Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tuula Väätäinen: “Hallituksen esittämät tukitoimet ovat tässä epävarmassa tilanteessa elintärkeitä ja erittäin tervetulleita”

Jukka-Pekka Flander

Hallitus on päättänyt vuoden 2020 neljännestä lisätalousarvioesityksestä. Esitys on osa koronavirusepidemian jälkihoitoa, jolla hallitus tukee nousua kriisistä. Hallitus toteuttaa muun muassa laaja-alaisen noin 320 miljoonan euron lasten ja nuorten hyvinvointipaketin. Hyvinvointipaketti kohdistuu opetus- ja kulttuuriministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonaloille. Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle kohdistuu 159 miljoonaa euroa lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen.

Demokraatti

Demokraatti

Perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa tukea ohjataan koronavirustilanteen aiheuttamien poikkeusolojen vaikutusten tasoittamiseen. Perusopetuksessa etäopetusjakson aikana syntynyttä oppimisvajetta paikataan 70 miljoonan euron määrärahalla. Varhaiskasvatukseen lasten oppimisen, kehityksen ja hyvinvoinnin tukeen kohdennetaan 14 miljoonaa euroa.

SDP:n kansanedustaja Tuula Väätäinen kiittelee tiedotteessaan toimia.

“Lapset, nuoret ja lapsiperheet tarvitsevat nyt mahdollisimman paljon ja monipuolisesti yhteiskunnan tukea. Rajoitustoimet ovat vaikeuttaneet monien lasten ja nuorten opintojen kulkua. Toimet ovat lisänneet pahoinvointia ja vähentäneet lapsien sekä lapsiperheiden yhdenvertaisuutta. Koronaepidemia ei ole kohdellut meitä yhdenvertaisesti. Hallituksen esittämät tukitoimet ovat tässä epävarmassa tilanteessa elintärkeitä ja erittäin tervetulleita. Etäopetusjakson aikana syntyneitä aukkoja opinnoissa ja hyvinvoinnissa täytyy paikata. Yhtäkään lasta tai nuorta ei ole varaa jättää huomiotta.”

Väätäinen listaa hallituksen esityksiä: Peruspalvelujen valtionosuuksia korotetaan 112,3 miljoonalla. Tukea ohjataan lasten, nuorten ja perheiden sosiaalipalveluihin sekä lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin. Syrjäytymisvaarassa oleville nuorille tarjotaan koulutuksia ja palveluja, jotka tukevat polkua kohti tutkintoa tai työpaikkaa. Julkisiin työvoima- ja yrityspalveluihin tulee 60 miljoonan euron lisäys. Tuesta 45 miljoonaa käytetään valmennuksiin ja työvoimakoulutuksiin alle 25-vuotiaille, kesätyöpaikkojen lisäämiseen sekä palveluiden hankintaan nuorille. Suomen harrastamisen mallin pilotointiin käytetään 10 miljoonaa euroa. Tavoite on tuoda maksuttomia harrastusmahdollisuuksia koulujen iltapäiviin. Koulujen ja oppilaitosten kanssa tehtävään nuorisotyöhön ja etsivään nuorisotyöhön tehdään 12 miljoonan euron lisäys.

“Hallituksen esittämillä toimilla estämme sosiaalisten ongelmien kasvua ja varmistamme, että lasten, nuorten ja perheiden tukipalvelut varmasti toimivat. Vaikeasti tavoitettavien ja syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten tuen tarve lisääntyy. Suurinta huoli on niiden lasten osalta, joilla on ollut vaikeuksia koulunkäynnissä jo ennen koronaviruspandemiaa. Mielenterveydellisten ongelmien määrän kasvuun täytyy myös varautua. Moni lapsi ja nuori on näinä aikoina saattanut kokea lisääntynyttä yksinäisyyden tunnetta. Hallituksen toimet kohdistuvat näiden ongelmien ratkaisemiseen.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE