Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Kotimaa

Uusimaa eristetään, isoille teille tulossa sulut – valvonta kattavaa myös pikkuteillä

Kari Hulkko

Uusimaa aiotaan eristää muusta maasta mahdollisesti jo perjantaina, jos eduskunta saa päätöksen aikaan. Eristys olisi voimassa 19.4. asti.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Poliisi selvitti tiedotustilaisuudessa, miten asiaa käytännössä valvottaisiin.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen painotti, että poliisi vastaa liikkumisrajoitusten toimeenpanosta ja valvonnasta, mutta vastuullisen käyttäytymisen on lähdettävä jokaisesta itsestään.

Poliisi painottaa luonnollisesti edelleen kiireellisten hälytystehtävien toimittamista.

Rajoituksia valvotaan normaaliolojen lainsäädännöllä.

Polisii valmistautuu pyytämään Puolustusvoimilta ja rajavartijoilta virka-apua. Tarvittaessa voi kutsua palveluun eläkeläisreserviä, poliisioppilaitoksen oppilaita ja työttömiä poliiseja.

Kolehmaisen mukaan sulut voidaan asettaa Uudellemaalle johtaville teille, pääväylille ja isommille teille. Valvonta on kattavaa koskien myös pikkuteitä, tilaisuudessa ilmeni median kysyttyä asiasta.

Lähinnä poliisin käytössä ovat neuvot, kehoitukset ja käskyt.

Vasta vakavammissa ja pittaamattomimmissa tapauksissa poliisi käyttää kovempia keinoja.

Mahdollisen rikkomuksen nimi olisi valmiuslakirikkomus, jossa olisi sakkomenettely.

Poliisijohtaja Sanna Heikinheimo totesi, että kyseessä on kielto tulla Uudenmaan maakunnan alueelle ja lähteä maakunnan alueelle. Jokaisella on kuitenkin oikeus palata koti- ja asuinpaikkakunnalleen.

Ihmisille jaetaan asiakirjoja asetuksen sisällöstä ja siitä missä liikkuminen on sallittu ja missä ei – myös ruotsiksi, englanniksi ja monella muulla kielellä suomen lisäksi.

Rajoituksesta voi poiketa työn, elinkeinon, luottamustoimen hoitamisen, lakisääteisen velvollisuuden, lähiomaisen kuoleman, lapsen tapaaminen tai muun painavan henkilökohtaisen syyn takia.

Kyseessä voi olla myös lähisukulaisen sairastuminen, hoivan tai avun antaminen hänelle. Tässä on kuitenkin välttämättömyysedellytys eli hoivan tai avun pitäisi olla luonteeltaan sellaista, että matkustaminen tulisi sallia. Ei siis lomamatkailua ja sukulaisvierailuja.

Poliisin pyynnöstä on tarvittaessa annettava selvitys matkasta, suullisesti tai kirjallisesti.

Poliisi tekee välttämättömyysarvion tapauskohtaisesti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
25.6.2020
Tapaus Mäenpää: Puheet on nyt pidetty, on aika painaa nappia – historia kyllä muistaa, kuinka kansanedustajat perjantaina äänestävät
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE