Työmarkkinat
23.12.2025 06:16 ・ Päivitetty: 23.12.2025 07:15
Työttömiä 50 000 enemmän kuin vuotta aiemmin
Työttömiä oli marraskuussa 50 000 enemmän kuin vuotta aiemmin, kertoo Tilastokeskus. Työttömyysasteen trendiluku kohosi 10,6 prosenttiin.
Kyseessä on vuodesta 2009 alkaneen trendisarjan ennätys. Lokakuussa työttömyysasteen trendiluku oli tarkentuneiden tietojen mukaan 10,4 prosenttia.
– Sekä naisten että miesten työttömyys lisääntyi viimevuotiseen verrattuna. Työttömiä miehiä oli 34 000 enemmän ja työttömiä naisia 16 000 enemmän kuin viime vuoden marraskuussa, yliaktuaari Joanna Viinikka sanoo Tilastokeskuksen tiedotteessa.
SAMALLA kun työttömyysaste nousi ennätyslukemiin, pysyi työllisyysaste viime kuussa vakaana. Työllisyysasteen trendiluku oli marraskuussa 76,1 prosenttia.
Parina peräkkäisenä kuukautena työllisten määrä Suomessa on ollut kasvussa. Nyt kasvu on kuitenkin pysähtynyt.
- Työmarkkinoiden tilaa voikin kuvata kaksijakoiseksi: työttömyys on kivunnut korkeaksi, mutta työllisten määrä on pitänyt pintansa pidemmän aikavälin historiavertailussa, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen sanoo tiedotteessa.
- Näyttäisi siltä, että talouden loppuvuoden yskähtely uhkaa katkaista työllisyyden positiivisen kehityksen, Suomen Yrittäjien johtava ekonomisti Petri Malinen arvioi puolestaan tilannetta tiedotteessa.
Hypon Keskisen mukaan työmarkkinoilta voidaan synkistä luvuista huolimatta odottaa asteittain parempia lukuja ensi vuoden aikana. Tätä puoltaa esimerkiksi yrittäjien kohonnut luottamus talouteen rakennusalaa lukuun ottamatta.
TYÖPERÄISEN maahanmuuton voimistuminen kasvattaa Keskisen mukaan nyt työvoimaa.
- Synkistä otsikoista huolimatta työmarkkinat ovatkin mainettaan paremmat, sillä suhdanteen kohentuessa talouskasvun tekijöitä, eli työikäistä väestöä, on nyt maassamme eniten liki kuuteen vuoteen, Keskinen sanoo.
Suomen Yrittäjien Malisen mukaan korkea työttömyys hidastaa tällä hetkellä talouden elpymistä Suomessa.
- Korkeana pysyvä työttömyys horjuttaa kuluttajien luottamusta, mikä osaltaan hillitsee yksityistä kulutuksen kasvua. Heikkona pysyvä yksityinen kulutus hidastaa taas työllisyyden elpymistä, Malinen sanoo.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
