Työnantajien halu rukata sopimista paikalliseksi oli tulla niille kalliiksi. Pelissä oli Suomen malli ja yleissitovuus. Suomen malli, vientiteollisuuden työnantajajärjestöjen vaalima malli vientialojen palkankorotusten niin sanotusta muita aloja sitovasta yleissitovasta linjasta oli vaarassa, kun teknologiateollisuuden neuvottelujen aloitus jumitti. Aikaa sopimusten umpeutumiseen oli vain viisi viikkoa. Lopulta tällä viikolla Teollisuusliitto katsoi, että uuden työnantajajärjestön jäsenistö on riittävän kattava neuvottelujen aloittamiseksi. Eli toisin sanoin: neuvotteluissa on mahdollista saada yleissitova työehtosopimus.

Neuvottelujen siirtymisen syynä oli työnantajajärjestöjen oma peli. Teknologiteollisuuden jakautuminen kahdeksi järjestöksi sotki sopimuskentän kuviot sen verran pahasti, että ilmeisesti sielläkin yllätyttiin tiukkaan menneestä sopimussolmusta. Ja samainen yllätys taisi iskeä moneen alan yritykseenkin, kun bisneksen tekemisen sijasta aikaa olisi pitänyt käyttää työehtosopimusten pohdintaan. Yrittäjä on pragmaattinen ja joutuu tarkkaan miettimään mihin aikansa käyttää: yrityksen pyörittämiseen vai sopimusneuvotteluihin. Sopimukset ovat tähän saakka tulleet valmiina pakettina valtakunnallisesti neuvoteltuna. Paikallinen sopiminen voi kuulostaa hienolta, mutta sen ”mainospuheissa” ei ole kerrottu kyseisen mallin työläydestä. Siis teknologiateollisuudessa tämä edellinen sillä edellytyksellä, että työnantaja aikoo neuvotella itse työehtosopimuksensa eikä liity uuteen Teknologiateollisuuden työnantajat yhdistykseen, joka neuvottelee työehtosopimukset Teollisuusliiton kanssa.

Työnantajajärjestöt markkinoivat pitkään, että tänä syksynä työmarkkinoille tulee iso murros ja yrityskohtainen sopiminen alkaa edetä. Ilmeisesti työnantajajärjestöjen jäsenet, yritykset, eivät kuitenkaan olleet aivan samalla vauhdilla muuttamassa sopimuskenttää. Mikä muuten selittäisi sen, että Teknologiateollisuuden yrityksistä suuri osa haluaa edelleen ennemmin valtakunnallisen työehtosopimuksen yrityskohtaisen asemesta. Eli kaiken työnantajajärjestöjen hypetyksen jälkeen muutokset työmarkkinoilla ovat todennäköisesti jäämässä varsin vähäisiksi. Teollisuusliiton tiedotteen mukaan yksikään yritys ei ole esittänyt pyyntöä neuvotella yrityskohtaisesta työehtosopimuksesta.

Tilanne vaikuttaa pitkälti samanlaiselta myös metsäteollisuuden puolella, vaikka siellä on jo solmittu ensimmäinen yrityskohtainen sopimus Paperiliiton ja Stora Enson välillä. Eräiden kommenttien mukaan sopimus noudattelee suurelta osin aikaisempaa sopimusta, vaikka se vähän sivumäärältään kevenikin.

Ilmeisesti Teknologiateollisuudessa ja Elinkeinoelämän keskusliitossa oli uutta yhdistystä perustettaessa laskettu, että ne voisivat edelleen taustalla valvoa – yrityskohtaisista sopimuksista huolimatta – vientialojen sopimustason säilymisestä myös muilla aloilla. Eli työnantajilla olisi korotusten katto sovittuna, ja ne käytännössä neuvottelisivat keskitetysti, vaikka työntekijöille tarjotaan yrityskohtaisia neuvotteluja. Palkankorotustason koordinoinnissa työnantajat ovat hyvin onnistuneet aikaisemmilla sopimuskierroksilla, vaikka virallista Suomen mallia ei aikanaan saatukaan aikaiseksi. Tosin aiemmin tilannetta helpotti se, että sopimukset tehtiin keskitetysti liittojen kesken.

Tehyn ekonomisti Ralf Sund, aiemmin STTK:n ekonomistina toiminut, summasi Suomen mallin tilannetta Demokraatti.fi:n haastattelussa: ”Vaikka Suomen malli on roskiksessa, edelleen hapuillaan mittatikkua ja linjan määrittäjää. On vaikea ymmärtää, että se on vain menneen talven lumia. Samat piirit ovat puhuneet hajautetun sopimisen ja yhteisen linjan puolesta. Nehän ovat kuin tuli ja vesi samassa lauseessa.”

Suomen mallin lisäksi työnantajat ehkä myös mielellään pitävät kiinni työehtosopimusten yleissitovuudesta. Sen purkautuminen merkitsisi ainakin hetkellisesti melkoista kaaosta työmarkkinoille.