UPI:n maanantaina julkaiseman laajan Afganistan-selvityksen perusteella Suomella oli hyvä tuuri, että länsiliittoutuman ISAF-operaatio (2001-2021) sujui meiltä niinkin vähillä omilla kuolonuhreilla. Olimme siinä mukana vuodesta 2002 alkaen.

– Vuodesta 2005 alkaen Suomi kävi siellä hyvin todellista sotaa, sanoo selvityshankkeesta vastannut UPI:n johtava tutkija Katariina Mustasilta Demokraatille.

Suomalaissotilaat olivat alueellaan usein tulitaisteluissa, tienvarsipommien kohteina, tilasivat ilmaiskuja kapinallisia vastaan ja taistelivat juuri sillä tavalla kuin moderneissa konflikteissa taistellaan.

Lähdeluetteloineen yli 200-sivuinen selvitys tarjoaakin tähän paljon uutta materiaalia.

SUOMI lähti 2002 Afganistaniin ristiriitaisin tavoittein ja jopa kehnoin varustein: sotilaat joutuivat aluksi ostamaan itse paremmin paikallisiin oloihin sopivia henkilökohtaisia suojavälineitä ja -tarvikkeita.

Onneksi Suomen operaation alkuvaiheessa toiminta-alueidemme turvallisuustilanne oli rauhallisempi kuin muutamaa vuotta myöhemmin: talebanien ja eri rosvojoukkojen kanssa käydyt yhteenotot eivät olleet pohjoisessa vielä niin intensiivisiä kuin muualla.

Sotilaat oppivat kokemuksistaan nopeasti, ja suomalaisten varustetasokin päivittyi ripeästi sitä mukaa kun Afganistan alkoi taas liukua kohti väkivaltaista kaaosta.

UPI:n selvityksen mukaan suomalaisjoukko toimi kentällä kaikin puolin ammattitaitoisesti ja kunniallisesti, eikä ole syytä epäillä heidän tehneen suoraan paikallisille ihmisille ihmisoikeusloukkauksia tai muita skandaalinaiheita.

ISAF-operaatiosta aiheutui kuitenkin yhteenottojen keskelle jääneelle väestölle paljon tuhoa ja kurjuutta.

KANSANVALLAN kannalta ongelmallisinta oli, että operaation perusteita ja todellista tilannetta ei koskaan avattu Suomessa riittävän rehellisesti. Tätä myös UPI:n selvitys arvostelee tiukasti.

Kun Afganistan oli jo 2005-2008 muuttunut moderniksi sota-alueeksi, sen sanomista arasteltiin.

Matti Vanhasen (kesk) hallituksen puolustusministeriö jopa suuttui ulkopoliittisen instituutin tutkijalle, joka vuonna 2009 kehtasi havaintonaan arvioida suomalaisten sotivan Afganistanissa.

Valehtelivatko päättäjät – kaikki 2000-luvun hallitukset – suomalaisille?

– Kaikki ei ollut muunneltua totuutta, vaan totuus tarkentui matkan varrella, kuvaa UPI:n johtaja Mika Aaltola.

Afganistan vuonna 2002 oli erilainen maa kuin vaikka vuosikymmen myöhemmin, ja alussa oli aitoja toiveita maan vakautumisesta.

Katariina Mustasilta muistuttaa, että Suomessa päättäjillä ja puolueillakin oli tuolloin myös keskenään ristiriitaisia tulkintoja kriisinhallinnan tavoitteistamme.

– Osalle operaation pääasia oli Nato-yhteistyön kehittäminen. Osalle tämä ei ollut lainkaan tärkeää, ja siksi he tulkitsivat tilannetta niin eri tavalla, hän muistuttaa.

Natosta ei voinut vielä 2010-luvulla puhua edes sillä avoimuudella kuin vaikka vuosi sitten, saati siitä mitä on moderni, de facto sota.

– Nyt ymmärretään paremmin, ettei nykyisissä konflikteissa juuri koskaan tehdä virallisia tai juridisia sodanjulistuksia, Mustasilta sanoo.

Hän muistuttaa, ettei esimerkiksi Venäjä ole julistanut Ukrainalle sotaa.

ISAF-JOUKOISSA palveli runsaat 2400 suomalaista naista ja miestä. Heistä kaksi kuoli ja viisitoista haavoittui. Lisäksi sadat saivat sieluunsa vammoja, jotka alkavat näkyä ehkä vasta nyt, tai vuosien kuluttua.

Suomen valtio on työnantajana vastuussa heidän henkisestä työsuojelustaan, psyykkisestä kuntoutuksestaan myös näin jälkeenpäin.

Ei ole kriisinhallintatehtäviin lähteneen suomalaisen vika, että operaatio oli jotain muuta kuin mitä julkisuudessa kansalle kerrottiin.

EIKÄ Suomen hellimä käsite hyvistä siviilikriisinhallintataidoistamme ainakaan Afganistanissa toteutunut halutulla tavalla.

Suomi käytti parinkymmenen vuoden aikana sotilaalliseen kriisinhallintaan 321 miljoonaa euroa, mutta harva muistaa että siviilipuolelle rahaa virtasi jopa enemmän.

Kehitysyhteistyöhön Suomi käytti 281 miljoonaa, lisäksi 51 miljoonaa meni humanitaariseen apuun ja 30 miljoonaa siviilikriisinhallintaan. Siviilivaroja Suomi ei jakanut omin päin, vaan ne menivät kansainvälisen yhteisön koordinoimana yhteisesti valittuihin hankkeisiin.

Todellisuudessa Suomi ei voinut valvoa rahojen kohdentumista kehnon turvallisuustilanteen takia kentällä juuri lainkaan. Ainakin osan Suomen miljoonista voidaan laskea päätyneen Afganistanin korruptoituneen hallinnon taskuun.