Työväen Musiikkitapahtuman perjantai-iltaa hallitsi Suomessa joskus syntyaikoinaan pian 50 vuotta sitten rentturokiksikin nimetty lajityyppi. ”Punk’s not dead” on meillä ja muualla julistettu siitä lähtien, kun tämä räyhäkäs rockin lajityyppi vuonna 1976 alkoi vallata jalansijaa – ainakin sen vuosikymmenen loppuvuosiksi.

Punk muuttui vuosien saatossa erilaisiksi alagenreiksi, sulautui rokin muihin virtauksiin ja osin nuupahti marginaalimusiikiksi, mutta kokonaan kuolleeksi sitä ei koskaan ole ollut syytä julistaa.

Siitä saatiin Musareiden perjantaissa todiste, kun Paperitorin ja Salakapakan lavoille nousivat peräjälkeen Pelle Miljoona ja tamperelaislähtöinen punk-orkesteri Nyrkkitappelu.

Sittemmin Pellen (eli Petri Tiilin, s. 1955) uralla bändejä, soittokavereita ja albumeita on riittänyt niin paljon, että harva on enää laskuissa pysynyt mukana. Maineikkaimmat ovat olleet 1970-80-luvun taitteen kokoonpanot Pelle Miljoona 1980 ja Pelle Miljoona Oy.

Tämän vuoden helmikuussa 70 vuotta täyttänyt Pelle on saavuttanut suomalaisessa rokissa institutionaalisen aseman, punkin kunniavanhukseksikin häntäon lempeästi nimitetty.

Seitsemänkymppiä on myös hyvä syy juhlistaa pitkää uraa, jossa on määrää ja laatua, mistä ammentaa. Juhlakiertueelle Pelle ei lähde millään all stars -tyyppisellä orkesterilla, vaan lokuussa virallisesti starttaava rundi tehdään koristelemsattomasti nimetyn Pelle Miljoona Bandin nimissä. Siihen kuuluvat Timo Hyle, basso, Juha Lampikari, rummut, Harri Tyni, kitara ja Jari Vähämäki, koskettimet, ja kokoonpano on siitä erityslaatuinen, että sen soittajat ovat kaikki Pellen lapsuudenystäviä hänen syntymäkaupungistaan Haminasta, jossa nuori Petri Tiili ihan ensimmäisiä musiikillisia yritelmiään teki.

Mukavaa näytti herroilla olevan Valkeakoskella Paperitorin lavalla, jolla saatiin kokea ikään kuin varaslähtö tulevalle 70-rundille.

Kun Pellellä on lyödä keikkasettinsä viiden ensimmäisen biisin joukkoon sellaiset teokset kuin Juokse villi lapsi, Nuoret sankarit, Mulla menee lujaa ja Vapaus on suuri vankila – eikä silloin puhuta vielä artistin isoimmista hiteistä – ollaan heti jo merkittävien musiikkihistriallisten asioiden äärellä. Valkeakoskellakin yleisö hoilasi antaumuksella klassikkobiiseissä mukana, ja tuki näin veteraanipunkkaria, jonka omassa laulannassa on jo pientä huojuntaa. Mutta ei lavapresenssissä. Hyvin nousi Pellen jalka vielä pogopomppuihin ja tehostemonotuksiin.

Pellen vanhan taistelutoverin Tumppi Varosen noustessa vierailijaksi Pellen keikalle valkeakoskelaisyleisö sai täyttymyksensa kuten Mottooritie on kuuma -albumin isot biisit.

Minulle nostalgisen kliimaksin hetki oli kuitenkin setin loppupuolen Pellen ja Tumpin duetto Kaksi vanhaa punkkaria. Siinäpä on perspektiiviä seuraajille: biisi löytyy Pelle & Rockers -yhtyeen albumilta Juuret, joka tuolloin oli Pellen 20. julkaistu albumi. Ja nyt sen julkaisusta on kulunut 29 vuotta! Ja tässä sitä ollaan kuulemassa, kun kaksikko laulaa kahdesta vanhasta variksesta puiston puussa kuuntelemassa kahden vanhan punkkarin rokkimuistoja.

PELLEN AVAAMAN TIEN nykykulkijaksi hyvin sopivaa Nyrkkitappelua on verrattu muun muassa punkin esi-isäksi nimetyn Iggy Pop & The Stoogesiin, mutta sen lavaestetiikassa ja asenteessa voi nähdä selkeämpiä vaikutteita Ramonesilta, joka toki on jättänyt leimansa vähintään joka toisen punk-bändin touhuihin. Koin bändistä huokuvan myös samaa anteeksipyytelemätöntä riemua omista tekemisistään, kuin oli aikoinaan Ratsiassa, joka minun papereissani oli Suomi-punkin syntyvuosina se lajin aidoin ja puhtain edustaja.

Nyrkkitappelu, anteeksipyytelemätöntä punk-henkeä.

Nyrkkitappelu pyöritti tehomyllyään tauottomalla yy-kaa-koo-nee-välispiikkien jatkumolla. Pysähtelemättä, pidättelemättä. Kun yhtyeen keskeiseen repertuaariin kuuluu pikkuhitti nimeltä Tästä se lähtee, niin niinhän se oli sitten toimittava. ”Eikä loppua näy” kuuluu riimin jatko, ja siltä se paljoltimyös tuntui, vaikka ei Nyrkkitappelun hyväntuuliseen rähinäänjuuri tuntia enempää Valkeakosken illassa mennytkään. Siinä ajassa yhtye termi ”tehokas peliaika” piti kutinsa.

Myös uusittu Salakapakan keikkatila osoittautui Nyrkkitappelun keikalla tehokkaasti toimivaksi.

PERJANTAI-OHJELMISTON TOISTA laitaa edustaneen Robin Packalénin yleisönvillintää toisella korvalla ja silmälle seuratessani mietin hetken, että näinköhän tämä varhaisteinitähtenä kolmetoista vuotta sitten pinnalla pulpahtanut turkulaisartisti voisi vuonna 2068 nousta Valkeakosken festivaalilla lavalle 70-vuotiskeikan merkeissä. Epäilen, jotta ei, mutta tämä skepsismi jääköön arvoonsa – hyvin näytti Robin toimivan ns. kokoperheenviihteenä.

Samae Koskinen (keskellä) yhtyeineen.

Sen pauhusta oli joka tapauksessa helpottavaa siirtyä ”yläkertaan” Salakapakan lavan ääreen, jolle Samae Koskisen kaltainen, intensiivisesti esiinyvä lauluntekijä sopii hyvin. Vaikka lavakuuluttaja lapsellisesti koettikin ”villitä” yleisöä Koskisen viime vuonna ilmestyneen albumin kappaleella Haistakaa persettä, tuolta albumilta löytyi keikkasettiin positiivisempaa ja lempeämpääkin kuutavaa kuten Mä näin unta. Ja löytyyhän Samaelta jo paksuksi kasvaneesta biisikukkarostaan se valoisien biisien kunkku Hyvä päivä.

FESTIVAALIN AVAJAISTEN yhteydessä ratkesi myös Työväen Musiikkitapahtuman ja Riihi säätiön yhteistyönä toisen kerran järjestämä Uusi Työväenlaulu – sävellys- ja sanoituskilpailu. Siinä etsittiin nimenomaisesti uusia rauhanlauluja, ja kilpailu oli itsessään menestys, kun siihen osallistui peräti 163 monipuolista sävellystä.

Ammattilaisraati (laulaja-lauluntekijä ja kirjailija Samae Koskinen, laulaja-lauluntekijä Viitasen Piia, työväen- ja kuplettilaulujen asiantuntija Tipi Tuovinen, Riihi-säätiön asiamies Janne Ollikainen sekä Työväen Musiikkitapahtuman toiminnanjohtaja Marianne Haapoja) päätyi palkitsemaan kolme.

Rauhanlaulukisan voiton jakoivat Laululinnut (Emmi Hakala ja Annika Pudas) sekä kolmikko Jouni Nikula, Satu Laatikainen ja Heidi Takaneva.

Voiton jakovat esiintyjäduo Laululinnut kappaleellaan Jos äidit johtais maailmaa, (sanoituksesta ja sävellyksestä vastaavat Emmi Hakala ja Annika Pudas) sekä esiintyjäryhmä Tikli kappaleellaan Aurinko on kaikkien (sanoitus Jouni Nikula ja Satu Laatikainen, sävellys Nikula ja Heidi Takaneva).

Kolmossijalle ylsi Karvakamut kappaleella Rauhaa rakastaa.