Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Työryhmä esittää: aserikoksista on rangaistava ankarammin

LEHTIKUVA / HANDOUT / POLIISI
Poliisin kuvassa katujengirikoksiin liittyvä ampukuntoiseksi muokattu starttipistooli.

Oikeusministeriön asettaman työryhmän valmistelemat lakiehdotukset aserikoksista ovat lähteneet lausunnolle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Työryhmä ehdottaa ankarampia rangaistuksia nykyisistä aserikoksista.

Aseen mukana pitäminen yleisellä paikalla tai kulkuneuvossa lisättäisiin törkeän ampuma-aserikoksen tekotavaksi.

Lisäksi kaikkien törkeiden ampuma-aserikosten vähimmäisrangaistus korotettaisiin kahdeksi vuodeksi vankeutta.

Vaarallisen esineen hallussapidon enimmäisrangaistus korotettaisiin kahdeksi vuodeksi vankeutta, ja toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidon enimmäisrangaistus korotettaisiin vuodeksi vankeutta.

UUTENA rikoksena säädettäisiin rangaistavaksi ampuma-aseen käsittely vakavaa rikollista toimintaa varten. Siitä voitaisiin tuomita enintään neljän vuoden vankeusrangaistukseen.

Esimerkiksi ampuma-aseen lainaaminen tai luovuttaminen järjestäytyneelle rikollisryhmälle tai sen yrittäminen katsottaisiin jatkossa tällaiseksi rikokseksi. Sen selvittämisessä voitaisiin käyttää myös telekuuntelua.

Ministeriön mukaan ehdotuksilla pyritään siihen, että aserikosten rangaistukset vastaisivat nykyistä paremmin rikosten paheksuttavuutta ja vakavuutta. Lisäksi ehdotuksilla tavoitellaan uusien rikosten tekemistä estävää vaikutusta.

Lakiehdotukset ovat lausunnoilla 7. kesäkuuta saakka.

Uutista päivitetty klo 14.51

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE