Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Tutkijan ensi arvio yön väittelystä: Trump sanoi ongelmallisia, Clinton vei pisteet

Republikaanien Donald Trump ja demokraattien Hillary Clinton otttivat yhteen viimeisessä väittelyssä ennen vaalipäivää Los Angelesissa.

Yhdysvaltain republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump sanoi yön vaaliväittelyssä demokratian kannalta ongelmallisia asioita, arvioi ohjelmajohtaja Mika Aaltola Ulkopoliittisesta instituutista. Aaltolan mukaan se, että Trump ei luvannut kunnioittaa vaalitulosta, on asia, jonka luulisi askarruttavan äänestäjiä.

Dynamiikaltaan ehdokkaiden viimeinen väittely oli Aaltolan mukaan hyvin samanlainen kuin kaksi aiempaa. Hillary Clinton pystyi luomaan väittelyn dynamiikan ja ajamaan sitä. Trump taas sortui vastaamaan Clintonin heittämiin täkyihin.

Aaltolan mielestä kolmas väittely meni aiempien tavoin Clintonille.

Trump varoitti Obaman kauden jatkosta, Clinton: Trump vaarallisin ehdokas

Yhdysvaltain presidentinvaalien viimeisen vaaliväittelyn lopuksi ehdokkaat, demokraattien Hillary Clinton ja republikaanien Donald Trump, pääsivät kiteyttämään vahvuutensa.

Clinton sanoi, että hän on koko ikänsä tehnyt työtä perheiden ja lasten puolesta Tämä olisi myös presidenttinä hänen tavoitteidensa keskiössä.

Trump vastasi enemmänkin siihen, miksi Clintonia ei pitäisi valita. Trumpin mukaan Yhdysvallat ei kestä neljää lisävuotta Barack Obaman hallintoa, ja sitä Clintonin presidenttikausi Trumpin mukaan merkitsisi.

Lisää aiheesta

Jo aiemmin väittelyssä Clinton sanoi olevansa puoluetoverinsa Bernie Sandersin kanssa samaa mieltä siitä, että Trump on Yhdysvaltain modernin historian vaarallisin presidenttiehdokas.

Trump ei luvannut kunnioittaa vaalitulosta

Donald Trump ei suostunut sanomaan, että hän kunnioittaa vaalitulosta, voitti vaalit kumpi tahansa ehdokas. Trump lupasi kertoa kantansa aikanaan, ja sanoi aikovansa pitää kaikki jännityksessä.

Trump on toistuvasti väittänyt, että tulevien presidentinvaalien tulosta on peukaloitu ennakolta.
Hillary Clintonin mukaan Trump syyttää aina vilpistä, jos hän häviää missä tahansa asiassa.

Clintonin mukaan asia on hupaisa, mutta samalla todella pelottava.

– Tehdään selväksi, mitä hän (Trump) sanoo, ja mitä se merkitsee. Hän vähättelee demokratiaamme, Clinton sanoi.

Trump: Ahdistelusyytöksien takana ilmeisesti Clintonin kampanja

Trump tähdensi vaaliväittelyssä, että väitteet siitä, että hän olisi ahdistellut naisia, ovat sepitettä.

– Ne ovat kaikki valhetta ja fiktioita. En edes pyytänyt anteeksi vaimoltani, koska en tehnyt mitään, hän sanoi.

Trumpin mukaan syytöksiä esittäneet naiset joko haluavat mainetta tai sitten Clintonin kampanja on yllyttänyt heidät perättömiin väitteisiin. Trumpin mukaan jälkimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi.

Clintonin mukaan Trump on väittänyt, että hän ei ole voinut lähennellä kyseisiä naisia, koska nämä eivät ole riittävän viehättäviä. Clintonin mielestä tämä kuvaa, millainen ihminen Trump on.

Trump totesi myös keskustelun aikana, että kukaan ei kunnioita naisia enemmän kuin hän, minkä seurauksena ivallista yleisöä jouduttiin käskemään olemaan hiljaa.

Pertti Mattila, Minna Pulli, Los Angeles

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE