Swanström kumoaa näin sitkeästi eläneen kuvitelman, että suomalaiset vapaaehtoiset olisivat voineet taistella Saksan pahamaineisissa SS-joukoissa puhtain asein. Sotarikoksista kertoo Swanströmin mukaan muun muassa eräs Unterscharführer (alikersantti) kirjeessään, jossa tämä valittelee, ettei ole tovereineen päässyt rintamalle.

”Lisäksi juutalaisten teloittamiseen riittää kehnompikin ampumataito kuin omaamamme”, mies kirjoitti.

Sotarikoksen tunnusmerkit täyttää Swanströmin mukaan myös suomalaisten teloittama puna-armeijan poliittinen komissaari.

Heinrich Himmlerin johtamiin Waffen-SS:n joukkoihin Saksaan lähti noin 1 400 suomalaista, joista 1 200 lähti vuonna 1941 ja loput 200 eli täydennyskomppania vuonna 1942.

Palvelussitoumuksia on löytynyt arkistosta vajaalta 1 200 mieheltä, ja heistä 46 prosenttia ilmoitti Swanströmin mukaan puoluekannakseen Isänmaallisen kansanliikkeen (IKL) tai muun fasistisen ryhmittymän.

– Tämä on minimimäärä. Lisäksi jotkut ilmoittautuivat yleisellä tasolla isänmaallisiksi tai oikeistolaisiksi. Muista lähteistä pystyy selvittämään, että monet heistäkin olivat fasismin kannattajia.

Suomalaisten SS-vapaaehtoisten kohdalla ei Swanströmin mukaan voi siten missään nimessä puhua epäpoliittisuudesta, vaan kyseessä oli kokonaisuudessaan vahvasti poliittinen pataljoona.

Poliittisuutta kuvastaa Swanströmin mukaan myös se, että SS-vapaaehtoisten palattua Suomeen kesällä 1943 valtaenemmistö liittyi SS-Aseveljet-nimiseen yhdistykseen, joka ylläpiti SS-miesten perinteitä ja keskinäistä solidaarisuutta ja edusti myös vahvasti SS:n omaa aatetta.
STT–EEVA NIKKILÄ-KIIPULA