Kun Hamas iski Israelin puolelle kuukausi sitten 7. lokakuuta, sosiaalisessa mediassa alkoi nopeasti levitä narratiivi, jossa Hamasia verrattiin Syyrian, Irakin ja Afrikan alueella toimivaan veriseen ääri-islamilaiseen Isis-järjestöön.

Etenkin monet israelilaiset julistivat somessa, miten kyseessä oli vain eri nimillä esiintyvä sama taktiikka. Aihetunnisteet #HamasISIS ja #HamasIsIsis yleistyivät nopeasti viestipalvelu X:n postauksissa.

Tällaiset Israelin edustajien lausunnot ovat monella tapaa ymmärrettäviä. Terrori-isku aiheutti Israelissa puolisentoista tuhatta kuolonuhria, ja iskun aikana tehdyt rikokset ja hirmuteot järkyttivät kaikkialla maailmassa.

Somen käyttäjät Suomessakin jakoivat Hamasin kuvamateriaalia ja viestejä järkyttyneinä eteenpäin, miettimättä että juuri se kauhun levittäminen olikin osa järjestön strategista viestintää.

Vaikka nyt monille Hamas-hyökkäyksen teloitus- ja kidnappauskuvat palauttivat mieleen Isisin toiminnan, narratiivi järjestöjen samankaltaisuudesta on pohjimmiltaan yksinkertaistavaa ja osittain harhaanjohtavaa.

Hamas ja Isis edustavat erillisiä ja monella tapaa erilaisia alasuuntauksia laajemmalla radikaali-islamismin, väkivaltaisen uskonnollisen ekstremismin kentällä. Ryhmien välillä on yhtäläisyyksiä, mutta myös tärkeitä eroja.

IDEOLOGIALTAAN Isis edustaa globaalia puhdasoppista uskonyhteisöä ja maailmanlaajuista kalifaattia tavoittelevaa salafi-jihadismia.

Ryhmä ei hyväksy nykyistä eri valtioihin pohjautuvaa kansainvälispoliittista järjestelmää. Isis pitää kaikkia erillisiä valtioita uskontonsa vastaisina ja pyrkii kumoamaan valtiojärjestykset väkivallalla.

Hamasin radikaali-islamismi puolestaan kytkeytyy Egyptin muslimiveljeskunnan ideologiaan.

Vaikka ryhmän teologiassa on vaikutteita salafismista, se ei pyri uskonopilliseen puhtauteen Isisin tavoin.

Hamas ei kiistä valtioiden olemassaoloa, ja sen tavoitteet ovat maantieteellisesti rajatumpia. Hamas haluaa iskulauseensa mukaan luoda islamilaisen valtion ja hallinnon “joelta merelle”, nykyisen Israelin ja Palestiinan alueelle.

Käytännössä tämä saadaan ryhmän mukaan aikaan tuhoamalla Israel – ja sen juutalaisväestö kokonaan.

RINNASTAJILTA unohtuu, että näennäisesti yhteisistä vihollisista huolimatta Hamasin ja Isisin suhteet ovat olleet pitkään vihamieliset.

Isisin mielestä Hamas on harhaoppinen, koska järjestö ei sovella Gazassa sharia-lakia Isisin haluamalla tavalla. Välejä hiertävät myös Hamasin liittolaissuhteet Iraniin ja Hizbollahiin.

Isis nimittäin pitää Irania jopa Yhdysvaltoja isompana vihollisena omalle uskontulkinnalleen.

Vastaavasti Hamas suhtautuu salafi-jihadistisiin ryhmiin vihamielisesti. Vaikka etenkin al-Qaida ja 2010-luvulla Isis pyrkivät laajentumaan Palestiinaan, Hamas kohteli näitä kilpailijoinaan ja siksi jopa esti niiden kehittymistä.

YHTEISTÄ molemmille terroristiyhteisöille, Hamasille ja Isisille on häikäilemätön poliittisen väkivallan käyttö tavoitteiden ajamiseksi.

Molemmat oikeuttavat toimintaansa, jopa ulkopuolisten sivullisten ja omien surmaamista jihadin uskonopilla, mutta määrittelevät oppia eri tavalla.

Hamas mieltää nykyisen Israelin alueita omikseen, ja katsoo että juuri tuon alueen kaikilla muslimeilla on yhteisen uskonnonkin takia velvollisuus taistella juutalaisia vastaan.

Muiden salafi-jihadismia edustavien ryhmien tavoin Isis näkee koko islamin olevan kaikkialla globaalin hyökkäyksen kohteena. Siksi sen mielestä kaikilla maailman muslimeilla on oltava henkilökohtainen velvollisuus ryhtyä taisteluun, missä ikinä asuvatkaan. Pyhään sotaan osallistuminen on heille uskonnon harjoittamista – eikä uskovainen voi olla sotimatta.

ENNEN Hamasin lokakuista hyökkäystä Isis edusti verisimmäksi ja itsetuhoisimmaksikin miellettyä radikaali-islamismin suuntausta, jossa ihmishengellä ei ole muuta kuin välinearvo.

Myös Hamas on tehnyt 2000-luvulla itsemurhaiskuja Israelissa, mutta näiden mediahuomio on jäänyt vähäisemmäksi.

Lokakuun hyökkäyksellä Hamas viestitti – kannattajilleen, jäsenilleen, vihollisilleen ja länsimaiden ihmisille – kykenevänsä aiempaa näyttävämpään, raakaan ja laajaan väkivaltaan, mutta valtioita kaatavaksi terrorismin hyökyaalloksi siitä ei ole.

Hamasista ei tule “uutta Isisiä” tai Isisin kaltaista toimijaa, jota vastaan maailman valtioiden pitäisi perustaa uusia sotilaallisia liittoumia tai lähettää joukkoja.

Tutkijat eivät vielä tiedä kokonaiskuvaa lokakuun iskusta, tai siitä mitkä Hamasin päätökset johtivat siihen juuri nyt.

Keskeiset syyt ovat todennäköisesti valtaosin Hamasin sisäisiä. Osittain ne voivat johtua myös terroristijärjestön toimintaympäristössä tapahtuneista muutoksista ja sen ulkomaisten tukijoiden tarpeista, sekä puhtaasti sattumista. Tämän selvittämiseen voi mennä vuosia.

Terrorismista puhuttaessa toimijoiden eroavaisuuksien hahmottaminen on tärkeää. Ilman sitä iskujen ennakoiminen – saati torjuminen – muuttuu vaikeammaksi.

Isisin ja Hamasinkin erojen huomioiminen ei vähättele Hamasin hirmutekojen merkitystä, vaan pikemminkin mahdollistaa syvällisemmän ymmärryksen muodostamisen siitä, minkälainen toimija kumpikin on.