Työmarkkinat
13.11.2023 14:25 ・ Päivitetty: 13.11.2023 14:25
Työntekijän tienestit jäivät alle kuuteen euroon tunnissa – Rakennusliitto asetti yrityksen saartoon
Rakennusliitto on asettanut laskutuspalvelu Truster Partnersin saartoon maanantaiaamusta alkaen.
Liiton mukaan yhtiö on ilmoittanut noudattavansa työntekijöihinsä rakennusalan työehtosopimusta, mutta todellisuudessa yhtiön kautta työskentelevien palkaksi muodostuu alle kuusi euroa tunnilta (5,75 euroa täsmälleen).
SAK:lainen Rakennusliitto ja työnantajaliitto Rakennusteollisuus ovat tiedotteen mukaan todenneet, ettei niin sanottu kevytyrittäjyys sovi rakennustyömaille.
– Truster Partners kiertää tätä päätöstä piilottamalla yrittäjyyden yrityksen osakkuuteen, Rakennusliitto kritisoi.
”Hyväksikäyttäjät ovat valmiita tekemään mitä tahansa.”
Rakennusliitto katsoo, että kyse on puhtaasti piilotetusta työsuhteisesta työstä, ei yrittäjyydestä.
– Järjestely paljastaa, että hyväksikäyttäjät ovat valmiita tekemään mitä tahansa saadakseen ulkomaalaisen työntekijän rakennustyömaalle ja riistääkseen ison siivun hänen työpanoksestaan itselleen, liiton sopimusalavastaava Toni Malmström toteaa tiedotteessa.
Liiton mukaan Truster Partnersin mallissa työntekijät tekevät yritykseen työsopimuksen, niin sanotun vähemmistöosakkuussopimuksen. Tällä muodostuu toistaiseksi voimassa oleva työsuhdeja ja samalla merkitään Truster Partnersin b-osake 0 euron hintaan.
SOPIMUKSELLA työntekijät sitoutuvat myös siihen, etteivät harjoita kilpailevaa toimintaa sopimuksen voimassa ollessa eivätkä aloita sellaista vuoteen sopimuksen päättymisen jälkeen.
Uhkana on Rakennusliiton mukaan 50 000 euron sopimussakko.
Rakennusliitto asettaa työehtoja räikeästi rikkovia yrityksiä saartoon. Saarron tarkoituksena on, etteivät muut yritykset työskentele saarrossa olevan yrityksen kanssa ja työntekijät kieltäytyvät hakeutumasta töihin saarrettuun yritykseen.
Saarrot ovat voimassa siihen saakka, kunnes yritysten työntekijöiden palkka- ja muut työsuhdesaatavat on maksettu työehtosopimuksen mukaisesti.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.