– Se edellyttää sitä, että meillä olisi hallituksessa yhteinen näkemys asiasta, Andersson sanoi Uutissuomalaiselle.

– Tällä hetkellähän kirkkoon kuulumattomat voivat valita uskonnonopetuksen ja et:n välillä. Kirkkoon kuuluvat eivät sen sijaan voi edes täysi-ikäistyttyään lukiossa valita elämänkatsomustietoa. Mielestäni se on aivan selkeä epäkohta, ja se on myös epäloogista.
Li Anderssonin mukaan esitys on tehtävissä nopeasti.

– Se on aika pieni muutos. Se ei vaikuta millään lailla oppiaineiden sisältöihin tai uskonnonopetuksen järjestämistapoihin, Andersson uskoo.

– Sekin pitää selvittää, mutta se on huomattavasti suurempi työ. Se edellyttää aivan uuden oppiaineen perustamista. Lisäksi vähemmistöuskontojen edustajat kannattavat kaikkein vähiten kaikille yhteistä oppiainetta, Andersson sanoo Uutissuomalaiselle.

Evankelis-luterilaisella kirkolla ei ole yhtä kantaa uskonnonopetukseen. Tosin ainakin Oulun piispa Jukka Keskitalo sanoi blogissaan, että ”nykyinen oman uskonnon opettamisen malli ja sen rinnalla elämänkatsomustieto on käytettävissä olevista vaihtoehdoista ylivoimaisesti paras. Se toteuttaa uskonnonvapautta kaikkein parhaiten.”

Uskonnon- ja elämänkatsomustiedon opetuksen ympärillä käytävä keskustelu puhuttaa myös näiden aineiden opettajia. Olisihan muutoksella vaikutuksensa heidän työhönsä.

Suomen uskonnonopettajain liiton puheenjohtaja Tuovi Pääkkönen toteaa, että elämänkatsomustiedon avaaminen kirkkoon kuuluville tarkoittaisi käytännössä sitä, että nykyinen oman uskonnon opetuksen malli ja koko sen perusta romuttuisi.

– Nykymalli perustuu siihen, että koululaiset ja opiskelijat opiskelevat oman taustansa mukaista uskontoa ja uskontokuntiin kuulumattomat elämänkatsomustietoa.

Käytännössä nykyään siis kirkosta eroaminen mahdollistaa elämänkatsomustietoon siirtymisen.

– Kuulostaa aika vanhanaikaiselta, että pitää kuulua johonkin, että voi opiskella jotain. Kirkkoon kuulumaton sen sijaan voi opiskella enemmistön uskontoa eli luterilaista. Lainlaatija on niin määritellyt. Tässä on tietenkin sellainen epäsuhta, että enemmistön uskonnon eli luterilaisen kirkon jäsen ei voi mennä elämänkatsomustiedon opetukseen.

Pääkkönen toteaa ymmärtävänsä tasavertaisuuden näkökulmasta muutoksen tarpeen.

– Mutta se sekoittaa lopullisesti järjestelmän, joka nytkin toimii vähän epämääräisesti. Esimerkiksi minulla on paljon evankelis-luterilaisessa uskonnonopetuksessa kirkkoon kuulumattomia. Jos syntyy täysi valinnanvapaus, että kuka tahansa voi mennä mihin tahansa, herää kysymys, minkä ihmeen takia pitää olla niin paljon eri uskontojen opetusta. Uskonnon eri oppimääriä on 12, vaikka kaikkia ei opeteta.

Pääkkösen mukaan Suomen uskonnonopettajain liiton kanta onkin se, että elämänkatsomustiedon vapauttaminen kirkkoon kuuluville ei korjaisi ongelmia, joita monen rinnakkaisen katsomusaineen järjestämiseen ja niihin osallistumiseen liittyy.

– Me toivoisimme, että koko katsomusopetuksen järjestäminen pohdittaisiin kunnolla. Meidän liiton perimmäinen toive on, ettei ministeri nyt hätiköisi elämänkatsomustiedon avaamisen kanssa vaan teettäisi kunnon selvityksen katsomusopetuksesta kokonaisuutena, koska tuskin eduskunta haluaa tästä parin vuoden välein äänestää, Pääkkönen lähettää terveisiä Li Anderssonille.

Pääkkösen kertoma ei kuitenkaan tarkoita sitä, että uskonnonopettajat liputtaisivat yhteisen katsomusaineen puolesta.

– Meidän liitolla ei ole tästä mitään virallista kantaa. Emme voi ottaa kantaa yhteiseen oppiaineeseen, ellemme näe mikä se olisi. Nyt on väläytelty ajatusta, että elämänkatsomustieto voisi olla yhteinen oppiaine kaikille. Emme hyväksy missään nimessä sitä, koska elämänkatsomustiedossa opetetaan hyvin ohuesti uskonnoista, aikanaan Filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajat Feto ry:ssäkin vaikuttanut Pääkkönen sanoo.

Pääkkösen mukaan esimerkiksi lukion uusissa opetussuunnitelman perusteissa ei elämänkatsomustiedon pakollisissa kursseissa ole käytännössä mitään uskonnoista.

Hän nostaa esiin myös yläkoulun käytössä olevan elämänkatsomustiedon oppikirjan. Oppikirjaa sinänsä Pääkkönen pitää hyvänä, mutta uskontoa sen 96 luvusta käsittelee hänen mukaansa vain 6 kappaletta.

– Ihmisten käsitykset siitä, että maailmanuskontoja oppii elämänkatsomustiedossa ja uskonnossa jauhetaan vaan Jeesusta eivät pidä paikkaansa. Uskonnossa opetetaan niin omaa uskontoa, maailmanuskontoja kuin etiikkaakin. Siellä keskustellaan myös oppilaiden elämänkysymyksistä, ei pelkästään uskontojen opeista.

– Meidän intressi on se, että ihmisillä säilyisi tai mielellään vahvistuisikin uskonnollinen ja kulttuurillinen yleissivistys.

Millainen yhteinen katsomusaine sitten voisi olla. Pääkkönen hakisi malleja esimerkiksi Pohjoismaista. Hän mainitsee Norjan, jossa on yhdistetty uskontoja, etiikkaa ja filosofista ainetta.

– Vaikka Pohjoismaisissa malleissa on ongelmiakin, voimme me tehdä ne paremmin. Näinhän me teimme peruskoulunkin kanssa. Lainasimme Ruotsista, mutta teimme siitä menestyksen.

Piispa Jukka Keskitalo kirjoitti blogissaan, että Norjassa yhteisen katsomusaineen luominen on johtanut jatkuviin kiistoihin oppiaineen sisällöstä. Uskonnottomien mielestä siinä on liikaa uskontoja koskevaa ainesta ja kristittyjen ja muiden uskontojen edustajien mielestä liian vähän. Piispa pelkäsi, että nämä kiistat tulisivat myös Suomeen.

Uskonnonopettajain liiton syksyllä tekemän jäsenkyselyn mukaan neljäsosa jäsenistä vastustaa yhteistä katsomusainetta ja miltei puolet kannattaa. Loppujen kannat ovat Pääkkösen mukaan jotakin tältä väliltä.

– Elämänkatsomustiedon avaaminen kirkkoon kuuluville ei ole saanut meillä kannatusta. Ongelma on se, että se ei poista rinnakkaisia ryhmiä, jotka koulujen ja rehtoreiden mielestä tekevät vaikeaksi esimerkiksi lukujärjestysten tekemisen, Pääkkönen toistaa.

Pääkkösen mukaan elämänkatsomustiedon ja esimerkiksi ortodoksisen uskonnon opettajilla on vastustusta yhteistä katsomusainetta kohtaan siitä syystä, että he pelkäävät, että evankelis-luterilaisen uskonnon opettajat omisivat uuden katsomusaineen.

– Ortodoksit pelkäävät, että siinä ei opetettaisi tarpeeksi heidän omaa uskontoaan ja elämänkatsomustiedon opettajat, että opetettaisiin liikaa uskontoa, Pääkkönen näkee.

Pääkkönen painottaa uskonnonopetuksen isoa merkitystä. Uskonto ei ole häviämässä maailmasta mihinkään. Hän huomauttaakin esimerkiksi, että Sitran megatrendiraportissa todetaan uskontojen merkityksen olevan globaalisti kasvussa.

‘– Jos ihminen ei ymmärrä tätä ilmiötä, jää paljon ymmärtämättä siitä, miten maailma toimii. Enkä tietenkään väitä, että uskonnot ovat ainoa asia, jota pitää maailmassa ymmärtää.

Pääkkönen opettaa Tampereen yliopiston normaalikoulun lukiossa uskontoa, filosofiaa ja myös elämänkatsomustietoa sekä yläkoulussa elämänkatsomustietoa.

– Meidän nuoret ovat hyvin avoimia. Vaikka jotkut sanovat, etteivät itse ole uskonnollisia eivätkä usko, he pitävät tärkeänä tietää uskonnoista. Minulla on jokaisessa uskonnon opetusryhmässä kirkkoon kuulumattomia.

Toisaalta Suomessa on myös vanhempia, jotka ovat erottaneet lapsensa kirkosta, jotta he pääsisivät elämänkatsomustiedon ryhmään.

Pääkkönen pelkää, että uskonnonopetuksen valinta saattaisi ”hengellistyä”, jos kirkkoon kuuluvatkin voisivat vapaasti mennä elämänkatsomustiedon opetuksen. Pääkkönen tarkoittaa tällä sitä, että oppilas voisi ajatella, että oma uskonnollisuus tai sen koettu puuttuminen olisi kriteeri valita elämänkatsomustieto.

Pääkkönen muistuttaa, ettei uskonnonopetus ole tarkoitettu vain uskovaisille. Se ei ole enää pitkään aikaan ollut tunnustuksellista, vaan kyseessä on yleissivistävä, tietopohjainen ja kriittinen oppiaine.

Suomen uskonnonopettajain liitossa on noin 800 jäsentä. Uskonnonopettajia Pääkkönen arvioi olevan tuhatkunta. Noin 30 prosentilla on kelpoisuus myös elämänkatsomustiedon opettamiseen.

Jos elämänkatsomustieto avattaisiin myös kirkkoon kuuluville oppilaille, Pääkkönen ei usko sillä olevan isoja vaikutuksia opettajien työllisyystilanteeseen.

– Tilanne tasoittuisi ja elämänkatsomustietoon tulisi enemmän ryhmiä. Laajassa mitassa se vähentäisi jonkin verran uskonnonnonopettajien töitä. Ne uskonnonopettajat, joilla on elämänkatsomustiedon kelpoisuus, opettaisivat sitä enemmän.

– Aika monet uskonnonopettajaksi opiskelijat varmaan ovat järkeilleet, että tulevaisuus on epävarma. He hankkivat myös elämänkatsomustiedon pätevyyden.

Sen sijaan jos Suomeen luotaisiin yksi yhteinen katsomusaine, Pääkkönen uskoo sen vähentävän katsomusaineiden opettajien töitä.

Tässä mielessä Uskonnonopettajain liiton puheenjohtaja onkin mielenkiintoisessa tilanteessa kannattaessaan henkilökohtaisesti yhteistä katsomusainetta.

Vaikka siis työt vähentyisivät, erityisesti vähemmistöuskontojen opettajilta, Pääkkönen uskoo, että katsomusaineen asemasta tulisi nykyistä vahvempi. Muun muassa valinnaiset kurssit toteutuisivat lukiossa nykyistä paremmin ja kaikki voisivat kirjoittaa aineen reaalikokeessa. Aine ei olisi peruskoulussa heittopussi, kun lukujärjestyksiä suunnitellaan. Uskonto ja elämänkatsomustieto etenkin sijoittuvat usein kouluissa aamuun tai myöhäiseen iltapäivään.

– Muutos helpottaisi elämää, voisi saada tunteja prime time -aikoihinkin, mutta toki opetuksen kokonaismäärä vähenisi, jos ei enää olisi rinnakkaisia ryhmiä.

Jos nyt uskontokuntaan kuuluminen määrittelee uskonnonopetusta, Pääkkösen mukaan yhteistä katsomusainetta luotaessa olisi entistä keskeisempää miettiä, millaisia tietoja ja taitoja oppilas oikeasti tarvitsee.

Mihinkään joukkopakoon uskonnonopetuksesta Pääkkönen ei usko, mikäli yhteinen katsomusaine tulisi.

– Nytkin on jonkin verran vaihtajia, jotka eroavat kirkosta tai uskonnoton vaihtaa uskontoon.

– Jos ei yhteiselle aineelle ole edellytyksiä, ei nykyinen järjestelmä täysin pielessä ole. Kyllä tämä monen mielestä tyydyttää tarpeita ja on jopa paras mahdollinen, Pääkkönen lisää.

Yksi kysymys, jota on myös julkisessa keskustelussa pyöritelty, on se, miten islaminuskoiset suhtautuisivat yhteiseen katsomusaineeseen. Islamin edustajat ovat sanoneet julkisuuteenkin, että yhteinen uskontotieto voisi luoda tarpeen islamilaisille kouluille.

Pääkkönen ei usko, että näin kävisi ainakaan laajassa mitassa. Valtio ei nytkään anna helposti lupia yksityisille kouluille.

– Kyllä se ehkä osin siirtäisi opetusta muualle, esimerkiksi uskonnollisille järjestöille. Pitää muistaa, etteivät myöskään kaikki muslimit ole aktiivisia uskonnon harjoittajia.

Filosofian ja elämänkatsomustiedon opettaja Feto ry:n varapuheenjohtaja Ilmari Hirvonen kertoo yhdistyksensä lähtökohdan olevan katsomusaineen vapaa valinta. Toisin sanoen Feto suhtautuu positiivisesti myös elämänkatsomustiedon avaamiseen kirkkoon kuuluville.

Hirvonen ei usko, että merkittävä määrä oppilaita vaihtaisi tällöin elämänkatsomustietoon. Tässä yhteydessä hän nostaa esiin ortodoksisuuteen liittyvän tutkimuksen, josta on kerrottu Ortodoksi.net-sivustolla.

Sivuston mukaan Itä-Suomen yliopisto teetti vuonna 2016 kyselyn 9. luokan ja lukion ortodoksisen uskonnon oppilaille. Kyselyn mukaan vain harvat olivat kiinnostuneita yhteisestä oppiaineesta tai mahdollisuudesta siirtyä ET-opetukseen. Muutamissa vastauksissa todettiin, etteivät he osallistuisi kaikille yhteiseen opetukseen, sillä siinä ei olisi ortodoksista opetusta lainkaan.

Yhteistä katsomusainetta Feto ei Hirvosen mukaan pidä nykyisessä tilanteessa järkevänä.

– Todennäköisesti se tarkoittaisi että siirryttäisiin uskonnonopetukseen ja katsomukset nähtäisiin vain joko ei-uskonnollisena tai uskonnollisena katsomuksena. Katsomus ei ole vain uskonnollinen kysymys. Jos katsomuksia katsotaan vain uskonnosta käsin, merkittäviä tekijöitä jää pimentoon, Hirvonen sanoo.

Tosin uskonnonopettajat tuskin allekirjoittavat Hirvosen näkemystä tällaisesta katsomusten kahtiajaosta.

– Emme siis kuitenkaan ole sitä mieltä, ettei uskontoja pitäisi opettaa, Hirvonen tähdentää.

Yhteisestä katsomusaineesta kärsisivät Hirvosen mukaan niin elämänkatsomustieto kuin pienuskonnot, joiden sisältö vähenisi.

– Pidän esimerkiksi huolestuttavana henkilökohtaisesti, miten kävisi ortodoksisen ja muiden pienempien uskontojen kanssa. Pitäisin aika todennäköisenä, että yhteistä katsomusainetta alettaisiin mallata nykyisen evankelis-luterilaisen uskonnonopetuksen pohjalta.

Ilmari Hirvonen toteaa, että elämänkatsomustiedossa opetetaan esimerkiksi keskustelua, toisen näkemysten kuuntelua ja omien näkemysten perustelua sekä oman katsomuksen ja ajatusten arviointia. Myös uskonnoista opetetaan.

– Myönnän, että uskonnossa käydään monipuolisemmin uskontoja kuin elämänkatsomustiedossa, vaikka uskonnot ovatkin osa elämänkatsomustietoa.

– Jos kirkkoon kuuluville avattaisiin elämänkatsomustiedon opetus, ihmiset voisivat vapaasti lukea mitä haluavat ilman vaikkapa temppuilua, jossa koulun aikana erotaan kirkosta. Lukiossa voisi myös lukea niin elämänkatsomustietoa kuin evankelis-luterilaista uskontoa ja kirjoittaakin halutessaan molemmat.

Ilmari Hirvonen ei usko, että elämänkatsomustiedon opetuksen avaamisella kirkkoon kuuluville olisi merkittäviä vaikutuksia aineiden opettajien työllisyystilanteeseen. Hän huomauttaa, että moni uskonnonopettaja opettaa myös elämänkatsomustietoa.

– Monissa kouluissa aineilla ei ole erillistä opettajaa.

Feto ry:ssä on noin 300 jäsentä. Elämänkatsomustietoa opettavat monesti myös epäpätevät opettajat. Feto kerää paraikaa systemaattisesti vapaaehtoisvoimin tietoa, missä kouluissa elämänkatsomustietoa ylipäänsä opetetaan.

Opetusneuvos Satu Honkala vastaa Opetushallituksessa filosofiasta ja elämänkatsomustiedosta oppiaineina sekä tasa-arvoasioista ja globaalikasvatuksesta. Hän opastaa siinä, miten uskonnonopetus on tänä päivänä järjestetty.

Käytännössä kaikilla muilla oppilailla paitsi evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvilla liittyy uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetukseen jokin valinnanmahdollisuus.

Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomat oppilaat opiskelevat elämänkatsomustietoa. Poikkeustapauksina on myös oppilaita, jotka eivät virallisesti kuulu uskonnollisiin yhdyskuntiin, mutta ovat taustansa perusteella oikeutettuja valitsemaan jonkin uskonnon opetuksen.

Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvien tulee opiskella evankelis-luterilaista uskontoa ja ortodoksien ortodoksista uskontoa tai evankelis-luterilaista, koska evankelis-luterilainen uskonnonopetus on enemmistön uskonnonopetuksena kaikille avointa.

Jos kyse on muiden uskontojen opetuksesta, oppilaiden tulee olla kyseisen uskonnollisen yhdyskunnan jäseniä tai opetettavan uskonnon tulee oppilaan saaman kasvatuksen ja kulttuuritaustan perusteella ilmeisesti vastata hänen uskonnollista kasvatustaan. Siihen, annetaanko jonkin vähemmistöuskonnon mukaista opetusta vaaditaan huoltajan pyynnöt ja kolme oppilasta opetuksen järjestäjän alueella.

Käytännössä jonkin muun uskontokunnan kuin evankelis-luterilaisen kirkon rekisteröitynyt jäsen voi mennä oman uskontonsa mukaiseen opetukseen mutta myös evankelis-luterilaiseen opetukseen.

Peruskoulussa ja lukiossa on kuitenkin myös lapsia ja nuoria, jotka eivät osallistua mihinkään katsomusaineeseen, eivät edes elämänkatsomustietoon.

– Jos ei kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan, se on elämänkatsomustieto, johon tulisi ohjata suoraan. Sittenkin voi jäädä sellaisiin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvia oppilaita, joiden opetusta ei järjestetä. He voivat mennä elämänkatsomustietoon tai evankelis-luterilaiseen opetuksen tai he voivat ilmoittaa, etteivät halua katsomusopetusta ollenkaan. Silloin annetaan korvaavaa opetusta, joka tuntimääräisesti täyttää samat tunnit, vaikkapa tukiopetusta tai lisää suomen kieltä, Honkala selvittää.

Korvaavaan opetukseen ei tarvitse osallistua, jos haluaa osoittaa, että saa vastaavan opetuksen omassa uskonnollisessa yhteisössä. Tällaisia oppilaita ei ole paljon. He eivät saa uskonnosta tai elämänkatsomustiedosta lainkaan arvosanaa tai arviota todistukseen.

Opetushallituksen edustajana Satu Honkala toteaa, ettei hän lähde ottamaan kantaa, millaista opetusta pitäisi järjestää.

Sen hän kuitenkin sanoo, että hänen mielestään elämänkatsomustiedon avaaminen myös kirkkoon kuuluville voisi poistaa tiettyjä ongelmia.

– Nykyinen järjestely pakottaa ilmaisemaan mihin uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluu. Tästä on kuitenkin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) päätös, jonka mukaan tällainen tieto on yksityinen asia. Vapaa katsomusaineen valinta poistaisi tämän ongelman. Tämä ei ole poliittinen ongelma vaan juridinen ongelma, joka sisältyy järjestelmään.

Kyseistä päätöstä ei ole tehtyä Suomea koskevassa asiassa, mutta Honkala arvioi, että Suomen järjestelmä on EIT:n linjauksen vastainen. Päätös olisi siis sama, mikäli Suomesta joku veisi asian EIT:hen.

Onko Suomen järjestelmä tällä hetkellä laiton?

– Ei. Se on Suomen lakien mukainen. EIT:n päätökset eivät ole suoraan sitovia, ne eivät anna yleispäätöksiä asioista. Kun Suomen tapausta ei ole tutkittu, siitä ei ole päätöstä. Muussa asiassa tehty päätös antaa viitteitä siitä, että meidän järjestelmämmekin tulisi siellä tuomituksi. Se on sitten poliittinen kysymys, miten tarkasti näihin halutaan reagoida ja saattaa lainsäädäntöä kansainvälisten sopimusten mukaiseksi.

EIT:n päätökseen, johon Honkala viittaa, on viitattu eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen koulujen uskonnollisiin juhliin liittyvässä päätöksessä viime marraskuulta. Tässä päätöksessä mainitaan Puolan ja Kreikan tapaukset, joista on EIT:n päätös: ”EIT:n tulkintakäytännössä negatiiviseen uskonnonvapauteen on katsottu kuuluvan myös yksilön oikeus olla tuomatta esiin omaa vakaumustaan.”

Honkala toteaa, ettei kaikkien yhteisen katsomusaineen pohdinta kuulu Opetushallitukselle, koska päätös on poliittinen

– Sen voi todeta, että uuden oppiaineen luominen on hirveän pitkällinen prosessi ja hankala työ. Näkemykset menevät äärestä laitaan. Tämähän on asia, josta on 100 vuotta Suomessa keskustelu.

Mikäli poliittisesti päätettäisiin, että Suomeen luotaisiin yhteinen katsomusaine, Honkala ei usko sen johtavan mullistaviin siirtymiin uskonnonopetuksesta elämänkatsomustietoon.

– Se antaisi niille oppilaille tai huoltajille, joita nykyinen tilanne ärsyttää, mahdollisuuden valita toisin.

Yksi argumentti muutosta vastaan on se, että valinnanvapaus voisi johtaa oppilaiden poukkoiluun uskonnon ja elämänkatsomustiedon välillä.

– Periaatteessa voi vaihtaa, mutta käytännössä kovin tiheä vaihtaminen ei ole suositeltavaa eikä oppilaan edun mukaista. Tämä on ohjauksellinen asia, josta koulussa pyritään keskustelemaan. Päättöarvosana on tietysti aika huono, jos ainetta on opiskeltu vaan sieltä täältä, kun uskonto ja elämänkatsomustieto ovat kuitenkin ihan eri aineet, Honkala muistuttaa.