Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Työnantajaosapuolta kiinnostaa saada oikeuksia ja väistää velvollisuudet” – SAK toteaa olleensa valmis edistämään paikallista sopimista

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Palkansaajakeskusjärjestö SAK toteaa olleensa valmis edistämään paikallista sopimista sitä pohtineessa työryhmässä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Luottamusmiehen aseman heikentäminen ei ole missään vaiheessa käynyt SAK:lle, koska sillä pyritään heikentämään työntekijän turvaa.

“SAK on ollut koko ajan valmis kehittämään paikallista sopimista työehtosopimusten kautta, tasapuolisen neuvotteluaseman lähtökohdista. Luottamusmiehen valintaoikeuden tulee olla selvä myös järjestäytymättömien työnantajien työpaikoilla”, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta painottaa.

Pyrkimykset heikentää luottamusmiesjärjestelmää ihmetyttää SAK:n neuvottelijana toimivaa työehtoasiantuntija Karoliina Huovilaa. Todistetusti luottamusmiehen kautta tapahtuva sopiminen on Huovilan mukaan toimivaa ja tehokasta.

“Mikä intressi työnantajalla ylipäätään on vaikuttaa siihen, kuka työntekijöiden edustaja on? Ilman edustajaa sopiminen on joka tapauksessa useimmissa tapauksissa mahdotonta”, Huovila sanoo.

Työnantajapuoli on halunnut SAK:n mukaan laajentaa sopimista yleissitovaan kenttään ilman, että yleissitovuuden nojalla työehtosopimusta noudattavat työnantajat sitoutuisivat työehtosopimuksen tuomiin velvollisuuksiin. Tällaisia ovat esimerkiksi luottamusmiehen asema ja oikeudet.

“Näyttääkin siltä, että työnantajaosapuolta kiinnostaa saada oikeuksia ja väistää velvollisuudet.”

Sopimisen lisäämiseksi ryhmässä oli esillä lainsäädännöllisiä uudistuksia. SAK:n mielestä paikallista sopimista edistetään parhaiten nimenomaan työehtosopimusten kautta. Työehtosopimuksia korostavaan lopputulokseen päätyivät myös selvitysmiehet.

Työehtosopimuksilla voidaan alakohtaisesti arvioida, mistä asioista ja miten kannattaa sopia.

“Työehtosopimusten tarjoamia sopimisen mahdollisuuksia ei tänä päivänä hyödynnetä täysimääräisesti. Kun olemme kysyneet luottamusmiehiltä paikallisen sopimisen esteitä, esiin on usein noussut työnantajan haluttomuus sopia.”

SAK:n mukaan on hyvä myös muistaa, että työehtosopimusosapuolet kantavat vastuun alan työehtojen kehittämisestä ja sopimusten elämisestä ajassa.

“Tähän mennessä työnantajaosapuoli ei ole ollut halukas kompromisseihin ja voi kysyä, onko kyseessä aito tarkoitus edistää paikallista sopimista vai enemmänkin halu murtaa nykyinen työmarkkinajärjestelmä”, Karoliina Huovila kysyy.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE