tyovaenkirjallisuuspaiva
kaisaniemi

Uusi arvio Brexitin käsittämättömäksi hintalapuksi on monen mielestä edelleen liian alhainen

Kuva: Lehtikuva

Britannia joutunee maksamaan EU:lle jopa 20 miljardia euroa brexit-päätöksestään eli päätöksestään erota Euroopan unionista. Financial Times -lehden laskelmista kertoo Suomessa Yle.

Vielä hurjemman asiasta tekee se, että osa asiantuntijoista pitää laskelmaa jopa ylioptimistisena. Summa nousee heidän mukaansa vielä korkeammaksi.

Britannia äänesti kesäkuussa suomalaisen juhannuksen alla, että se eroaa EU:sta, johon se oli liittynyt vuonna 1973.

AVAINSANAT

Viranomaiset vahvistavat: 7-vuotias pikkupoika kuoli Barcelonan iskussa

Kuva: LEHTIKUVA / AFP PHOTO Pascal Guyot
Ihmiset ovat jättäneet kukkia Barcelonan terroristi-iskussa menehtyneiden muistoksi.

Barcelonan iskun jälkeen kadonneeksi ilmoitettu seitsemänvuotias pikkupoika on kuollut, kertovat Katalonian ensiapuviranomaiset.

Torstaina Espanjassa kuoli ainakin 14 ihmistä ja loukkaantui toistasataa, kun Barcelonassa ja Cambrilsissa ajettiin autolla väkijoukkoon.

Poika oli matkustanut äitinsä kanssa Barcelonaan sukulaisensa häihin.

Pojan isä saapui Barcelonaan Australiasta, kertoivat australialaismediat tänään.

Keskustelua aiheesta

”Eurooppa on hävitty” – Barcelonan päärabbi kehottaa kaupunkinsa juutalaisia muuttamaan Israeliin

Barcelonan päärabbi Meir Bar-Hen kehottaa kaupungin juutalaisia muuttamaan Israeliin. Hänen mielestään Espanjasta on tullut radikaalin islamin keskus.

Juutalaisen uutistoimisto JTA:n haastattelua siteeraa muun muassa The Independent.

Päärabbi on esittänyt kommenttinsa Espanjassa tällä viikolla tehtyjen terrori-iskujen jälkeen. Iskuissa kuoli 14 henkeä ja kymmeniä loukkaantui.

Päärabbi kertoo rohkaisseensa seurakuntalaisiaan ostamaan omaisuutta Israelista ja sanoneensa, etteivät he ole ikuisesti Espanjassa.

– Tämä paikka on hävitty.

Päärabbi katsoo radikaali-islamin kasvattaneen suosiotaan Euroopassa. Hänellä ei ole luottamusta Barcelonan turvallisuusviranomaisten toimintaan.

Toisenlaisiakin ääniä maassa on kuultu. Maan juutalaisia yhteisöjä edustava järjestä on todennut, että heillä on täysi luottamus maan turvallisuusviranomaisiin, jotka pystyvät estämään radikaalimuslimien iskut Espanjan kaupungeissa.

Keskustelua aiheesta

Barcelona hiljentyi kunnioittamaan iskuissa kuolleita – ”Se olisi voinut tapahtua minulle, lapsilleni, kenelle tahansa”

Barcelonalaiset surivat Sacrada Familia -kirkon ympärillä terrorismin uhreja,

Barcelonan kuuluisassa Sagrada Familia -kirkossa järjestettiin tänään muistojumalanpalvelus Barcelonan ja Cambrilsin terrori-iskujen 14 uhrille. Tilaisuuteen ottivat osaa niin kuningas Felipe, pääministeri Mariano Rajoy kuin Katalonian aluehallinnon johtaja Carles Puigdemontkin.

– Nämä ovat olleet kyynelten täyttämiä päiviä, runsaiden kyynelten, sanoi piispa Sebastia Taltavull.

Turvatoimet kirkon ympärillä olivat järeät: tarkka-ampujat vartioivat kirkkoa ja raskaasti aseistetut poliisit ympäröivät lyijynharmaan taivaan alle kirkkoaukiolle kerääntyneet surijat.
Teresa Rodriguez sanoi tulleensa paikalle rukoillakseen uhrien puolesta.

– Las Ramblasin tapahtumat ovat meille raskaita. Käymme usein siellä kävelyllä: se olisi voinut tapahtua minulle, lapsilleni, kenelle tahansa. Ja tässä me olemme. Tämä on todella, todella iso juttu, itkuaan pidätellyt Rodriguez sanoi.

Päivän ja illan mittaan myös jalkapalloväki muistaa uhreja. Jalkapallojoukkue Barcelonan on määrä pelata tänään kauden avausottelunsa La Ligassa kokomustassa asussa, eikä pelipaidoissa ole pelaajien nimiä. Ennen jokaista tänään pelattavaa liigaottelua pidetään minuutin hiljainen hetki uhrien muistolle, kertoo BBC.

Etsintäkuulutettu jo ulkomailla?

Espanjan poliisi kertoi päivällä löytäneensä yli 120 polttoainesäiliötä talon raunioista, jota Barcelonan ja Cambrilsin epäillyt iskijät käyttivät. Talon epäillään olleen terrorisolun päämaja, jota käytettiin muun muassa räjähteiden valmistamiseen.

Talo räjähti todennäköisesti pommin valmistuksen epäonnistuttua. Kahden epäillyn ruumiit löydettiin räjähtäneen talon raunioista.

Viranomaiset sanoivat myös, ettei heillä ole selvyyttä siitä, onko eilen etsintäkuulutettu 22-vuotias Younes Abouyaaqoubi enää Espanjassa. Hänen epäillään ajaneen pakettiautoa, joka ajoi ihmisten päälle Barcelonassa.

– Jos tietäisimme, että hän on Espanjassa, ja vielä senkin, missä täällä, lähtisimme hänen peräänsä. Emme tiedä, missä hän on, kuittasi aluepoliisin päällikkö Josep Lluis Trapero,

 

 

Putin on huippusuosittu nuorison keskuudessa – voimahahmo miellyttää

Kuva: Lehtikuva
Vladimir Putin on hyvin suosittu nuorison keskuudessa.

Nuori sukupolvi ei Venäjällä kapinoi – merkittävää poikkeusta lukuun ottamattaNavalnyi vetoaa nuoriin heidän omilla foorumeillaan, Putinia some ei kiinnosta

Venäläinen oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi on järjestänyt tänä vuonna kaksi laajaa protestia, joissa huomio kiinnittyi kahteen asiaan: Mielenosoittajat olivat nuoria, ja heitä oli paljon.

Aiemmin venäläisnuoriso on osoittanut mieltään laiskasti. Protesteja on nähty muun muassa kerrostalojen purkuohjelmaa ja Boris Nemtsovin murhaa vastaan, mutta vain Navalnyi sai nuoret liikkeelle massoittain.

Onko nyt syntynyt uusi sukupolvi nykyjärjestelmää haastamaan? Kyllä ja ei, sanoo venäläisen Levada-keskuksen tutkija Denis Volkov.

Riippumaton Levada mittaa Venäjän mielipideilmastoa kyselytutkimuksin ja haastatteluin. Niiden perusteella nuoren venäläissukupolven tuki nykyiselle poliittiselle järjestelmälle on vankempaa kuin aiemmilla sukupolvilla, ja he ovat elämäänsä tyytyväisempiä. Kiinnostus politiikkaa kohtaan on vähäistä.

Samalla presidentti Vladimir Putin on nuorison silmissä suosittu – jopa suositumpi kuin koko väestön keskuudessa keskimäärin. Liki 90 prosenttia nuorista hyväksyy Putinin toiminnan.
Volkov kuitenkin toppuuttelee yksinkertaistuksia. Hänen mukaansa monelle ei yksinkertaisesti tule mieleen ketään, kuka voisi olla Putinille vaihtoehto.

– Vain kolmasosaan hän vetoaa siksi, että hän on vahva mies, joka on kohottanut Venäjän suurvalta-asemaa.

Ja vaikka protesteihin osallistui vain pieni osa koko nuorisosta, heidän määränsä ei ole merkityksetön. Heitä oli kymmeniätuhansia.

Miten käy äänestyspäivänä?

Nuorten onkin arveltu saavan Kremliltä erityistä huomiota ennen ensi kevään presidentinvaaleja.

Putin ei ole vielä ilmoittanut ehdokkuuttaan, mutta television NTV-kanavalla nähtiin kesällä nuorisolle suunnattu ohjelma, jonka formaatti oli tuttu: Putin vastaili kansalaisten kysymyksiin. Tällä kertaa kyselijöinä oli kuitenkin ainoastaan nuoria ja lapsia.

Heti ensimmäinen kysymys koski sosiaalista mediaa. Tykkääkö presidentti rentoutua työpäivän jälkeen Instagramin tai Youtuben äärellä?

Putin vastasi, ettei käytännössä käytä nettiä lainkaan. Eikä hän heittäytynyt leikkimieliseen pohdintaan siitä, minkälaisen nimimerkin itselleen keksisi, jos internetissä viihtyisi. Putin kertoi joutuneensa käyttämään peitenimiä KGB:ssä, mutta enää hän ei ymmärrä piiloutumista nimimerkkien taakse.

Kontrasti Navalnyiin on räikeä. Hänen koko kampanjansa rakentuu sosiaalisen median varaan jo siitäkin syystä, ettei häntä päästetä valtion televisiokanaville. Volkovin mukaan Navalnyin viesti on tiivis ja yksinkertainen: varastaminen ja korruptio ovat väärin. Yleismaailmallinen teema puhuttelee etenkin, kun se tarjoillaan rennolla otteella nuorison omilla foorumeilla.
Putinia sosiaalisessa mediassa tuskin nähdään jatkossakaan. Presidentti ottaa netin haltuunsa omalla tavallaan, sillä vastikään hän allekirjoitti lain internetin valvonnan uusista kiristystoimista. Nuorisolle netti on jo televisiota tärkeämpi tiedonlähde, joten Kreml haluaa kontrolloida myös sitä.

Mutta mitä voidaan jo nyt sanoa nuorison äänestyskäyttäytymisestä presidentinvaaleissa?
Volkov arvelee, että suuri osa jää kotiin. Tyytyväistä nuorisoa vaalit eivät kiinnosta niin paljoa, että he vaivautuisivat uurnille. Navalnyi taas ei välttämättä saa lupaa osallistua vaaleihin lainkaan, jolloin hän kehottanee kannattajiaan boikottiin.

Se laskisi osaltaan äänestysprosenttia, jonka Kreml yrittää nostaa korkealle vaalien uskottavuuden tueksi.

Ilona Vihonen, STT, Moskova

 

 

 

Pohjois-Korea: USA:n ja Etelä-Korean sotaharjoitus lyö bensaa liekkeihin

Pohjois-Korea varoitti sunnuntaina Yhdysvaltoja, että maanantaina alkava Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen yhteinen sotaharjoitus ”on kuin kaataisi bensaa liekkeihin”.

Ulchi Freedom Guardian -harjoitus pidettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1976. Pitkälti tietokonesimulaatioihin perustuvaan harjoitukseen osallistuu tänä vuonna noin 17 500 amerikkalaissotilasta.

Etelä-Korean median mukaan harjoitukseen olisi niemimaan kireän tilanteen vuoksi tänä vuonna osallistumassa myös kaksi amerikkalaista lentotukialusta.

– Yhteisharjoitus on erittäin suora vihamielisyyden osoitus meitä kohtaan, eikä kukaan voi taata, ettei se johtaisi lopulta todellisiin taisteluihin. Sotaharjoitus on bensan kaatamista liekkeihin ja huonontaa niemimaan tilannetta, kirjoitti pohjoiskorealainen Rodong Sinmun -lehti.

Keskustelua aiheesta