Koulutuksen tulokset ovat mitattavasti aiempaa paremmat, ja nuorisotyöttömyys on 2000-luvun alhaisin. Talous käy kuumana ja julkinen talous on vahva, muun muassa valtionvelka on alhaisimmillaan 40 vuoteen. Silti vaalipäivää jännitetään valtavasti: riittääkö tämä kansalaisille antamaan jatkokauden nykyhallitukselle?

Neljä vuotta sitten punavihreä blokki (sosialidemokraatit, ympäristöpuolue ja vasemmistopuolue) saavutti vajaan neljän prosenttiyksikön erolla ykkössijan verrattuna porvarilliseen, kokoomuksen, keskustan, liberaalien ja kristillisdemokraattien muodostamaan ryhmittymään verrattuna.

On kuitenkin muistettava, että vaa’ankieliasemaan nousi jo tuolloin ruotsidemokraatit lähes 13 prosentin kannatuksella. Tämä tuli tuoreelle hallitukselle vastaan jo ensimmäisessä budjettikäsittelyssä, kun ruotsidemokraatit tukivat porvariblokin budjettiesitystä. Edessä saattoivat tuolloin olla jopa uudet vaalit, mutta tilanne laukesi joulukuun sopimuksella, jolla taattiin hallituksen budjetin läpimeno. Löfvenin hallitus pääsi aloittamaan lupaamiaan uudistuksia, vaikkakin vastassa oli valtiopäivien enemmistö.

Jos äänestäjät pitävät kiinni suunnilleen nykyisistä kannoistaan, on punavihreän blokin jatko sellaisenaan melko epätodennäköistä. Ei silti mahdotonta, mikäli muut puolueet edelleen haluavat pitää ruotsidemokraatit ulkona. Toki – kuten vaaleissa yleensäkin – se edellyttää porvariblokkia suurempaa ääniosuutta. Julkisuudessa blokkien puheenjohtajat pitävät tiukasti kiinni nykyjaosta, mutta keskustan ja liberaalien on katsottu myös poikkeustilanteessa voivan lähteä demareiden ja ympäristöpuolueen kanssa uuteen hallituskokonaisuuteen. Toki tämä vaatisi taiteilua, koska erot erityisesti talouspolitiikassa ovat suuria. Oma arvioni on, että tämä vaihtoehto voi toteutua, mikäli hallituksella olisi enemmistö valtiopäivillä.

Luonnollisesti puolueilla on halu päästä toteuttamaan haluamaansa politiikkaa, mikä on etenkin kokoomuksen johtajan suussa muotoutunut ajatukseksi, että kortit katsotaan loppuun asti. Valtiopäiville tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä oikeistoenemmistö, jolloin houkutus hakea vähintään hiljainen tuki ruotsidemokraateilta kasvaa. Keskustan ja liberaalien puheenjohtajat ovat panneet päänsä pantiksi, että ruotsidemokraateille ei kumarreta, joten tämä vaihtoehto saattaisi jopa hajottaa porvariryhmän.

Kutkuttavuutta lisää Ruotsin vaalijärjestelmä, jossa puolueen täytyy ylittää neljän prosentin äänikynnys saadakseen yhtään paikkaa valtiopäiville. Tällä hetkellä kristillisdemokraatit keikkuvat rajan molemmilla puolilla, mutta myös liberaalit ja ympäristöpuolue ovat olleet vaarassa. Kristillisdemokraattien arvellaan pelastuneen vuoden 2014 vaaleissa muiden puolueiden tukiäänillä, mutta tilanteen ollessa näin tasainen, taitaa jokainen äänestää tiukasti ykkösvaihtoehtoaan.

Demareiden vaalikampanja on ennätyslyhyt. Toki miljoona puhelua on soitettu, ovia koputeltu ja sosiaalista mediaa hyödynnetty aktiivisesti – onhan liikkeellä kolmien vaalien ehdokkaat. Vaaliohjelma julkistettiin kuitenkin vain 12 päivää ennen vaaleja. Tällä demarit halusivat toki nähdä muiden puolueiden päälinjat, mutta myös varmistua siitä, että saavat loppuajan aloitteen käsiinsä ilman, että muut omivat heidän ideoitaan.

Perusajatus on kirkas: käytetäänkö neljän vuoden aikana kerätty liikkumavara yksilöitä hyödyttäviin veronkevennyksiin, vai satsataanko ne parempaan koulutukseen, hoivaan – ja eläkkeisiin. Näiden lisäksi blokkien välillä on selkeät erot suhteessa työsuhdeturvaan ja markkinavoimien asemaan terveydenhuollossa, koulutuksessa ja asumisessa.

Kilpalaulanta poliisien määrästä on siinä mielessä omituinen, että Ruotsissa on jo nyt enemmän poliiseja asukasta kohti kuin missään muussa Pohjoismaassa. Kysymys kuuluukin, käytetäänkö poliisien resurssit oikein, kun samaan aikaan kansalaiset lukevat toistuvasti uutisia jengien aseellisista välienselvittelyistä, autojen järjestelmällisestä polttamisesta ja yksittäisiin henkilöihin kohdistuneiden rikosten määrän kasvamisesta?

Ja kysymys on tunteesta. Turvallisuudentunteesta. Tämän tunteen sanoittamiseen sosialidemokraatit nyt siis tähtäävät muistuttamalla, että vahva yhteiskunta, jossa ketään ei jätetä heitteille, luo myös edellytykset fyysiselle turvallisuudelle. Lähtökohtana on koulutuksen tarjoaminen kaikille, kelvolliset ja kohtuuhintaset asunnot sekä mahdollisuus turvattuun työpaikkaan. Tämän lisäksi halutaan varmistaa hoidon toimivuus ja se, että ikääntyvästä väestäkin pidetään huolta. Siksi väitän, että turvallisuudentunne ja luottamus sen takaajaan ratkaisevat vaalituloksen sunnuntaina.