.

– Yömajan ihmisiin, kaikkine omituisuuksineen ja arveluttavuuksineen, ei voi olla rakastumatta. Maksim Gorkin teksti ei etsi eikä anna yksiselitteisiä vastauksia siihen, millä ismeillä köyhyys ja yhteiskunnallinen epäoikeuden­mukaisuus tulisi poistaa, mutta hän kuvaa olemassa olevaa kurjuutta mestarillisen syvätarkasti. Saman teki ohjaaja Janne Reinikainen, mutta hän toi kuvaan vielä oman teatterinäkemyksensä tuottamia vivahteita. Hän loi yömajaan lähes maagista tunnelmaa. Reinikainen sai aikaan myös omanlaisensa tilaihmeen: ohjaajalta oli mestariluokan joukkojenhallintaa, miten hän liikutti rajallisessa tilassa näyttelijöitään sisään ulos, ylös alas ja limittäin, raati kiittelee.

Pohjalla vieraili Pietarissa lokakuussa 2015 ja Bogotassa maaliskuussa 2016. Reinikaisen versio sai molemmissa erinomaisen vastaanoton.
Janne Reinikainen (s. 1969) on monipuolinen teatterinntekijä, joka viihtyy rampin molemmilla puolilla, ohjaajana ja näyttelijänä. Hänen Pohjalla-ohjauksensa kuului yhtenä linkkinä kolmen klassikko-ohjauksen pakettiin, josta hän aikoinaan sopi Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyahon kanssa. ”Triptyykin” viimeisin osa,  Shakespearen Macbeth, pyörii parhaillaan suurella näyttämöllä. Kolmikon keskimmäisenä nähtiin suurella näyttämöllä puhutteleva tulkinta Aleksis Kiven Nummisuutareista. Reinikaisen aiempia ohjauksia Kansallisteatterissa ovat ”Tumman veden päällä” ja ”Idiootti”. Hän on työskennellyt ohjaajana myös muiden muassa KOM-teatterissa ja Svenska Teaternissa ja näyttelijänä lukuisissa kotimaisissa teattereissa, televisiossa ja elokuvissa.

Kannustusta uusperhekomedian ja klassikon ohjauksista

Kannustuspalkinnon saaneen Marina Meinanderin ja Kirsi Porkan Omapohjaan keväällä 2016 käsikirjoittaman ja ohjaaman Paha äitipuoli -esityksen vahvuudeksi palkintoraati kehuu sen kykyä pysähtyä nykyilmiöiden äärelle.

– Novellimaisen tiheässä kerronnassa sosiologinen tieto sulautuu tarkkapiirtoisiin luonnekuviin. Esitys liittää yhteen tutkimusta, nettikeskusteluja, vanhojen äitipuolimyyttien tarkastelua sekä taustalla väijyvän ekokatastrofin pelon vaikutusta ihmisten haluun äkkiä vaan kotoilla ja olla läheisten kanssa. Esitys on pirteä, monisyinen, iloinen ja samalla vakava, palkintoperusteissa kiitetään.

Jussi Nikkilän Willensaunaan syksyllä 2016 ohjaamaa Rikhard III:sta raati piti ”niin jäntevänä ja hyvin liikkuvana, ettei katsojalle tule tarvetta pyöritellä päässään ylimääräisiä tulkintakuvioita. Esitys on toteutettu pienimuotoisesti ja keskitetysti muutaman näyttelijän voimin. Nikkilän Shakespeare-tulkinta on vaikuttava kokonaisuus, jossa perinteisyys lyö kättä vahvan oman näkemyksen kanssa”.

Rikhard III jatkaa Kansallisteatterin ohjelmistossa myös syyskaudella.

Vuodesta 1993 kolmen vuoden välein jaetun Kalima-palkinnon aiempia saajia  ovat Kurt Nuotio, Antti Einari Halonen, Reko Lundán, Mika Myllyaho, Tuomo Aitta, Kristian Smeds, Juha Malmivaara sekä vuonna 2014 Juha Hurme ohjauksestaan ”Europaeus”.

 

 

Keskustelua aiheesta

TTT:n tuleva musikaali kertoo Tampereen naiskaartilaisten kohtaloista

Pariskunta Sirkku Peltola & Heikki Salo on tehnyt musiikkiteatteria kimpassa jo 1980-luvun lopulta lähtien.

