Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Työoikeuden professori katsoo hallituksen perääntyneen työmarkkinajärjestöjen edessä – arviointineuvoston lausunto tulee jo huomenna

Työoikeuden professori Seppo Koskinen.

Hallitus kertoi tänään työmarkkinajärjestöille tehdystä kompromissiesityksestään, joka voisi ratkaista kiistan irtisanomislaista. Ehdotuksen mukaan irtisanomisen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa pitäisi jatkossa ottaa huomioon työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden lukumäärä. Tämä kirjattaisiin nyt siis lakiin, kun ennen yrityksen koko on otettu huomioon vain oikeuskäytännössä.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Ero hallituksen uudessa esityksessä on siinä, että siinä ei ole enää määritelty, että uudet säännöt koskisivat enintään 10 henkeä työllistäviä yrityksiä. Raja poistui.

Työoikeuden professori Seppo Koskinen katsoo käytännössä, ettei hallituksen uuden esityksen seurauksena juuri mikään muutu suhteessa siihen, miten asiaa arvioidaan nykylaissa ja -käytännössä.

– Tämä ei vaadi oikeastaan hallituksen esityksen perustelujakaan, koska tämä on se mikä se on jo nyt. Se oikeasti tarkoittaa sitä, että hallitus peruutti aikaisemman ehdotuksen, Koskinen luonnehtii.

– Hallitus perääntyi työmarkkinajärjestöjen edessä. Se oli hyvä asia, että nyt ollaan luovuttu alkuperäisestä ehdotuksesta, hän sanoo.

“Juridisesti hyväksyttävä ehdotus”.

Koskinen katsoo, ettei hallituksen uusi ehdotus alenna henkilökohtaisen irtisanomisen kynnystä. Tai jos se alentaa, se tekee sitä vain “piirun verran enemmän kuin tähän asti”.

– Se ei ole enää mikään uusi peruste, tällä ei (irtisanomisen) kynnystä pyritkään laskemaan vaan korostetaan arvioinnissa jo yhtä siinä mukana olevaa tekijää, Koskinen sanoo.

Hän tarkoittaa sitä, että oikeudessa otetaan jo huomioon yrityksen koko ilman sitäkin, että nyt se kirjattaisiin lakiin, kun arvioidaan henkilöperusteista irtisanomista.

– Kaikki sen ottavat huomioon, jotka tuomarina asioita ratkaisevat. Yrittäjät eivät ole tienneet tätä asiaa, Koskinen heittää.

– Nyt ei siis tule mitään pieniä yrityksiä erityisesti koskevaa pykälää, tämä on aivan hyvä ratkaisu.

Koskisen mukaan uuden esityksen myötä se ongelma poistuisi, että irtisanomisen perusteeksi tulisi ensisijaisena kriteerinä yrityksen koko kuten hallituksen vanhassa esityksessä olisi käynyt. Nyt ensisijaisena säilyisivät edelleen henkilökohtaiset perusteet ja tämän lisäksi koko ja työnantajan ja työntekijän olosuhteet otetaan irtisanottaessa huomioon.

– Juridisesti hyväksyttävä ehdotus, Koskinen summaa.

– Aikaisemmassa ehdotuksessa oli vaikea arvioida vaikutuksia, uusi ehdotus on vaikutuksen arvioinnin näkökulmasta paljon yksinkertaisempi. On aivan hyvä, jos se nyt ratkeaisi tuolla tavalla.

Arviointineuvoston lausunto tulossa ehkä jo huomenna.

Hallituksen aiempi esitys on lainsäädännön arviointineuvoston arvioitavana. Se siis etenee yhä lainsäädännön rattaissa. Neuvoston on tarkoitus ottaa kantaa siihen, ovatko kaikki seuraukset, mitä lain säätämisestä syntyy, kuvattu riittävästi ja avoimesti. Sellaisia asioita, jotka voivat vaikuttaa perustuslainmukaisuuteen ovat yhdenvertaisuus ja tasa-arvo. Kun niiden toteuttuminen kerrotaan riittävän avoimesti niin ne, jotka arvioivat lakiesityksen perustuslainmukaisuutta, voivat ottaa tämän huomioon.

Arviointineuvoston puheenjohtaja Leila Kostiainen kertoo Demokraatille torstai-iltana, että arviointineuvosto antaa silti lausuntonsa hallituksen vanhaan esitykseen, vaikka nyt tilalle on tullut uusi.

– Jos saamme sen valmiiksi tänään, se tulee huomenna, jos ei, sitten ensi viikolla, hän sanoo.

Myöhemmin illalla varmistui, että lausunto julkaistaan huomenna iltapäivällä.

Sitä, onko lausunto esimerkiksi kriittinen tai sen sisällöstä ylipäätään Kostiainen ei sano mitään.

Kun lausunto olisi tulossa kenties jo huomenna, herää kysymys, onko hallitus ollut jo tietoinen uutta ehdotusta laatiessaan, että lausunto olisi esimerkiksi hyvin kriittinen.

Kostiainen vakuuttaa, että hallituksessa ei tiedetä, millainen arvio arviointineuvostolta on tulossa.

– Aikataulun he tietävät, ei muuta.

Työsopimuslain muuttamisen lisäksi hallituksen esityksessä oli kolme muuta kohtaa. Tutustu esitykseen tästä linkistä.

Uutiseen lisätty kello 21.07 tieto sen varmistumisesta, että arviointineuvoston lausunto julkaistaan perjantaina.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE