Oman ministerintaipaleensa alla Tuomioja pohdiskeli tehtävän mielekkyyttä Lipposen toisessa hallituksessa. Hallitus nimitettiin 15. huhtikuuta. Tuomioja kirjoittaa 9. huhtikuuta:

”Lenkillä käyn läpi dilemmaani. Kehittelen ajatusta, että jos menisin hallitukseen – myönnän suuresti loukkaantuvani ellei sitä tarjottaisi – niin tekisin sen esim. vain runsaaksi vuodeksi, jotta ehtisin näyttää osaamiseni ja kerätä sellaista kokemusta, jolla voi vielä olla käyttöä hakeutuessani ek:n jälkeen uusiin töihin. Eräänlaiset ’lafontainet’ tehtyäni – ja myös perusteet kerrottuani – olisin loppukauden rivikansanedustaja, joka voisi puhua verrattain avoimesti mitä kaikesta ajattelee.”

Vain kaksi päivää ennen uuden hallituksen muodostamista Tuomioja käy syvemmissä vesissä.

Kuitenkin jo saman iltana Lipponen soittaa Tuomiojalle.

”Hän toistaa halunsa saada minut hallitukseen. Kyse olisi KTM:stä, joskin vielä on epäselvää haluaako Antti (Kalliomäki) kuitenkin jatkaa, jolloin minulle voisi ajatella opetusministeriötä. Indikoin hyvin selvästi preferenssini edelliseen ja Paavo jää pohtimaan, että ehkä Anttiakin voisi ajatella opetusministeriksi.”

14. huhtikuuta SDP:n puoluehallitus vahvistaa tuen hallituksen muodostamiselle. Lipponen esittelee ministerinimet puoluehallitukselle iltapäivällä.

Seuraavana päivänä Tuomioja kirjoittaa saaneensa puhelun.

”Antti Rinne Mäntsälästä soittaa ilmaisten pettymyksensä, että lähdin ryhmän johdosta ja ryhdyin ministeriksi, kun varmaa on ettei Kalliomäki ryhmän pj:na jatka harjoittamaani kriitikon roolia. Näin Rinne on ensimmäinen ”vasemmistolainen” joka arvostelee ratkaisuani, kaikki muut joilta viime päivinä kysyin, pitäisikö minun heidän mielestään mennä hallitukseen, ovat yksiselitteisesti sanoneet kyllä.”

Tuomiojan vuodet ulkoministerinä alkoivat helmikuussa 2000 pian sen jälkeen, kun Tarja Halonen oli valittu presidentiksi. Tuomioja kirjoittaa 8. helmikuuta:

”Lounas Havis Amandassa USA:n-lähettiläs Edelmanin kanssa. Hän pyysi tapaamista ja ehdotin lounasta. Hänellä ei ole varsinaista asiaa eikä hän edes kysy, tuleeko minusta ulkoministeri vaan hän tuntuu lähtevän siitä että näin on. Lopussa selviää syykin – myös koko tapaamiseen. Kun Strobe Talbott oli täällä kaksi viikkoa sitten, he olivat tavanneet Lipposen ja mm. kysyneet, kuka on uusi ulkoministeri jos Halonen valitaan presidentiksi, ja Paavo oli sanonut että tehtävään on yksi ylivoimainen ehdokas, minä.”

Tuomioja kirjoittaa teoksensa johdannossa, että mukaan otettuja alkuperäisiä ja enintään kahden päivän viiveellä tehtyjä muistiinpanoja ei ole miltään osin muutettu.

”On jälleen korostettava sitä, että merkinnöistäni löytyvät kommentit ja arviot ovat, paitsi tietenkin subjektiivisia, täysin ajankohtaan sidottuja. On siten selvää, että ne eivät sen enempää kaikkien asioiden kuin henkilöiden osalta vastaa nykyisiä käsityksiäni.”

Tuomioja mainitsee tässä yhteydessä erikseen kolme nimeä.

”Edellisistä osista näkyi selvästi monasti antagonistinen suhteeni Kalevi Sorsaan. Nyt näistä muistiinpanoista näkyy, miten olimme puolin ja toisin voineet jättää sen vähitellen taaksemme ja löytää monessa suhteessa yhteisen näkemyksen maailmanmenosta ja Suomen tilasta. Kaksi muuta henkilöä, Arja Alho ja Sauli Niinistö, ovat usein näissä merkinnöissä mukana yhteyksissä, joissa tilanteet ja asioiden hoito saattoivat meidät vastakkain ja kirvoittivat – varmaan heidänkin päiväkirjamerkinnöissään, jos he sellaisia tekivät – varsin kriittisiä kommentteja toisistamme. Siksi olen erityisen iloinen, että molemmat ovat olleet jo pitkään uusissa asioissa ja tilanteissa minulle hyvin tärkeitä ja rakentavia yhteistyökumppaneita”, Tuomioja kirjoittaa.

Yhtenä esimerkkinä Tuomiojan ja Niinistön silloisista väleistä toimii toukokuussa 1999 käyty jupakka Fortumin Jukka Viinasen toimitusjohtajasopimuksesta.

”Valmistan kaksi päätöstä: kirjeen Fortumin tilintarkastajille jossa pyydän selvittämään miten sopimus on syntynyt ja liittyykö siihen mahdollinen toimivallan ylitys, sekä kirjeen kaikille valtionyhtiöille, jossa muistutan voimassaolevista ohjeista saattaa kaikki johdon palkkaratkaisut KTM:n tietoon ja tarpeesta dokumentoida päätökset asianmukaisesti. Panen huomion myös siihen, että ennenaikaista eläköitymistä suosivat ratkaisut ovat ristiriidassa hallituksen eläköitymisiän nostamiseen tähtäävän linjan kanssa.”

Asiaa käsiteltiin samana päivänä myös eduskunnan kyselytunnilla.

”Viinas-sopimus nousee keskeisesti esiin, mutta selviydyn oletettavasti ihan hyvin, kun ilmoitan selvästi hallituksen paheksuvan ratkaisua ja kerron jo tekemistäni päätöksistä. Täysin tarpeettoman soraäänen tuo vain Niinistö, joka pomppaa ylös vittuillakseen poliitikoista koostuville hn:ille, joilla hänen mielestään ei ole mitään virkaa. Zyskowiczkin reagoi tähän todeten puheenvuorossaan, että jos tällainen sopimus olisi tuotu johonkin poliitikoista koostuvaan elimeen, ei sitä olisi ikinä hyväksytty.”

”Kyselytunnilla kokoomuksen Jari Koskinen kysyy myös Lipposelta ek:n maksamasta palkkaerotuksesta Tuula Sivoselle; Lipponen väistää todeten aivan oikein, että se on täysin ek:n asia, mutta Niinistö pomppaa tässäkin ylös paheksuakseen asiaa. Ikävää että avustajani näin joutuu kokoomuksen presidenttiehdokastaiston välikappaleeksi: Niinistöhän hyvin tietää, että Uosukaisen johtama kansliatmk on yksimielisesti hyväksynyt järjestelyn. Heti kyselytunnin jälkeen sanon Niinistölle (ja olin päättänyt tehdä niin ennen Koskisen kysymystä ja siitä riippumatta), että pidin hänen osuuttaan Viinas-keskusteluun halpahintaisena ja harvinaisen asiattomana, mihin hän toteaa ominaiseen tyyliinsä, että ”minähän vittuilen missä ja koska vaan kenelle haluan”. Mihin minä, että ”minä myös vittuilen vastaan”.”

Tuomiojan päiväkirjateoksen on toimittanut valtiotieteiden tohtori Veli-Pekka Leppänen.

”Uusi positio muokkaa miestä. Kurittomaksi luokiteltu Tuomioja ei luovu itsenäisestä ajattelustaan ja roolistaan, mutta pakko sitoutua hallituksen linjaan luo pidäkkeitä hänen esiintymisiinsä. Siltikin Lipponen puhuttelee ja ojentaa tätä hallituksensa jäsentä toistuvasti; sananvaihdot ovat kihiseviä ja Tuomioja kirjaa ne tuoreeltaan talteen. Usein huoahtaen, että miksi vain hän tohtii artikuloida vasta-argumentteja demarien hallitusryhmässä, vaikka kahden kesken moni muukin sanoo olevansa yhtä mieltä”, Leppänen kirjoittaa.

Kursiivilla olevat ovat suoria lainauksia kirjasta.