Tampereen Työväen Teatterin suurella näyttämöllä saa 25.1.2018 kantaesityksensä suurteos ”Tytöt 1918 – Musikaali nuoruudesta, raivosta ja rakkaudesta”, joka kertoo vuonna 1918 Tampereella toimineen naiskaartin tyttöjen tarinan. Se pohjautuu Anneli Kannon romaaniin ”Veriruusut” (2008) ja tutkimuslähteisiin.

Musikaalin käsikirjoittaa ja ohjaa Sirkku Peltola, musiikin säveltää Eeva Kontu ja laulujen sanat kirjoittaa Heikki Salo. Työryhmä on monista menestysteoksista tuttu, heidän  viimeisin yhteistyönsä on viime lokakuussa TTT:ssä ensi-iltansa saanut  ”Viita 1949” -musiikkinäytelmä, joka jatkaa suurella näyttämöllä vielä syyskaudellakin

Tytöt 1918 -suunnitteluryhmässä ovat mukana Peltolan luottovisualistit lavastaja Hannu Lindholm, video- ja valosuunnittelija Eero Auvinen ja pukusuunnittelija Marjaana Mutanen. Uutena mukaan työryhmään tulee pitkän ja ansiokkaan uran tehnyt koreografi Marjo Kuusela, jonka töitä on nähty yli 50 teatteriteoksessa. Musikaalin roolituksesta kerrotaan vapun jälkeen.

Tavalliset työläistytöt tempautuvat taistojen tielle

Kevättalvella 1918 Tampereella perustettiin aseellinen naiskaarti, jonka muodostivat pääosin hyvin nuoret tytöt. Juuri heistä musikaali kertoo.

Musiikkinäytelmän keskushenkilöt Lempi, Rauha ja Martta asuvat samaa huonetta Amurissa. Lempi on Tampereelle tehtaaseen työhön tullut piikatyttö Teiskosta. Rauhalla on mielessä kihlattu ja kesällä tulevat häät. Martta on ison talon tytär, joka joutui pois kotoaan aatteensa vuoksi.

Naapurin Lydia on jo naimissa, vaikka oikeisiin sormuksiin ei vielä ole tarpeeksi säästöjä. 15-vuotias Sigrid aloittaa kehruutolpalla ja saa käteensä ensimmäisen oman palkkapussinsa. Puuvillatehtaassa työskentelee monta heidän kaltaistaan nuorta naista, joiden päivät täyttyvät raskaasta työtä, sydämet isoista ja pienistä unelmista.

Tehtaan tytöt ovat tavallisia nuoria arkisine huolineen. He pohtivat hameen helman leikkausta, otsakiharan muotoilua, poikain hymyjä, nisupullaa ja tasapannua. Vuonna 1918, Tampereella, he tarttuivat aseisiin ja olivat valmiita kuolemaan. Ja surmaamaan.

– Tarinan tytöt ovat lähes lapsia. Osalle naiskaartilaisuuteen liittyi aatetta ja tietoisuutta ja älyllistä paloa, mutta suurelle osalle kyse oli nuoruuden intohimosta ja heittäytymisestä tapahtumien virtaan, kertoo musikaalin käsikirjoittaja ja ohjaaja Sirkku Peltola, joka on  tutkinut aihetta pian kymmenen vuotta.

– Tytöt ovat samaistuttavia. Heille tapahtuu asioita, jotka ovat mahdollisia myös tänä päivänä eri puolilla maailmaa. Se tekee musikaalista hurjan, traagisen ja kysymyksiä herättävän. Ja tämä kaikki on tapahtunut täällä, Tampereella. Sisällissotaa on tutkittu paljon, mutta edelleen esiin nousee uusia tapahtumia ja ihmiskohtaloita. Sodan hävinneiden naisten historia on ollut erityisen vaiettua.

Heikki Salon kirjoittamat laulutekstit täydentävät tarinaa heittämällä siihen kytköksiä nykypäivään.

– Tyylilllisesti musiikki on tämän päivän musikaalimusiikkia. Se ammentaa rytmisesti hiphopista ja popmusiikista ja melodisesti perinteisestä musikaalista. Nuoruudessa on tietynlaista vimmaa ja päättömyyttä, se tulee kuulumaan musiikissa, toteaa säveltäjä Eeva Kontu.

 

 

 

Keskustelua aiheesta

Agents-musikaali ja tabuja riepottava seksikomedia täydentävät TTT:n syysohjelmiston

Kuva: Kari Sunnari
Pitkän näyttämöuran tehneet Sinikka Sokka, Esko Roine ja Ilmari Saarelainen tähdittävät TTT:n syysohjelmistossa nähtävää komediaa Kevytkenkäinen nainen, joka rikkoo seksuaalisuuteen liittyviä tabuja.

Tampereen Työväen Teatterin syysohjelmistoon on mahdutettu vielä kaksi uutta teosta aiemmin julkistettujen (”Presidentin tyttö”, ”Viulunsoittaja katolla”, ”Luulosairas”, ”Mitäs tehtäis?”) täydennykseksi.

Lokakuussa suurella näyttämöllä saa ensi-iltansa musiikkikomedia ”Jykevää on rakkaus”, joka rakentuu Agents-yhtyeen biisirepertuaarin ympärille – ja seikkaaleepa bändi itse tarinassakin. Tapahtumat on sijoitettu ruskan aikaan Lapin jylhiin maisemiin. Siellä jossain jököttää Morottajan Teboil, jossa rakennusmies Asko viettää 40-vuotissyntymäpäiviään.  Agentsien musiikin, ystäviensä Killerin ja Jatkoroikan sekä ilotyttö Ninan ansiosta Askon elämä solahtaa vauhdikkaiden käänteiden jälkeen lopulta oikeille onnellisille raiteille. Samaisissa maisemissa hortoilee eksyksissä keikkaputkessa kiitävä suosikkibändi. Komedian musiikillisena kehyksenä soivat suomalaisille tutut Agents-klassikot, jotka Rauli Badding Somerjoki, Topi Sorsakoski ja Jorma Kääriäisen ovat bändin solisteina vuorollaan laulaneet kansakunnan muistiin.

Musiikkikomedia perustuuinarilaiskirjailija Seppo Saraspään romaaniin ”Ansiosidonnaine”, josta sen on dramatisoinut Taava Hakala. Ohjaus ja koreografia ovat Tiina Brännaren ja rooleissa ovat muun muassa Petra Ahola Suvi-Sini Peltola, Jari Ahola, Juha-Matti Koskela, Antti Lang ja Auvo Vihro.

Syyskuun lopulla niin ikään suurelle näyttämölle tuleva ”Kevytkenkäinen nainen” on ujostelematon komedia naisesta, joka tahtoo kypsää seksiä.  Näytelmä perustuu amerikkalaiskirjailija Jane Juskan henkilökohtaisiin kokemuksiin. Hän laittoi The New York Rewiew of Booksiin seuraavanlaisen seuranhakuilmoituksen: ”Ennen kuin täytän 67 – ensi maaliskuussa – minä haluan harrastaa paljon seksiä sellaisen miehen kanssa, josta pidän.”  Hän sai 63 vastausta 32-84 –vuotiailta miehiltä. Näytelmä kertoo hänen treffikokemuksistaan ja matkastaan omaan kehoon, mieleen ja muistoihin. Se on myös kertomus rakkaudesta, menetyksistä, itsensä hyväksymisestä sekä tietysti seksistä.

Aino Piirolan suometaman näytelmän ohjaa Maarit Pyökäri. Pääosissa nähdään kokeneiden näyttelijöiden kolmikko Sinikka Sokka, Esko Roine ja Ilmari Saarelainen sekä Teija Auvinen, Minna Hokkanen, Samuli Muje ja Verneri Lilja. Pohjoismainen kantaesitys on 26.9.

 

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Taiteille kriittinen Thomas Bernhardin romaanin dramatisointi avaa Kansallisteatterin ja HAMin yhteistyön

Vanhat mestarit -näytelmän tarkkailuketjussa nähdään Markku Maalismaa (vasemmalla), Hannu Kivioja ja Hannu-Pekka Björkman.

Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho on pitkään haikaillut johtamansa teatteritalon ja Helsingin taidemuseon yhteistyön perään. Kuutisen vuotta keskustelutasolla vireillä pidetty idea yhteisistä hankkeista toteutuu  ensi syksynä, kun HAMin pääkallonpaikalla Tennispalatsin taidemuseossa saa ensi iltansa itävaltalaisen Thomas Bernhardin romaanista sovitettu vuolaspuheinen draama ”Vanhat mestarit”.

Näytelmän primus motor, ohjaaja ja dramatsioija Minna Leino kertoo esitelleensä  noin vuosi sitten Myllyaholle ideansa Bernhardin tekstin sovittamisesta näyttämölle. Tai oikeastaan jonnekin ihan muualle.

– Sanoin Mikalle, että tätä juttua ei oikein voi tehdä tavallisissa näyttämöolosuhteissa, vaan se tarvitsisi toteutusympäristökseen kuvataidemiljöön. Mika kertoi tuolloin juuri jutelleensa kaupungin taidemuseon johtajan Maija Tanninen-Mattilan kanssa jälleen kerran mahdollisista yhteistyökuvioista, ja kehotti minua kääntymään suoraan tämän puoleen. HAMista näytettiinkin vihreää valoa, ja näytelmä lähti toteutusasteelle, kertoo kolmisen viikkoa harjoituksia nyt luotsannut Leino, joka arvelee, että näytelmä olisi saattanut jäädä kokonaan totuttamattakin, jollei sopivaa taidemuseoympäristöä olisi saatu esityksen kontekstiksi.

Taidemuseon Kaarihalliin rakentuu siis syyskesällä tilapäisnäyttämö, jossa on noin 80 katsojapaikkaa. Katsomo on itsestää muovautuvaa tyyppiä, sillä katsojat saavat sisään tullessaan kokoontaitettavan tuolin, jonka liikuttelu on mahdollista esityksen edetessä. Esityksiä on syys-lokakuussa kaikkiaan 15, mutta Kansallisteatterin kalenterissa on varaus vastaavalle määrälle lisäesityksiä.

Teatteripääsylipulla voi katsoa samassa Kaarihallin tilassa ensi elokuussa avautuvan Nautinto-näyttelyn, jossa esittäytyvät taidemaalarit Elina Merenmies, Anna Retulainen ja Jukka Korkeila.

Aitouden etsijä

Vuonna 1989 kuollut Thomas Bernhard oli viime vuosisadan eurooppalaisen modernismin tärkeimpiä kirjailijoita, jolle merkityksellisyyden löytäminen niin taiteissa kuin tieteissä oli koko ajan ohjenuorana.

– Bernhard etsi teoksissaan aitoutta ja kritisoi ärhäkästi kaikkea kohotettua, mahtipontista ja kanonisoitua. Hänlle kirjoittamisessa olennaisinta oli  ihmisyyden korostaminen, kertoo Leino

Vanhat mestarit (Tarja Roinilan suomennos ilmestyi 2013, alkuteos 1985) onkin sapekkaasti taiteen pönotyksiä ironisoiva romaani, jossa kolme ketjussa toisiaan tarkkailevaa herraa pohtii taiteen autenttisuuskysymyksiä ja muotivirtauksia.

Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön professuurin jättävä, ja Kansallisteatterin näyttelijävahvuuteen nyt kiinnitetty Hannu-Pekka Björkman pääsee Vanhoissa mestareissa heti tosi toimiin.

– Tässä on käsissä sellainen tekstillinen haaste, etten ole vastaavan edessä ole ollut varmaan koskaan ennen. Bernhardin tapa juoksuttaa tekstiä on hengästyttävä, siinä on esimerkiksi mielettömät määrät sisäisiä viittauksia, kuvailee roolistaan innostunut Björkman. Hän esittää kirjailija Atzbacheria, jonka lempitekemistä on tarkkailla kriitikko Regeriä (Markku Maalismaa), joka taas tarkastelee joka toinen aukiolopäivä museon Bordone-salissa yhtä ja samaa Tintoretton maalausta. Atzbacheria taas tarkkailee museon vahtimestari Irrsigler, jota esittää ensi kertaa Kansallisteatterin produktioissa nähtävä Hannu Kivioja.

 

 

näyttelee kirjailija Atzbacheria, joka

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Ruotsalaismedia: Näyttelijä Gösta Ekman kuoli kotonaan

Kuva: lehtikuva / sari gustafsson

Ruotsalainen näyttelijä Gösta Ekman on kuollut, uutisoivat muun muassa Aftonbladet ja Expressen.

Ekmanin kuolemasta kertoi Tukholman Dramaten-teatteri. Sen mukaan Ekman kuoli viime yönä. Hän oli 77-vuotias.

Ekman näytteli teatterissa, elokuvissa ja televisiossa. Hänet muistetaan muun muassa roolistaan poliisi Martin Beckinä 1990-luvulla tehdyissä Sjöwallin ja Wahlöön kirjojen filmatisoinneissa.

Dramatenin johtaja Eirik Stubö tähdentää mediatiedotteessa Ekmanin valtavaa merkitystä ruotsalaiselle teatterille ja elokuvalle.

Teatterin pr-päällikkö Christina Bjerkander kertoi Expressenille, että Ekman oli ollut pidempään sairaana ja kuoli kotonaan perheensä ympäröimänä.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta