Kirjassa kerrotaan, millaista yrittäjyyttä liikkeen jäsenten piirissä harjoitetaan, millaista yhteistoimintaa talouden ympärille rakentuu ja miten lestadiolaisyrittäjät kohtaavat asiakkaita, työntekijöitä ja liikekumppaneitaan.

Linjakumpu vastasi tänään puhelinhaastattelussa Demokraatin esittämiin kysymyksiin hänen tuoreen kirjansa pohjalta.

Onko perusteltua nostaa uskonnollinen vakaumus ja bisnes tällä tavalla tikunnokkaan. Millaista palautetta olet saanut tutkimusta tehdessäsi?

Mainitsisitko nimeltä suurimmat lestadiolaisyritykset ja -yrittäjäsuvut?

– En. En ole siinä kirjassa maininnut yhtään yritystä tai yrittäjää nimeltä. Se on tutkimuseettinen kysymys. Jos on mahdolisuus siihen, että tutkimuskohteet eivät sitä hyväksyisi tai heille olisi mahdollisesti haittaa siitä, se ei ole tutkimuseettisesti perusteltua. Tämän tutkimuksen tarkoitus on hahmottaa yleisempää logiikkaa, ei yksilöidä yrityksiä tai sukuja.

Koitko painostusta, etteivät yritysten nimet ja henkilöt tulisi julki?

– En varsinaisesti. Aihepiiri on herkkä. Se tietysti aiheuttaa monenlaisia mielipiteitä ihmisissä suuntaan ja toiseen. Olen yrittänyt toimia tutkimuksellisesti validilla eli mielekkäällä tavalla. Päätin alusta lähtien tehdä tutkimuksen anonyymisti.

Jos olisit ottanut yritysten tai henkilöiden nimiä esiin, uskotko, että siitä olisi ollut seurauksia?

– Varmaan siitä olisi ollut joitakin seurauksia ehkä yrityksille, yrittäjille tai tutkimuksen tekijälle. Tutkimuksessa en suoranaisesti, mutta sivuten pohdin, että oikeastaan käytännössä kukaan lestadiolaisyrittäjä ei tuo esiin omaa hengellistä taustaansa. Heillä on saattanut olla siitä huonoja kokemuksia, vaikka koulumaailmassa tai muissa yhteyksissä. Siihen liittyy kielteisiä mielikuvia yleisellä tasolla. Ne saattavat vaikuttaa yksittäisten ihmisten elämään. Tavallaan yleistetään joitakin asioita, joita lestadiolaisten piirissä on ollut. Nämä yksittäiset yrittäjät ovat ehkä väärä kohde, johon syyllisyys pitää sijoittaa tai paikallistaa.

– Kun aletaan puhua yrityksistä nimillä, se on nimenomaan tikunnokkaan nostamista. Silloin jotenkin keskustelu menee väärille urille. Jos tarkoituksena on ymmärtää laajempaa logiikkaa, se helposti unohtuu, jos nimet ja yritykset tulevat esille. Silloin unohtuvat ne monimutkaisuudet, joita asiaan liittyy, jos aletaan puhua yksittäisistä ihmisistä tai yrityksistä.

Helsingin Sanomat nosti kirjaasi käsittelevässä artikkelissa yrityksen nimiä esiin, mitä ajattelet siitä?

– Tutkijoilla on omat toimintatavat tehdä työtään ja toimittajalla ja medialla on omat. Ne toimivat eri areenoilla ja niillä on eri tavoitteet työskentelyssään. Median pitääkin ehkä katsoa asioita eri tavoilla kuin tutkijoiden.

Jos olisit vanhoillislestadiolainen, olisiko sinulla etu Suomessa yrityksen perustajana tai työllistymisessä? Miksi?

– Siitä voi olla etua eli lestadiolaisuuden sosiaaliset verkostot antavat mahdolisuuksia yritystoiminnan aloittamiseen, rekrytointiin tai asioiden hankintaan. Etu ei ole automaattista. Puhun tutkimuksessa sosiaalisesta pääomasta. Yrittäjätkään eivät asetu samanveroisesti yrittäjyyden kentälle. Joillakin on syystä tai toisesta mahdollisuutta tai kykyä saada etua, riippuu hirveän paljon ihmisestä tilanteesta, ehkä paikkakunnastakin tai suvusta, johon kuuluu. Mahdollisuus on olemassa mutta se ei ole auttomaatti. Kaikki lestadiolaiset eivät saa automaattista lestadiolaisetua, kun he rupeavat yrittäjiksi.

Kirjoitat, että liikkeen jäsenet muodostavat vanhoillislestadiolaiselle yrittäjälle varannon, jotka mahdollistavat työvoiman löytämisen. Suomessa puhutaan joillakin aloilla työvoimapulasta. Ovatko vanhoillislestadiolaiset yritykset tässä suhteessa etuasemassa?

– Voisin kuvitella, että jotkut yritykset voivat olla. Kyllä. En ole tuosta näkökulmasta ajatellut. Voi se olla, että perinteiset rakennusteollisuuden alat eri muodoissaan, siinä saattaa toki olla sellainen parempi asema kuin muilla. Ehkä se on näin.

Rakentamisella on mennyt viime vuosina erittäin pitkään hyvin Suomessa, kun monet muut teollisuudenalat vastaavasti sakkasivat. Vanhoillislestadiolaisuuden kontekstissa rakentaminen kaikkinensa on keskeisin ja tärkein yrittämisen alue. Onko vanhoillislestadiolaistaustaisilla yrittäjillä hyvä bisnesvaisto ja miksi juuri rakentaminen on niin suosittu toimiala?

– Bisnesvaisto tai -vainu ainakin jollakin on. Pitää tietysti muistaa, että lestadiolaisyrittäjiä on paljon. Jollakin menee huonosti ja on pieniä yrityksiä, jotka eivät pääse kasvamaan, juuri ja juuri saa leivän. Yrittäjien arkipäivä on arkipäivää myös lestadiolaisilla. Kun joitakin suuntia katsoo tarkemmin, löytyy lestadiolaisilla mielestäni aika oivaltavaa bisneälyä. Katsotaan esimerkiksi uusia toimialoja ja -tapoja ja pyritään tekemään bisnestä uusilla tavoin. Ei jättäydytä vain siihen, mitä on tehty vaan ollaan aktiivisia sen suhteen mitä muuta voisi tehdä ja miten muutoin voisi tehdä. Joillakin yrittäjillä on hyvinkin hyvää bisnesvainua.

Rakentavatko omat yritykset vanhoillislestadiolaisten rauhanyhdistysten toimitilat?

– En tiedä tai en tiedä niin hyvin että voisin sanoa. Tiedän sen, että toki näin tapahtuu ja varmasti joillakin alueilla erityisesti, missä on sen alan yritystoimintaa liikkeen sisällä. Varmasti sitä tapahtuu, mutta kuinka paljon ja laajasti, en pysty sanomaan sen tarkemmin. Se kuulostaa ihan järkeenkäyvältä, että liikkeeseen kuuluvat yritykset tekevät toimitaloja. Se on niin pieni siivu yrittämisen kokonaisuudesta, että ei sillä ole merkitystä suuntaan tai toiseen.

Lestadiolaistaustaisia yrityksiä ei aiemmin ole ollut pörssissä, mutta tilanne on muuttunut 2010-luvulla. Huomiotaherättävää onkin se, että pörssiin listautui vuosien 2015–2017 aikana neljä yritystä, joiden taustalta on löydettävissä vahvasti lestadiolaistoimijoita sekä -omistajia. Tilanteesta tekee kiinnostavan myös se, että listautumiset tapahtuivat suhteellisen lyhyen ajan sisäll ä ja pääosin myönteisten tai kohtuullisten odotusten vallitessa. Mistä tällainen yhtäaikainen pörssiinmeno johtuu?

– Ehkä se on sattumaakin. Toisaalta lestadiolaisyrittäminen kaikkinensa minusta kantaa nyt sitä hedelmää, mitä liikkeen yrittäjät ovat tehneet vuosikymmeniä. Vanhimmat edelleen pyörivät yritykset ovat 50–60-luvulta. Yritystoiminnan merkittävä laajentuminen syntyi 60–80-luvun pohjalta. Yhtäkkiähän yritykset eivät kasva tai ole siinä vaiheessa, että ne voisivat pörssiin mennä. Se vaatii joillakin aloilla aika pitkääkin yrityskultuurin rakentamista ja bisneksenteon haltuunottoamista. Toki pörssiin saattaa mennä päiväperhoja, mutta näissä se liittyy yrityskulttuuriin rakentumiseen, joka kantaa nyt hedelmää. Toisaalta se on sattuma, mutta sillä on siis taustansa pitemmässä kehityskulussa.

Kirjoitat, että ei-lestadiolaisten asiakkaiden kanssa kuulumista lestadiolaisuuteen ei yleensä tuoda esille. Se on pikemminkin asia, joka pyritään pitämään peitossa. Lestadiolaistaustaisuuden peitossa pitäminen liittyy myös mainostamiseen: kuulumista liikkeeseen ei tuoda käytännössä koskaan esiin julkisessa mainostamisessa. Puhut tekstissäsi myös häpeästä. Kuinka määrittävä tunne häpeä on lestadiolaiselle yrittäjälle?

– Määrälliset kysymykset ovat hankalia, koska ei ole evidenssiä. Uskon että se näyttelee jonkinlaista osaa Toisaalta taloutta ei haluta ylipäänsä yhdistää hengellisyyteen. Ajatellaan, että ne toimivat vähän eri sektorilla. Työn sektorilla ei ole tarvettakaan esitellä omaa hengellistä vakausmusta. Se voi olla hyvin henkilökohtainen tai sensiivinen asia. Harvapa meisät omaa hengellisyyttään julkistaa missään. Häpeä liittyy sosiaalaisen mielikuviin, jota lestadiolaisuudesta on. Luulen, että se saattaa monilla lestadiolaisilla ainakin jollakin tavalla vaikuttaa siihen, miten he suhtautuvat yhteiskunnalliseen olemiseensa.

Hyvin usein kuulee sanottavan, että lestadiolaisyrittäjät ovat rehellisiä ja ahkeria. Onko tämä yleistys totta?

– Kyllä minä luulen, että se pitää pitkälti paikkaansa niin kuin luulen, että useimmat ihmiset ylipäänsä ovat rehellisiä ja ahkeriakin. Se liittyy lestadiolaisuuteen ja ehkä suomalaisuuteenkin.

Miten vanhoillislestadiolaiset suhtautuvat ay-liikkeeseen?

– Siinä on varmaan, niin kuin kaikissa teemoissa, aika laidasta laitaan näkökulmia. Varmasti suhde ay-liikkeeseen on monissa tilanteissa ihan tavanomainen. Aineistossa tuli jonkin verran pohdintaa siitä, että ay-henkinen toiminta ei ole ehkä ihan toivottavinta tekemistä työpaikoilla, mutta sitä on vaikea sanoa, kuinka yleistä tämä on.

Voi olla, että monet lestadiolaisyrittäjistä pitävät eroa liikkeeseen identifioituviin poliitikkoihin, mutta toisinpäin ajateltuna on ilmiselvää, että liikkeeseen kuuluvilla poliitikoilla on enemmän tai vähemmän vahvat yhteydet yritysmaailmaan yleensä ja myös lestadiolaistaustaisiin yrityksiin ja yrittäjiin, kirjoitat. Katsot tämän tarkoittavan myös sitä, että ainakin joillakin liikkeeseen kuuluvilla yrittäjillä on näitä samoja yhteyksiä, vaikka niistä ei erityisesti puhuttaisi. Keskustalla ja vanhoillislestadiolaisuudella on perinteisesti likeiset suhteet. Tukevatko lestadiolaistaustaiset yritykset erityisesti keskustaa, miten?

– Se on varmaan yleistä tietoa, että keskusta on vanhoillislestadiolaisuudessa se keskeinen puolue. Miten ne tukevat, vaikea sanoa niitä kaikkia muotoja. Se mitä näkee ihan julkisista yhteyksistä on se, että toimitaan vaikka vaaleissa, ollaan mukana vaalitapahtumisssa, vaalijulkaisuissa. Toimitaan jotenkin ristiin sellaisissa kohdin, jossa se on mielekästä. Tavallaan sellaista luontaista toimintaa, mitä poliitikoilla yleensäkin on.

– Varmaan kaikilla politiikoilla on yhteyksiä yritysmaailmaan. Jollei ole, se on vähän jo outoakin. On julkisia tuenosoituksia, ollaan mukana poliitikkojen vaalikampanjoissa, ollaan siellä taustalla, kerrotaan viestejä puoleen ja toiseen. Tiedonkulku on varmaan yksi tärkeä asia. Mutta kulkeeko siellä raha kädestä toiseen, sitä on vaikeampi identifioida.

Jakavatko lestadiolaistaustaiset yritykset vaalirahaa nimenomaan lestadiolaisille poliitikoille? Miten oletat tämän vaikuttavan ja näkyvän maakuntavaaleissa?

– Tuohon en ehkä kommentoi mitään. Ei ole niin täsmällistä tietoa asiasta, on jotakin tietoa, mutta vaatisi ehkä vähän laveampaa ja täsmällisempää tietoa, että voisi kommentoida.

– Maakuntavaalit on mielenkiintoinen, koska keskustalla on varsin läheinen suhde maakuntahallintoon ja siihen liittyviin politiisiin paikkoihin. Kun maakunta- ja paikallisella tasolla nimenomaan yrittäjyyskysymys on tärkeä, uskoisin, että lestadiolaisyrittäjiä kiinnostaa paljon, miten sote-ratkaisut rakentuvat.

Näetkö, että sotea on tehty lestadiolaisyrittäjien ehdoilla?

– Ehkä tuo on vähän liian kaukaa haettua. Minusta se on sitten jo spekulointia. On niin paljon intressiryhmiä, jotka ovat kiinnostuneita, miten siinä käy. Kyllähän politiikoja tällä hetkellä lobataan ja on lobattu monien vuosien ajan kaikista mahdollisista suunnista.

Millaisia voisivat olla sellaiset poliittiset tavoitteet, joita vanhoillislestadiolaiset yrittäjät mielellään Suomessa ajaisivat? Miten suhtaudutaan esimerkiksi perintöveroon ja vaikkapa yleissitovuuteen?

– Liikkeen piirissä on paljon perheyrityksiä tai sukujen piirissä toimivia yrityksiä. Silloin perintöverokysymykset ovat mielenkiintoa herättäviä. Yleissitovuus on varmaan myös sellainen asia, joka ylipäänsä yrittäjiä kiinnostaa. Luulen, että siinä eri yrittäjät, olipa tausta mikä tahansa, jakavat näkemyksen, että yleissitovuus voisi olla vähän vähäisempi.

Syntyykö lestadiolaisverkostoista ongelmia tai esimerkiksi jääviyskysymyksiä kunnallispolitiikassa?

– Kaikki tiiviit verkostot, jotka toimivat jollakin tavalla suljetusti voivat olla ongelmallisia paikallisen tai poliittisen päätöksenteon kannalta. Tämä aihe vaatisi varmasti lisätutkimusta, ei ainoastaan lestadiolaisuuteen liittyen vaan ylipäänsä siinä, miten Suomessa toimitaan.

Kirjoitat tutkimuksessasi, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on rauhansanalainen (lestadiolaisuuden suuntaus), joiden hengelliset näkemykset eroavat vanhoillislestadiolaisten näkemyksistä. Toteat, että tästä on ollut johtopäätöksenä se, että Sipilä ei ole missään tekemisissä vanhoillislestadiolaisuuden kanssa. Sinun mukaasi tämä pitääkin paikkansa epäilemättä uskonkäsitysten suhteen: rauhansanalaisuus on väljempi ja vähemmän dogmaattinen hengellinen yhteisö kuin vanhoillislestadiolaisuus.

Kirjoitat, että Sipilän suhdetta vanhoillislestadiolaisuuteen ei voi kuitenkaan yksinomaisesti arvioida vakaumuksellisen perspektiivin kautta, vaan siinä pitää ottaa huomioon lestadiolaisuuden sosiaalinen ja verkostomainen ulottuvuus, jolloin tilanne näyttäytyy hieman eri valossa. Mikä on niiden yritysten, jossa pääministeri Juha Sipilällä on omistus- tai työtaustaa, suhde vanhoillislestadiolaisuuteen?

– En ole katsonut niitä niin tarkkaan, että voisin kommentoida täsmällisemmin.

Kerrot, että tutkimuksen teossa on tullut vanhoillislestadiolaisuudesta ilmi asioita, joita ei ole käsitelty, koska niistä ei ole riittävästi tietoa. Tällaisia ovat esimerkiksi lestadiolaisten yritysten käymät oikeudenkäynnit. Mitä niistä selvisi?

– Se, että aina asiat eivät mene odotusten mukaan ja tulee rikkeitä ja ongelmia lain kanssa. Se vaatisi lisää tutkimusta. Yritystoiminnassa, myös niin kuin yrittämisessä yleensä, myös muilla kuin lestadiolaisilla, asiat eivät mene aina onnistuneesti vaan tule ongelmaa. Vaikea sanoa, eroavatko lestadiolaisten yrittäjien oikeudelliset ongelmat muiden yrittäjien ongelmista tai mikä on syy ja onko lestadiolaisuudella sinänsä mitään osaa ongelmiin. Sitä on vaikea yksiselitteisesti tai mitenkään arvioida.

Näet, että on mahdollista tulkita, että lestadiolaistaustaisessa yrittämisen eetoksessa olisi protestanttis-pietistisen pohjavireen ohella nähtävissä menestysteologisia ajattelu- ja soveltamisen tapoja. Tämä tulee ilmi esimerkiksi siinä, että rikastuminen ei näyttäydy merkittävänä ongelmana, vaan pikemminkin siunauksena. Lisäksi varallisuuden ulospäin näyttäminen ei ole teologisesti eikä sosiaalisesti ongelmallista. Mitä on menestysteologia ja miten tämä varallisuuden ulospäin näyttäminen näkyy käytännössä?

– Menestysteologiassa perusidea on, etttä rahan ansaitseminen ja menestyminen on uskovaiselle ihmiselle mahdollista ja menestyksen tuloksista voi nauttia eikä sitä tarvitse peitellä. Jossakin helluntailiikkeen suunnalta tällaista ajattelua saattaa olla nähtävissä. Se eroaa vähän perinteisestä luterilaisesta ajattelusta, jossa vaatimattomuus on sellainen jonkinlainen arvo ja menestymistä ei ehkä juuri haluta hehkutella tai tuoda erityisesti esin. Se tuovatko lestadiolaiset sitä erityisesti esiin, voi olla tulkinnallista. Se liittyy ihmisen elämän eri puoliiin, jotka ovat tavalla tai toisella näkyviä, elämäntavalliset valinnat ja sen tyyppiset asiat.

Pyrit kaiken kaikkiaan varomaan kirjassa yleistyksiä. Muistutat moneen kertaan, että oikeastaan vanhoillislestadiolaisuus ei välttämättä tuo mitään erityistä suhteessa yrittämiseen. Summaat, että on kuitenkin oletettavaa, että monissa tai mahdollisesti useimmissa tilanteissa lestadiolaisyrityksessä työskentely ei eroa työskentelystä ei-lestadiolaisessa yrityksessä. Olisiko Suomessa jokin toinen uskonnollinen liike, josta voisi tehdä vastaavankaltaisen tutkimuksen?

– Suomessa ei ole vastaavaa uskonnollista liikettä, ei suuruudeltaan, ei yhteiskunnalliselta merkitykseltään eikä yrittäjyyden laajuudeltaan. Kyseessä on minusta hyvinkin poikkeuksellinen ilmiö suomalaisessa yhteiskunnassa. Toki on hengellisesti orientoituneita yrittäjiä ja yrittäjäverkostoja muitakin. Ne eivät ole minusta merkitykseltään eikä sitovuudeltaan samankaltaisia.

Miten uskot vanhoillislestadiolaisen liikkeen johdon suhtautuvan tutkimukseesi?

– Talouteen liittyvät asiat ovat niin herkkiä, koska tutkimuksessa sivutaan jonkin verran myös Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistystä SRK:ta ja liiikkeen virallista organisaatiota, niin se varmaan siinä mielessä kiinnostaa liikkeen johtoa. Mutta tutkimuksen tarkoituksena on kuitenkin katsoa asiaa monelta kantilta. Sinänsä ei ole kysymys paljastuskirjasta vaan toivottavasti myös asiasta, joka lisää liikkeen itseymmärrystä myös myönteisessä mielessä.