Arviointiin liittyy ajoittain myös selvää tarkoitushakuisuutta, kirjoittaa ekonomisti Antti Koskela eilen julkaistussa tietokirjassaan Hanskat tippui – lakkojen historia ja vaikutus yhteiskunnassa, jonka Koskela on laatinut Kalevi Sorsa -säätiölle.

Kirjan julkistamistilaisuudessa Helsingissä teosta kommentoi muun muassa STTK:n entinen pääekonomisti Ralf Sund.

– Kyse on tunteita herättävästä asiasta, kun puhumme työtaisteluista. Siinä tanner tömisee, Sund kuvailee.

– Jollain tavallahan tästä funktionaalisesta tulonjaosta ja palkansaajien, alistettujen oikeuksista kamppaillaan. Joku tapahan siihen totta kai tulee, joka ei välttämättä ole 1970-luvun lakon tyyppinen tapa.

”Järjestäytynyt työväenliike ja sen työtaisteluvalmius ovat keskeisin luokkayhteiskuntaa torjuva väline. Työväenliikkeen työtaistelumahdollisuuksien heikentäminen johtaa taloudellisesti tulonjaon jyrkentymiseen ja arvonlisäyksen keskittymiseen hyväosaisille”.

Sund sanoo, etteivät “ylätason ihmiset” aina ymmärrä, kuinka kova toimi lakko itse asiassa on.

– Osallisille se on erittäin julma, kiirastuli melkein.

Sama ahdistus on Sundin mukaan myös työnantaja- ja yrittäjäpuolella.

– Tämä puoli on erittäin tärkeää muistaa. Se ei ole mitään leikkiä. Silloin on ns. kovat piipussa, kun tapahtuu.

Sund muistuttaa, että historiallisesti lakoilla ei ole tavoiteltu pelkästään työolojen parantamista vaan myös poliittisia tavoitteita. Jälkikäteen tätä rohkeutta on kiitelty.

Lakkojen määrästä Sund nostaa esille tilastollisen seikan, jota ei aina julkisessa keskustelussa muisteta.

– Tilastointi Suomessa on paljon herkempää, melkenpä minuutitkin laitetaan. Jossain muissa maissa, tyyppiä Ranska, kukaan ei vaivaudu panemaan vielä mitään tilastoihin ensimmäisen päivän jälkeen. Kansainväliset vertailut eivät liene ihan kurantteja, ne ovat jopa epäedullisia Suomelle. Siitä huolimatta emme ole mitenkään korkealla lakkoherkkyydessä.

Sund tiivistää näkemyksensä siihen, että pääsääntöisesti Suomen työmarkkinat toimivat.

– Vanhanaikaiseksi haukuttu ja huonosti toimivaksi, jäykäksi haukuttu työmarkinajärjestelmä toimii edelleen tiettyyn rajaan saakkaa. Natisee vähän, mutta toimii kohtuullisen hyvin.

Koskelan kirjan mukaan lakkojen kustannuksista käytävä keskustelu on pahasti vinoutunutta..

”Suomalaisessa julkisessa keskustelussa lakkojen aiheuttamia kustannuksia kauhistellaan yleisesti. Tyypillistä näissä laskelmissa on tarkoitushakuisuus ja epäjohdonmukaisuus. Lakkojen aiheuttamat kokonaiskustannukset työnantajille ovat kuitenkin pienet. Esimerkiksi sairaspäiviä on tyypillisesti yli satakertainen määrä verrattuna lakkopäiviin. Lisäksi tyypillistä lakkouutisoinnissa on käyttää tietyllä aikavälillä toteutumatta jäänyttä tuotantoa, joka on eri asia kuin menetetyt voitot.”

Työtaisteluiden kustannuksista Sund puolestaan sanoo, että se on “villi länsi”.

– Nyrkkisäännöksi näytti tulevan se, että kun työtaistelu alkoi ja työnantaja ilmoitti, että kustannukset ovat nämä, niin nolla pois ja ollaan suurin piirtein oikeassa lukemassa.

Sund pitää asetelmaa jopa hieman nurinkurisena.

– Meidän retoriikassa tuotiin alempia lukuja, ettei tämä nyt niin paljon vaikuta, työnantaja taas puhui valtavista kustannuksista. Tämä on tavallaan väärin päin. Palkansaajienhan pitäisi sanoa, että “moukari jyrähti ja jos ette tottele, tapahtuu hirveitä”. Ja työnantajien pitäisi sanoa, että “ei tunnu missään, sen kun istutte vaikka juhannukseen saakka”.

Sund sanookin, että lakon onnistumisen yksi avain on yleinen mielipide.

– Sen merkitys on äärettömän tärkeä. Molemmin puolin aitaa osataan rasvata viestintäkonetta.