Politiikka
26.2.2020 13:55 ・ Päivitetty: 26.2.2020 13:55
Työttömien järjestöltä sapekas ulostulo: ”Ansiosidonnaisen porrastaminen on kuolleena syntynyt ajatus ja yhtä syrjivä kuin aktiivimalli”
Työttömien Keskusjärjestön hallitus vastustaa yksimielisesti ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamista. Järjestön hallitus oli koolla Helsingissä tänään. Hallituksen mukaan työttömillä on puutetta sopivasta työstä ja työttömyys on itsessään työttömille jo kova kannustin. Työttömyysturvan porrastaminen ei tuo uutta, mutta lisää työttömien haasteita työnhaun, talouden- ja elämänhallinnan osalta, järjestö sanoo.
Puheenjohtaja Irma Hirsjärvi tyrmää ehdotuksen.
”Ansiosidonnaisen porrastaminen on kuolleena syntynyt ajatus ja yhtä syrjivä kuin aktiivimalli. Se ei lisää työpaikkoja, mutta vahvistaa ikääntyneiden, syrjäseudulla asuvien työttömien ja osatyökykyisten kokemaa taloudellista syrjintää ja heikentää heidän elämänhallintaansa.”
Työttömien Keskusjärjestön toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski sanoo, että on absurdia, että samaan aikaan kun esitetään työttömyysturvan porrastamista, niin keskustellaan työvoiman hankkimisesta Euroopan rajojen ulkopuolelta.
”Jos Euroopan rajojen sisältä ei löydy sopivaa työvoimaa, niin vika on muualla kuin sosiaaliturvajärjestelmässä. Katse kannattaa siirtää koulutuksen kehittämiseen, työehtojen parantamiseen ja työttömien työkyvyn turvaamiseen.”
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
26.2.2020 13:07
”Kutistuva työvoima on vaikuttamassa suhteellisen pian kasvupotentiaaliin” – EU-komissio kirittää Suomea nostamaan työllisyysastetta
Politiikka
25.2.2020 14:39
Kristillisdemokraattien kohualoite – asiantuntijan mukaan se liikkuu ongelmallisella ja herkällä alueella
Talous
25.2.2020 06:41
Sekä työllisten että työttömien määrä kasvoi – miksi näin, selitys on yksinkertainen