Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Tutkimus: Ulkomaalaistaustainen nimi huonontaa yhä työllistymismahdollisuuksia, vaikka rekrytointisyrjintä on vähentynyt

LEHTIKUVA / VIENA KYTÖJOKI

Ulkomaalaistaustainen nimi huonontaa edelleen työllistymismahdollisuuksia Suomessa, kertoo työ- ja elinkeinoministeriön tilaama tutkimus.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tutkimuksessa lähetettiin julkisiin työpaikkailmoituksiin 10  000 työhakemusta. Hakijat olivat kaikki yhtä päteviä ja taustaltaan suomalaisia, englantilaisia, venäläisiä, irakilaisia ja somalialaisia.

Hakemukset lähetettiin ravintolapalveluiden, kaupan, puhtaanapidon, hallinnon sekä asiakaspalvelun avoinna oleviin paikkoihin. Tutkimuksessa verrattiin viime vuotta vuoteen 2016.

Tutkimuksen mukaan Suomen työmarkkinat ovat muuttuneet jonkin verran vastaanottavammiksi vuodesta 2016. Suomalaistaustaisilla hakijoilla on kuitenkin edelleen selvästi etuoikeutettu asema työmarkkinoilla.

Tutkimuksen toteutti sosiologian dosentti Akhlaq Ahmad.

TUTKIMUS kertoo, että irakilais- ja somalialaistaustaisten täytyy yhä hakea suomalaisiin verrattuna yli kaksi kertaa useampaa työpaikkaa päästäkseen haastatteluun, vaikka heidän etninen syrjintänsä on vähentynyt vuodesta 2016.

Eniten syrjintää vuonna 2016 sekä viime vuonna kohtasivat somalialaiset. Somalialaisten piti lähettää vuonna 2016 hakemuksia noin nelinkertaisesti saadakseen yhtä monta kutsua työhaastatteluun kuin yhtä pätevä suomalaistaustainen hakija. Viime vuonna hakemuksia joutui lähettämään 2,5 kertaa enemmän.

Venäläistaustaisten työnhakijoiden syrjintä taas oli kasvanut hieman vuodesta 2016. Englantilaistaustaisten työnhakijoiden tilanne ei ole muuttunut merkittävästi, tutkimus kertoo.

Ministeriön mukaan etniseen taustaan perustuva rekrytointisyrjintä on vähentynyt Suomessa, mutta potentiaalista työvoimaa jää edelleen hyödyntämättä ennakkoluulojen vuoksi. Syrjinnän vähenemisen taustalla voivat tutkimuksen mukaan olla yritysten kehittyneet rekrytointikäytännöt, sopeutuminen etniseen monimuotoisuuteen työmarkkinoilla ja työnantajien suurempi tarve työvoimalle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE