Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Työhyvinvointi sote-alalla hieman paranemaan päin, mutta useampi kuin joka kolmas kokee yhä työkykynsä alentuneeksi

LEHTIKUVA / TOMMI ANTTONEN

Sosiaali- ja terveysalan työhyvinvoinnissa on havaittavissa pientä elpymistä, mutta huonosti palautuvien ja psyykkisesti rasittuneiden osuudet työntekijöistä ovat edelleen korkeat, kertoo Työterveyslaitos.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Laitos pohjaa havaintonsa viiden hyvinvointialueen Mitä kuuluu? -työhyvinvointitutkimukseen ja Helsingin kaupungin soten Kunta10-tutkimukseen, joihin vastasi yhteensä yli 39  000 sote-alan työntekijää.

Hyvinvointialueiden toisena toimintavuotena eli vuonna 2024 työhyvinvoinnissa nähtiin pientä parannusta edellisvuodesta. Esimerkiksi työstä hyvin palautuvien määrä nousi 39 prosenttiin. Vuonna 2023 luku oli 35 prosenttia.

Oman työkykynsä koki alentuneeksi kuitenkin peräti 35 prosenttia vastaajista. Vuonna 2023 luku oli vielä korkeampi, 38 prosenttia.

-  Alentuneen työkyvyn vaikutukset ovat alalle monitahoiset. Siitä seuraa sairauspoissaoloja tai jopa työkyvyttömyyttä, mikä lisää työssä olevien työtä ja kuormitusta sekä heikentää isossa kuvassa myös työvoiman riittävyyttä, sanoo Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jaana Laitinen tiedotteessa.

MIELENTERVEYDEN häiriöt ovat suurin työkyvyttömyyttä aiheuttava sairausryhmä. Työterveyslaitoksen mukaan erityisenä huolena on masennus- ja ahdistusoireiden yleisyys nuorilla sote-työntekijöillä. Alle 30-vuotiaista työntekijöistä 43 prosenttia koki vähintään lievää psyykkistä rasittuneisuutta.

-  Mielenterveyden häiriöiden kanssa painivat tarvitsevat tukea esihenkilöiltä, kokeneilta kollegoilta ja työyhteisöltä. Valmentava johtaminen tukee nuorten työkykyä, mutta se ei yksin riitä. Avainasemassa on työkuormituksen parempi hallinta, sanoo erityisasiantuntija Risto Nikunlaakso Työterveyslaitoksesta.

Työterveyslaitoksen mukaan liiallisia työpaineita koki viime vuonna 40 prosenttia alan henkilöstöstä, mikä on kaksi prosenttiyksikköä enemmän kuin vuonna 2023. Ammattiryhmistä työpaineita kokevien osuus oli suurin sosiaalityöntekijöillä, joista 46 prosenttia kertoi kokevansa työpaineita.

Alalla työskentelevistä vain joka viides koki saavansa työstään tunnustusta ja arvostusta. Tässä oli kuitenkin suuria eroja ammattiryhmien välillä: esimerkiksi lääkäreillä ja erityisasiantuntijoilla luku oli yli 30 prosenttia, kun taas esimerkiksi sairaan-, terveyden- ja ensihoitajilla vain 14 prosenttia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE