Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Työttömyysturvan heikentäminen ei istu liiton pirtaan – Pro odottaa Lindströmin vetäytyvän

Pron puheenjohtaja Jorma Malinen odottaa ministeri Jari Lindströmin (ps.) hylkäävän aikeet heikentää työttömyysturvaa.

Kilpailukykysopimuksen kattavuus ratkeaa pitkälti viime hetkillä, sillä lauantaihin mennessä alle kymmenen prosenttia Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n jäsenyritysten henkilöstöstä oli sopimuksen takana. Neuvottelutulosten pitäisi olla valmiina tiistaina virka-ajan päättyessä.

Neuvotteluiden hikisin rutistus liittyy monilla aloilla erimielisyyteen tavasta järjestää 24 tunnin työajan lisääminen.

Ammattiliitto Pro vaatii yhä työministeri Jari Lindströmiltä (ps.) vetäytymistä työttömyysturvan heikentämisestä, jotta liitto voi olla kilpailukykysopimuksessa mukana. Pro pitää ongelmallisina työttömille kaavailtua työnäytettä ja velvoitetta ottaa työtä vastaan alle ansiosidonnaisen työttömyysturvan tason.

Aiemmin pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on sanonut, että hallitus ei neuvottele liittojen kanssa. Lindström saapuu kuitenkin tiistaiaamuna Pron hallituksen kokoukseen.

– Sen keskustelun perusteella syntyy ratkaisu, viedäänkö syntyneet neuvottelutulokset liiton hallituksen käsittelyyn vai jääkö asia siihen, sanoo Pron puheenjohtaja Jorma Malinen.

Malisen mukaan neuvottelut eri pöydissä etenevät eri tahtiin, mutta suurin jumitus liittyy lisätyötunteihin.

– Meille käy paikallinen sopiminen (työajan pidentämisen keinoista), mutta ei työnantajan direktio-oikeus (työnjohto-oikeus), Malinen sanoo.

Lisää aiheesta

Työnantaja haluaisi AKT:n

Teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen ei halua laittaa kiistakysymyksiä vaikeusjärjestykseen. Teknologiateollisuus on toistuvasti vaatinut Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliittoa AKT:tä mukaan sopimukseen.

– Viennin pysähtyminen logistiikkalakon takia kesken sopimuskauden on sellainen uhkakuva, että se pitää pystyä torjumaan.

Inkeroinen sanoo, että keskusjärjestöt kuitenkin arvioivat sopimuksen kattavuuden ja työnantajapuolen arviointi tehdään EK:n hallintoelimissä.

– En spekuloi sillä asialla, kun on vielä muutama päivä aikaa.

Myös palvelualoilla neuvottelut kulminoituvat työaikaan. Palvelualojen ammattiliitto PAM on aiemmin ollut tiukkana, että työajan pidennys ei saa koskea osa-aikaisia.

– Myös kriisilauseke on vielä auki, mutta en näe sitä niin hankalana kuin työajan pidentämistä, arvioi PAMin edunvalvontajohtaja Jaana Ylitalo.

Palvelualojen työnantajaliiton Paltan varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto sanoo myös, että hankalinta on työajan pidentäminen.

– Yleinen näkemys on, että kuuden minuutin pidennyksellä on vähän tai ei ollenkaan lisäarvoa yrityksille. Aika monilla aloilla tehokkain tapa olisi uudet täydet työpäivät, Aarto arvioi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE