Politiikka

Työnantajat vastaavat rahoitusalan lakonuhkiin: ” Kärsijöiksi joutuvat viattomat asiakkaat”

Lehtikuva / Markku Ulander
Työnseisaukset sulkisivat esimerkiksi Nordean konttorit ja asiakaspalvelun.
Lehtikuva / Markku Ulander
Työnseisaukset sulkisivat esimerkiksi Nordean konttorit ja asiakaspalvelun.
Lehtikuva / Markku Ulander
Työnseisaukset sulkisivat esimerkiksi Nordean konttorit ja asiakaspalvelun.

Finanssiala FA ja Palvelualojen työnantajat Palta ovat pettyneitä siihen, ettei edistymistä rahoitusalan sovittelussa vieläkään tapahtunut.

Työnantajajärjestöjen mielestä ammattiliitot Pro, Nousu ja Ylemmät toimihenkilöt YTN eivät ole suostuneet antamaan työnantajalle mahdollisuutta päättää säännöllisen työajan sijoittamisesta myös viikonlopulle henkilöstön kanssa käytävien neuvottelujen jälkeen.

Paltan varatoimitusjohtajan Tuomas Aarton mukaan asiakkaat haluavat myös pankkipuolella palvelua muulloinkin kuin virka-aikoina, esimerkiksi iltaisin ja viikonloppuisin.

– On käsittämätöntä, että rahoitusalalla ei haluta uudistua ja vastata asiakastarpeisiin. Muilla palvelualoilla on jo pitkään voitu tehdä rahoitusalaa joustavammin töitä eri viikonpäivinä.

Aarto pitää lakkoilua ”tässä tilanteessa täysin vastuuttomana”.

– Niiden kärsijöiksi joutuvat viattomat asiakkaat, jotka haluavat nykyistä parempaa asiakaspalvelua.

Pro ja Nousu ovat ilmoittaneet jo aiemmin rahoitusalaa uhkaavasta lakosta 28.–29. joulukuuta. Tänään samat liitot sekä lisäksi YTN antoivat uudet lakkovaroitukset 4.–5. tammikuuta. Lakkojen piirissä olisi noin 15 000 toimihenkilöä.

Vastaavat lakkoilmoitukset on annettu myös Danske Bankille, jolla on oma, osin rahoitusalan työehtosopimukseen kytkeytyvä sopimus.

Työehtosopimuksen työnantajaosapuolena ovat FA ja Palta. Palta edustaa neuvotteluissa molempia työnantajaliittoja FA:n kanssa tehdyn yhteistyösopimuksen perusteella.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 41 Demokraatti
TIEDUSTELULAIN ABC - Mitä tavallisen ihmisen pitää tietää?
LÄHIÖELÄMÄÄ - Selma Vilhunen teki rosoisen nuoriselokuvan
TARJA HALONEN - YK:n tulisi toimia pienemmällä budjetilla
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat