Näyttelijä Laura Rämän tekemissä tämän vuoden Näyttämöpäivien esitysvalinnoissa musiikkiteatteri sai hyvän osan. Varsinaiseen festivaaliohjelmistoon kelpuutetuista kahdeksasta esityksestä jyväskyläläisen Kipinät-kuoron Minä takastin yötä oli musiikin vahvasti kuljettama Romeo ja Julia -variaatio, joka kertoi kahden 1900-alun suomalaisnaisen rakkaustarinan.

Järvenpään teatterin Pohjoisen taivaan alla taas oli rakennettu kokonaan Gösta Sundqvistin Leevi and The Leavingsille kirjoittamien laulujen varaan.

Kun vielä festivaaliviikonlopussa kutsuttuna vierailijana nähty Samvais Ensemblekin toi kattaukseen läpilauletun musikaalin, yhden Kipinät-kuorosta Kipinät-kuorosta innostuneen palauteraatilaisen tapahtumalle antama lisänimi ei ollut kovin kaukaa haettu; ”Mikkeli tanssii ja soi”.

Hiljattain Seinäjoen kaupunginteatterin johtajaksi valittu Juha Luukkonen käsikirjoitti ja ohjasi 15 vuotta sitten luotsaamansa Projektori-ryhmän ja Espoon kaupunginteatterin yhteistuotantona näytelmän, joka kuljetti katsojat sotavuosista nykypäivään kolmen sukupolven kronikkana. Tuossa Finnhits-nimisessä äytelmässä ei ollut lainkaan dialogia tai monologeja, vaan isoa tarinaa kuljetettiin pelkästään Leevi and The Leavings -laulujjen kautta.

Jotain vähän vastaavaa odotin Järvenpään teatterin esitykseltä Pohjoisen taibaan alla, joka on lainannut nimensä Gösta Sundqvistin laululta. Sellaista ei Mikkelin Teatterin lavalla kuitenkaan nähty, vaikka tuhti sikermä ”Göden” biisejä kuultiinkin. Niistä ei nyt kuitenkaan rakentumut ehyttä näytelmää, mutta laulut muodostivat ikään kuin sarjan nykypäivän suomalaisten henkilökuvia ja mielenmaisemaa. Niissä kohtaavat niin yksinäisyyteen tuomittu tanssiva Amalia ja Elinansa taksin alle menettänyt umpionneton mies kuin pojka joka tahtoo olla tyttö nimeltä Päivi ja Marja-Leena, joka haluaa irti vanhoissa muistoissa kieriskelevästä yöllisestä soittelijasta.

Esityksen lauluja ei sidottu toisiinsa millään kehystarinalla tai dialogin pätkillä. Kevyet liikekieliset sidosaineet ja rekvisiitta saivat liittää biisejä jatkumoksi sen verran, mikä tarpeen oli.

Oli mukavaa, että järvenpääläisten esitys ei koostunut yksinomaan niistä tutuimmista Leavings-lauluista niin kuin niin monet Göstalle omistetut tribuuttikonsertit viime vuosilta. Itse kuulin esimerkiksi valoisan ja liki kornin rakkauslaulun (Gösta rakasti teksteissään myös ylilyovää hempeyttä) Mutta viereesi nukahdan nyt ensimmäistä kertaa livenä.

Paljon mainiota musiikkiteatteria ennenkin tehneen Järvenpään teatterin työryhmässä oli mukana Tommi Lindell, joka oli tehnyt Göstan biiseihin monenlaisia sovituksellisia, koukkuja niitä kuitenkaan tunnistamattomiksi turmelematta. Esimerkisi medley, jossa yhteen lomitettuna kuultiin niinkin erilaiset biisit kuin Mitä kuuluu Marja-Leena, , Pojat tanssimaan ja 15 vuotta myöhemmin, oli riemukas.

Pohjoisen taivaan alla -esitys villitsi näyttämöpäiväväen vastaansanomattomasti. Se osoitti, että tällainen vähän erilainen, keikkasettimäinen teatterikonseptikin mahtuu festivaalin ohjelmakartalle.

VOI OLLA, että esitysnimen määritysosaksi liitetty termi ”steampunk-musikaali” saattoi vaikuttaa siihen, että Näyttämöpäivillä kutsuvieraana esiintyneen helsinkiläisen Samvais Ensemblen The Dolls of New Albion ei tavoittanut Mikkelissä ihan maksimiyleisöä. Vanhempi yleisön osa saattoi kavahtaa sanaa punk, vaikka sillä ei nyt tarkoiteta 1970-luvun lopulla syntynyttä musiikigenreä, jonka muuan poppiohjelmaa muinoin juontanut ex-kansaedustaja suomensi ”rentturokiksi”.

Steampunk on itse asiassa 1980-luvulla lanseerattu kirjallisuustermi, ja tarkoittaa scifin alalajia, jossa vanhoilla (höyry)koneilla ja 1800-lukuisella epookilla on merkittävä sijansa.

Sitä epookkia nähtiin kokeneen, niin ammatti- kuin harrastajapuolella meritoituneen teatterin moniosaajan Kalle Tahkolahden ohjaamassa esityksessä kosolti, mutta se ei ollut olennainen elementti. Kuolleista herättämisen taidon oppineesta naisesta ja hänen keksintönsä tähden New Albionin kaupungin ylle lankeavasta kirouksesta kertovan musikaalin juju oli kerrontatavassa. Amerikkalaisen, sävellystöitään pulp-oopperoiksi luonnehtivan Pete Shaperan luoma teos on näet läpilaulettu eli juonta kuljetettiin yksinomaan lauluin.

Sen verran polveileva ja goottilaisine kauhuviboineen outo tuo tarina oli, että kaikissa sen kääntessä en jaksanut sinnitellä mukana. Onneksi oli musiikki, ja sitå oli paljon. Parituntiseen esitykseen mahtui 24 musiikkinumeroa – paljon muuta ei sitten mahtunutkaan. Mutta ei sen väliä, sillä laulut esitettiin kautta linjan komeasti. Välillä steampunk-tyyliin istuen jyhkeästi, tarvittaessa myös kauniisti ja koskettavasti.

Viimeistä piirtoa myöten huolella toteutetun produktion yhdeksänhenkinen vokalistijoukko on kouliintunut monenlaisilla musiikkifoorumeilla. Siten erilaisia ohjelmapalveluja tuottavan Samvais Tuotannin sateenvarjon alla toimiva ensemble on vähintäänkin puoliammattilainen. Siksipä se olikin harrastajateatteritapahtumassa mukana erikoisvieraan statuksella.

Läpisävellettyihin musikaaleihin ei genren nykyisessa valtavirrassa enää kovin usein törmää. Andrew Lloyd Webberin Les Misérables on niitä harvoja menestysteoksia tästä lajista viime vuosikymmeniltä. Kansa kai kaipaa romanttista ja koomista höpöttelyä laulujen väliin. Siksi tällainen pulinat pois jättävä musikaali oli vaihteeksi irkistävää katsottavaa – tai ennen kaikkiea kuunneltaavaa.

VUODEN 2025 Työväen Näyttämöpäivät oli kiistaton menestys. Katsomot olivat täynnä, 13 esitystä 20:stä myytiin loppuun jo ennen festivaalin alkua.

Ykspihlajan Työväen Näyttämö vei Huojuva talo -esityksellään yleisöäänestyksen voiton. Kiertopalkintotuolille pääsi istumaan Eero Markun rankan roolin näytellyt Kimmo Oikarinen.

Päätöstilaisuudessa sunnuntai-iltapäivänä ”ohjelmistodiktaattori” Laura Rämän valintoja kiiteltiin vuolaasti. Niin sanotusti pähkinöinä näkemästtän tuntui olevan myös kaikille varsinaiseen ohjelmistoon kuuluneille esittäjäryhmille palautetta antanut raati.

Festivaalin perinteisenkiertopalkinnon, kunniatuolin, pakkasi mukaansa tänä vuonna yleisöäänestyksen täysin oikeutetusti voittanut Ykspihlajan Työväen Näyttämö, jonka Huojuva talo -tulkinta osui ja upposi kaikkiin. En itsekään muista aikoihin kuulleni Mikkelin tapahtumassa yhdestä esityksestä niin paljon ylistävää lämpiöpuhetta.