Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Uhkaako lakko? – PAM: Kiinteistöpalvelualan neuvottelut ajautuivat umpikujaan, neuvottelut katkaistu

Palvelualojen ammattiliiton PAMin puheenjohtaja Ann Selin (vas.) ja Kaupan liiton työmarkkinajohtaja Anna Lavikkala valmistautuivat jatkamaan kaupan alan työehtosopimusneuvotteluja Helsingissä sunnuntaina.

Palvelualojen ammattiliitto PAM kertoo neuvotelleensa Kiinteistötyönantajat ry:n kanssa kiinteistöpalvelualan työehdoista ja palkoista. Neuvottelujen jatkamiselle ei ollut edellytyksiä, jonka takia PAM katkaisi neuvottelut, ammattiliitto kertoo tiedotteessaan.

Kiinteistöpalvelualan neuvottelut jatkuivat tauon jälkeen tiistaina.

Neuvottelut kestivät useamman tunnin ja neuvotteluissa käytiin läpi kummankin osapuolen esittämät tavoitteet, ammattiliitto kertoo. Neuvotteluissa ei kuitenkaan PAMin mukaan tapahtunut mitään edistystä. PAMin edunvalvontajohtaja Jaana Ylitalo pitää neuvottelujen katkaisemista ainoana vaihtoehtona.

– Työnantajaliiton neuvottelijat pitäytyivät omissa heikennysesityksissään ja tyrmäsivät kaikki PAMin tavoitteet, jonka takia neuvottelujen jatkaminen olisi ollut turhaa, Ylitalo toteaa.

– Pidän valitettavana, että jouduimme katkaisemaan neuvottelut. Nyt katsomme, miten umpikujaan ajautuneissa neuvotteluissa päästään eteenpäin, Ylitalo kertoo.

Minkään muun alan neuvotteluissa ei ole ollut tällaisia vaikeuksia.

Helsingin sanomat esittää uutisessaan kiistan ytimen olevan siinä, että Kiinteistötyönantajat on tehnyt koulutuksen kehittämisestä yhteistyösopimuksen vuonna 2016 perustetun Suomen kiinteistöpalvelualan työntekijöiden yhdistyksen (SKY) kanssa.

Lisää aiheesta

PAM on HS:n mukaan suivaantunut, koska yleensä koulutuksesta ja koulutuspolitiikan linjauksista neuvotellaan saman osapuolen kanssa kuin työehdoista. PAMin Ylitalo puolestaan totesi HS:lle, ettei kyse ole millään tavalla jäsenkilpailusta vaan työnantajan halusta horjuttaa ay-liikettä ja valita neuvottelukumppaneita mielensä mukaisesti.

Lauantaina PAM tiedotti haluavansa neuvottelupöytään, jossa on edellytykset aidolle sopimiselle.

– Haluamme alalle työehtosopimuksen, joka parantaa siivoojien, kiinteistönhoitajien ja talonmiesten työnteon ehtoja. Työnantajaliiton heikennykset tietenkin torjumme, PAMin puheenjohtaja Ann Selin kuvaili toissapäivänä hallituksen tuntoja.

PAM neuvottelee parasta aikaa useille muille yksityisen palvelun sopimusaloille työehtosopimusta. Suurimpia niistä ovat kaupan ala ja majoitus-, ravitsemus-, ja vapaa-ajanpalvelu ala.

– Minkään muun alan neuvotteluissa ei ole ollut tällaisia vaikeuksia, vaikka tekemistä niissäkin toki on, Selin luonnehti lauantaina.

PAMin hallitus tekee päätöksiä neuvottelutilanteen johdosta. Kiinteistöpalvelualan yleissitovan työehtosopimuksen piirissä on noin 70000 työntekijää.

Juttua on päivitetty klo 19:50.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE