Ulkomaat
19.3.2026 07:25 ・ Päivitetty: 19.3.2026 07:25
USA:n tiedustelun arvio: Kiina ei ole hyökkäämässä Taiwaniin
Kiina ei tällä hetkellä suunnittele hyökkäävänsä Taiwaniin ensi vuonna, mutta pyrkii saamaan itsehallinnollisen saaren hallintaansa ilman voimankäyttöä. Näin todetaan keskiviikkona julkaistussa Yhdysvaltojen vuosittaisessa tiedusteluraportissa.
Viime vuonna Yhdysvaltain puolustusministeriön viranomaiset nostivat vuoden 2027 mahdolliseksi ajankohdaksi hyökkäykselle.
Kiina katsoo Taiwanin kuuluvan omaan alueeseensa ja on uhannut käyttää voimaa saadakseen saaren hallintaansa. Viime vuosina Kiina on lisännyt sotilaallista painostusta järjestämällä sotaharjoituksia Taiwanin ympärillä.
Raportin mukaan tiedusteluyhteisö arvioi, etteivät Kiinan johtajat tällä hetkellä suunnittele maahyökkäyksen toteuttamista Taiwaniin ensi vuonna eikä Kiinalla ole tarkkaa aikataulua Taiwanin itseensä liittämiseksi.
- Vuonna 2026 Peking todennäköisesti jatkaa pyrkimyksiään luoda edellytykset lopulliselle yhdistymiselle Taiwanin kanssa ilman suoranaista konfliktia, raportissa sanotaan.
RAPORTIN mukaan kiinalaisviranomaiset tiedostavat maihinnousuhyökkäyksen haastavuuden ja siihen liittyvän suuren epäonnistumisen riskin, erityisesti Yhdysvaltojen mahdollisen väliintulon vuoksi.
Mahdollista hyökkäyspäätöstä tehdessään Kiina ottaisi huomioon useita tekijöitä, raportissa sanotaan. Näihin kuuluisivat esimerkiksi sen sotilaallinen valmius, Taiwanin sisäpoliittinen tilanne sekä se, puuttuisiko Yhdysvallat asiaan Taiwanin puolesta.
Yhdysvallat ei virallisesti tunnusta Taiwania, mutta on saaren tärkein sotilaallinen tukija.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
