Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Uusi vaihtoehto ja perussuomalaiset erotetaan toisistaan näillä näkymin vasta syksyllä

Näillä näkymin perussuomalaisen puolueen ja siitä irtaantuneen Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän istumajärjestykseen ei tule muutoksia ennen syysistuntokautta.

Kaikki kansanedustajat toisin sanoen istuvat kesätaukoon asti eduskunnan täysistunnosssa tutuilla paikoillaan.

– Tuntuu että tällä hetkellä ratkaisu kelpaisi kummallekin ryhmälle. Tarpeen vaatiessa muutoksia voi tehdä, jos tullaan toisiin ajatuksiin, eduskunnan lainsäädäntöjohtaja Tuula Kulovesi kertoo.

Kulovesi toteaa ratkaisun taustalla olevan myös sen, että istuntoja on enää vähän jäljellä ja ryhmien välillä näyttää olevan vielä jonkin verran liikehdintää.

Eduskunta kokoontuu tällä hetkellä Sibelius-Akatemian väistötiloissa, mutta aloittaa syksyllä remontoidussa eduskuntatalossa.

Ryhmät istuvat eduskunnassa jonoissa eri riveillä eli perussuomalaisten jakaantunut ryhmä ei voi istua salissa esimerkiksi niin, että toinen ryhmä istuisi salin etuosassa ja toinen takaosassa. Yleensä pisimpään eduskunnassa olleet kansanedustajat asetetaan ryhmän toimesta istumaan salin etuosaan.

Syysistuntokaudella on mahdollista, että perussuomalaisten ryhmä ja Uusi vaihtoehto -ryhmä istuvat salissa vierekkäin. Myös se on mahdollista, että heidät erotetaan kauemmaksi toisistaan. Virkamiehet tekevät asiasta esityksen puhemiesneuvostolle. Lopulta istumapaikat päättää eduskunnan täysistunto.

Tuula Kulovesi toteaa virkamiesten toiveena olevan, että istumajärjestyksestä voitaisiin päättää jo ennen kesätaukoa. Päätös kuitenkin astuisi voimaan vasta syksyllä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE