Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

12.9.2025 05:59 ・ Päivitetty: 12.9.2025 05:59

Uutissuomalainen: Nykyinen rahoitus ei riitä hillitsemään väyläverkon korjausvelan kasvua

Suomen väyläverkon korjausvelkaa ei pystytä pitämään aisoissa nykyisellä Väyläviraston rahoituksella. Asiasta kertoo viraston johtava asiantuntija Vesa Männistö Uutissuomalaiselle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Pelkästään tieverkon kunnossapitoon tarvittaisiin 200-300 miljoonaa euroa lisää vuosittain. Rataverkosta puuttuu vajaat sata miljoonaa.

Korjausvelka kasvoi toissa vuonna alle kolmesta miljardista yli neljään miljardiin euroon yleisen kustannustason nousun myötä. Viime vuonna korjausvelan kasvu saatiin pysäytettyä ensimmäistä kertaa moneen vuoteen hallituksen myöntämän 250 miljoonan euron lisärahoituksen avulla.

TÄNÄ VUONNA korjausvelka taas kasvaa, samoin ensi vuonna. Männistö ennustaa Uutissuomalaiselle, että tänä vuonna korjausvelka kasvaa 4,3 miljardiin.

Suomessa on hieman yli 50  000 kilometriä päällystettyjä maanteitä. Niistä noin viidesosa on huonokuntoisia. Esimerkiksi vähäliikenteisillä teillä on korjausvelkaa noin 1,5 miljardia eikä siitä oikein tahdo päästä Männistön mukaan eroon.

Rataverkossa ja vesiväylillä korjausvelan tilanne ei ole aivan yhtä paha kuin tieverkossa.

Saila Kiuttu/STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU