Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Uhkapeliä valtion rahoilla – Bitcoin on ollut virallinen maksuväline El Salvadorissa syyskuusta asti

LEHTIKUVA / AFP / JUSTIN TALLIS

Bitcoineilla ei todellisuudessa voi maksaa El Salvadorissa, eikä siinä ole asiantuntijan mukaan mitään yllättävää.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Keskiamerikkalainen El Salvador teki kesällä historiallisen päätöksen ottaa ensimmäisenä maana maailmassa kryptovaluutta bitcoin viralliseksi maksuvälineeksi. Laki astui voimaan syyskuun alussa, ja asiantuntijat ympäri maailman suhtautuivat siihen hyvin skeptisesti.

Kun kokeilua on nyt takana nelisen kuukautta, voidaan todeta, ettei se ole toiminut yhtään paremmin kuin oli odotettavissa.

-  Asiasta vähänkin ymmärtävät tiesivät jo etukäteen, että se ei voisi onnistua, vaikka joku sitä kokeilisi. Nyt meillä on ihan oikea kokeilu, eikä se toimi, sanoo johtava neuvonantaja Aleksi Grym Suomen Pankista STT:lle.

-  Surullista elsalvadorilaisten kannalta, että he ovat koekaniineina.

Epäonnistumisen voi jakaa kahteen osaan. Ensinnäkin bitcoineja ei oikeasti voi käyttää El Salvadorissa maksuvälineinä. Toisekseen presidentti Nayib Bukelen päätös ostaa bitcoineja verorahoilla on käytännössä uhkapeliä julkisella taloudella.

Bitcoin ei taivu maksujärjestelmäksi

El Salvador rakensi kansalaisille digitaalisen Chivo-lompakon, johon voi ladata sekä dollareita että bitcoineja. Useimmat elsalvadorilaiset eivät kuitenkaan ole ottaneet Chivoa käyttöön, eivätkä lompakossa olevat bitcoinit edes ole oikeita lohkoketjussa olevia bitcoineja, vaan lompakon rakentaneen yrityksen omaa digitaalirahaa.

-  Vaikka haluaisi maksaa bitcoineilla, se ei onnistu niillä välineillä, jotka valtio on tarjonnut, Grym selittää.

Tässä ei hänen mukaansa ole mitään yllättävää, koska bitcoin ei teknisesti taivu kokonaisen maan maksujärjestelmään.

-  Kyllähän se on tiedetty, että bitcoin käsittelee seitsemän maksutapahtumaa sekunnissa, sanoo Grym.

-  Paljon yksinkertaisempaa on, että jossain on yksittäisen yrityksen pyörittämä yksittäinen palvelin, jossa ovat käyttäjien tilit, ja sinne kirjataan kaikki maksutapahtumat. Sellainen suorituskyvyltään riittävä järjestelmä on helppo rakentaa, ja niinhän sielläkin on tehty.

Uhkapeliä veronmaksajien rahoilla

Reilun kuuden miljoonan asukkaan El Salvador on köyhä maa, jossa valtaosalla väestöstä ei ole edes pankkitiliä, ja maksamiseen käytetään enimmäkseen dollarin seteleitä. Useimmat elsalvadorilaiset eivät kyselyiden mukaan halunneet virtuaalivaluuttaa käyttöön maassa.

Itsevaltaisista otteista syytetty presidentti Bukele lupaili bitcoinin tuovan maahan talouskehitystä ja työpaikkoja. Bukelen toiminta on asettanut Grymin mielestä El Salvadorin hauraan kansantalouden turhaan suureen vaaraan.

-  Bitcoin-kaupankäynti on melkein sama kuin pelaisi nettikasinoa tai nettipokeria, Grym lataa.

-  Jos hän käyttäisi omia rahojaan, niin ei siinä mitään, mutta jos alkaa pelata valtion rahoilla, sehän on ihan järkyttävää tavallisten elsalvadorilaisten kannalta.

El Salvador on muutaman kuukauden aikana hankkinut kymmenillä miljoonilla dollareilla yli 1  200 bitcoin-kolikkoa. Sijoitusta voi pitää erittäin riskialttiina.

Tästä syystä esimerkiksi El Salvadorin tärkeä rahoittaja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on varoittanut laittavansa rahahanat kiinni. Myös lainansaanti kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta on ehtynyt käytännössä kokonaan.

Mitään erityistä hyötyä kokeilu ei ole toistaiseksi tuonut El Salvadorin taloudelle. Tilanteesta hyötyvät Grymin mukaan lähinnä vain palveluntarjoajat.

STT/Anssi Rulamo

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE