Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

9.6.2026 08:16 ・ Päivitetty: 9.6.2026 08:16

USU: Tyytymättömyys hallitukseen kasvoi jälleen – Naisista hyvän arvosanan antoi vain 17 prosenttia

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 15. huhtikuuta 2026.

Tyytymättömyys Petteri Orpon (kok.) hallitukseen on kasvanut, Uutissuomalainen kertoi tiistaina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Uutissuomalaisen teettämään kyselyyn vastanneista 71 prosenttia arvioi hallituksen onnistuneen melko tai erittäin huonosti. Neljäsosa vastaajista arvioi hallituksen onnistuneen melko tai erittäin hyvin.

Huonon arvion antaneiden osuus on kasvanut sekä vuoden että kahden vuoden takaisista vastaavista kyselyistä. Vuosi sitten 68 prosenttia arvioi hallituksen onnistuneen huonosti.

NAISISTA 17 prosenttia arvioi hallituksen onnistuneen vähintään melko hyvin. Miehillä vastaava osuus on 33 prosenttia.

Politiikan tutkija Juha ­Ylisalo Turun yliopistosta sanoi Uutissuomalaiselle, että hallituksen saamia arvioita painaa alaspäin ennen kaikkea Suomen heikko talouskehitys.

Iro Researchin toukokuussa toteuttamaan kyselyyn vastasi tuhat suomalaista. Kokonaistuloksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU