Etenkin Alexander Stubbin ja Sauli Niinistön välillä on kipinöinyt, mutta aivan helppoa ei ole Niinistöllä ja kokoomuksen puheenjohtajalla Jyrki Kataisellakaan. Kirjan kiinnostavinta antia on kuvaus siitä, miten Niinistö ja Katainen ovat erimielisiä, oliko Katainen luvannut Niinistölle ulkoministerin paikan vai ei Vanhasen II hallitukseen.

Ulkoministeriksi nousi Niinistön ohi Ilkka Kanerva, joka sittemmin kaatui tekstiviestiskandaaliin. Kimurantin suhteensa Kanervaan Niinistö jättää ainakin toistaiseksi avaamatta.

Kirjan mukaan presidentti Halonen ei seurannut Kanervan erottamista ulkoministerin pestistä hyvällä, vaikkakin kummasteli tämän viestittelyä Johanna Tukiaisen kanssa. Kanerva paljastaa Yli-Huttulalle myös presidentti Mauno Koiviston kutsuneen vaikeuksissa olleen ulkoministerin kotiinsa.

Puheenjohtaja Kataisen peukalo kääntyi kuitenkin Kanervan kohdalla alaspäin.

Pitkän journalistisen uran tehnyt Yli-Huttula toimi nykyisin Finanssialan viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtajana. Lukijan on hyvä ennen kirjaan tarttumistaan huomata, että Yli-Huttula on työskennellyt aikaisemmin muun muassa kokoomuksen viestinnässä.

– En ole kokoomuksen jäsen. Olen jättänyt yli 20 vuotta sitten puoluepolitiikan. Olin nuorena miehenä kokoomuksen eduskuntaryhmässä tiedotussihteerinä Holkerin hallituksen loppuaikana. Olen nähnyt sen tilanteen, kun Holkeri sanoo “Minä juon nyt kahvia”. Sitten olin Ahon halituksen aikana Sirpa Pietikäisen (kok.) avustajana ympäristöministeriössä, Yli-Huttula kertoo taustastaan Demokraatille kirjan julkaisutilaisuuden jälkeen.

Yli-Huttulan mukaan kirjan pääosassa ovat etenkin Sauli Niinistö ja Jyrki Katainen. Sauli Niinistö on antanut Yli-Huttulalle kirjaa varten peräti kolme haastattelua.

Jo aiemmin kesällä ilmestyi pari Niinistö-aiheista kirjaa, Risto Uimosen sekä Lauri Nurmen ja Matti Mörttisen. He eivät Niinistöltä haastatteluja saaneet.

Yli-Huttula sanoo Demokraatille, että Niinistö oli haastateltuna myös hänen aiemmassa kirjassaan Puolivallaton puolue ja että nyt Niinistö oli halunnut tuoda oman näkemyksensä paljon mediassakin spekuloidusta suhteestaan kokoomuksen muihin toimijoihin. Lisäksi Yli-Huttula itse arvioi Niinistön haastatteluihin suostumista sillä, ettei hän ollut tekemässä elämäkerran tapaista Niinistöstä, vaikkakin tämä on kirjassa keskeinen henkilö.

Yli–Huttulan kirjan yhtäaikaisena heikkoutena ja vahvuutena voidaan pitää sitä, että hän antaa kokoomustaustaisen poliitikkojen tuoda omat näkemyksensä esiin varsin vapaasti. Tämä toisaalta saa monen avaamaan sanaisen arkkunsa mutta samalla lukija jää odottamaan kirjailijan analyysia siitä, mikä on totta. Vaikka kirjailian puoluepoliittinen taustan voi sanoa heijastuvan kirjasta, vastapainona Yli-Huttula tuo esiin monia tietoja ja nyansseja, jotka ovat tähän saakka jääneet poliittisessa journalismissa pimentoon.

Kokoomus on noussut poliittisesta paitsiosta ja ollut jo kolme vuosikymmentä hallituksessa yhtä kautta lukuunottamatta.

Puolueen sisällä on suuntauksia konservatiiveista liberaaleihin, mutta Yli-Huttulan näkemyksen mukaan kokoomus on kuitenkin lähihistoriassa edustanut aina maltillista keskustaoikeistolaisuutta.

– Ilkka Suominen reivasi omalta osaltaan kokoomusta juuri sellaiseksi maltilliseksi keskustaoikeistolaiseksi, sosiaalireformistiseksi, se on ollut ehkä pääsuunta.

Kokoomukselle leimallista on ollut tiukan talouskurin vaatimus. Yli-Huttulan mukaan Jyrki Katainen lavensi kuvaa ja alkoi puhua enemmän aatteesta ja ihmisestä, mitä eduskuntaryhmän sisällä myös vieroksuttiin.

– Hän halusi selvästi päästä eroon tästä talouskamreerikuvasta.

Kokoomuksen viestintäosaaminen on myös tunnettua ja eräänlaisen huippunsa se saavutti puoluesihteeri Taru Tujusen aikana.

– Luulen, että kokoomus on ehkä ensimmäisenä puolueista osannut sopivasti käyttää näitä viestintäosaajia. Ei kokoomus ole kuitenkaan antanut mitään puhdasta valtakirjaa millekään viestintätoimistolle. Ei esimerkiksi tasa-arvotupoa tai Sari Sairaanhoitajaa mikään mainostoimisto keksinyt, vaan keskeiset ihmiset Jyrki Kataisen lähipiiristä.

Kokoomuksen entisiä puheenjohtajia Perti Salolaista ja Alexander Stubbia Yli-Huttula luonnehtii kansainvälisen politiikan osaajiksi.

– Ehkä kummallakaan ei koskaan ollut aitoa intoa kotimaan asioihin.

– Ville Itälä oli hyvä yleispoliitikko, mutta ehkä vaaditaan vielä enemmän aattellista paloa ja laajaa näkemyksellisyyttä kun suurta puoluetta johtaa.

Kirjassa Yli-Huttula kuvaa, miten kokoomuksessa ovat vuorotelleet heikot ja vahvat johtajat. Nykyisen puheenjohtajan Petteri Orpon pitäisi siis osoittautua aikanaan vahvaksi.

Yli-Huttulan mukaan Orpo on aika lähellä Jyrki Kataisen ajattelua, mutta on omaksunut myös niinistömäisen tiukan talouspolitiikan linjan. Orpon heikkouksia Yli-Huttula ei halua Demokraatille eritellä.

Orpo sanoo kirjassa, että kun hänestä tuli Alexander Stubbin jälkeen puheenjohtaja, keskusta koki sen hallituksessa niin, että Orpo alkoi haastaa heitä.

– Orpo sanoo, ettei siitä ole kysymys, vaan kokoomus oli lopulta jotakin mieltä, Yli-Huttula kertoo ja tulkitsee, että Orpon viestissä on myös piikki tämän edeltäjälle Alexander Stubbille.

Nyt Stubb on pyrkimässä EPP:n kärkiehdokkaaksi ja sitä kautta Euroopan komission puheenjohtajaksi.

Onko Sauli Niinistö valmis tukemaan Stubbia tämän pyrkimyksissä?

– En tiedä, katsooko tasavallan presidentti, kun EU-politiikka on niin valtioneuvostovetoista, ettei hän voi siihen asemansa takia siihen ottaa kantaa. En tiedä, Yli-Huttula vastaa.

Kokoomusta syytetään politiikassa usein kaksilla rattailla ajamisesta. Näin sen on nähty toimineen myös Juha Sipilän kaudella. Esimerkiksi Jan Vapaavuoren ja Petteri Orpon sote-erimielisyyden on arveltu olevan milloin aitoa ristiriitaa, milloin suunnitelmallista.

Yli-Huttula sanoo, ettei usko kokoomuksen toiminnan olevan kovin suunnitelmallista tai tietoista, mutta katsoo sitä vastoin puolueen osaavan kääntää tällaiset tilanteet voitokseen.

Yli-Huttulan mielestä kokoomus hoitaa hyvin mediasuhteita ja keskustalaiset ja demarit voivat olla tästä kateellisiakin.

– Se ei tarkoita, että suomalainen media olisi jotenkin kokoomuksen talutusnuorassa. Ehkä kokoomuslaiset osaavat taustoittaa niitä tilanteita.

Entinen pääministeri Matti Vanhanen sanoittaa kirjassa, miten kokoomus on raskas hallituskumppani, sillä se käy koko ajan jonkinlaista kampanjaa.

– Kokoomus osaa tuoda hallituksen saavutuksia aika hyvin esille ja osannut ottaa ne itse omaa pussiin. Sekin on taitavaa markkinointia. Muissa puolueissa ja ehkä keskustassa on perinteisesti ollut, että kampanja tehdään sitten, kun vaalit on lähellä eikä koko ajan.

Yli-Huttula uskoo, että kokoomus olisi ajamassa sotea tosissaan maaliin eikä esimerkiksi pyrkimässä sen kaatamiseen perustuslakivaliokunnassa.

– Luulen, että se vahva näkemys on ihan aito, että he haluavat tämän maaliin tavalla tai toisella, mutta ymmärtävät, että se on sitten sellainen malli, jota seuraavat hallitukset joutuvat pakostakin rukkaamaan. Totta kai maakuntamalli jäytää kokoomusta. Luulen, että vaikka he eivät rakasta maakuntamallia, siitä huolimatta he toivovat, että tavalla tai toisella sote menisi läpi, hän sanoo Demokraatille.

Toimittajat Matti Mörttinen ja Lauri Nurmi nostivat jo aiemmin esiin Sauli Niinistö roolin kiky-sopimuksen taustalla. Niinistö oli tavannut työmarkkinaosapuolia.

Yli-Huttula kertoo, että asiassa aktiivisia presidenttiin päin olivat Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies ja SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma. He olivat toivoneet presidentiltä työmarkkinaosapuolten tapaamista.

– Asiaa ei kerrottu Antti Rinteelle eikä Alexander Stubbille, pääministeri (Sipilä) tämän tiesi.

– Jos presidentti on itse avoimesti ilmoittanut, että voi toimia avittajana ja hänellä oli huoli kilpailukyvystä, ymmärrän, että hän voi käydä tällaisia keskusteluja. Jos häntä tarvitaan umpisolmun avaajana jossain tilanteessa, en näe sitä ongelmana, jos hän ei ohita sen hetken hallitusta. Hän on käyttänyt omaa keskustelurooliaan ja häneen on vedottu siinä, Tuomo Yli-Huttula katsoo.

Sauli Niinistö on käynyt presidenttinä tiivistä keskustelua niin eduskunnan ulkoasiain-, puolustus kuin suuren valiokunnan kanssa mutta myös valtiovarainvaliokunnan kanssa. Yli-Huttulan mukaan kyseessä on win–win-tilanne. Myös eduskunnassa on vahvaa halua tietää, mitä presidentti omalla tontillaan tekee.

Koska presidentti on nimenomaan ulkopolittinen vallankäyttäjä, huomiota kiinnittää yhteydenpito valtiovarainvaliokuntaan. Yli-Huttula ei katso, että presidentti entisenä valtiovarainministerinä katsoisi yhä päälle valiokunnan touhuja.

– Totta kai hän talouspolitiikasta kiinnostuneena haluaa kuulla. Olen ymmärtänyt, että eivät ne ole mitään Sauli Niinistön luentoja. Monet ovat kehuneet, että ne ovat ihan aitoja vuoropuheluja… Hän on vain kiinnostunut. Minun mielestäni se on hirveän fiksua. Hyvähän se on, että vuoropuhelua käydään, Yli-Huttula toteaa Demokraatille.

Kirjan julkaisuudessa tietokirjaillija Risto Uimonen pyysi Yli-Huttulaa luonnehtimaan, millainen pragmaattisena tunnettu Niinistö on aatepoliitikkona.

– Talouden tiukka hoito ohjaa koko ajan Sauli Niinistöä, se on yksi iso juttu. Totta kai hän on maailmankatsomuksellisesti hyvin porvari. Kokoomuksen aattellisiin ryhmittymiin häntä ei voi oikein istuttaa. Kyllä Niinistöä varmasti ohjaa syvimmillään, yksilönvapaus… Hänen vahvuus on se, että kyllä hän presidenttinäkin on tunnistanut, mitä asioita tapahtuu. Esimerkiksi 90-luvulla ei olisi voinut kuvitella, että hän on nyt niin kiinnostunut ilmastoasioista.

Kokoomuksen mahdollisiksi presidenttiehdokkaiksi Sauli Niinistön kauden jälkeen Yli-Huttula nostaa Jyrki Kataisen, Paula Risikon, Jan Vapaavuoren sekä Olli-Pekka Heinosen nimet.

Petteri Orpon seuraaja puheenjohtajana taasen voi olla Kai Mykkänen, Antti Häkkänen, Elina Lepomäki tai Sanni Grahn-Laasonen.

Hiljattain kokoomuksen kansanedustaja Harry Harkimo erosi puolueesta ja perusti Liike Nytin. Tuomo Yli-Huttula ei usko, että Liike Nyt varsinaisesti hajottaisi kokoomusta, mutta näkee, että eduskuntavaaleissa voi olla ratkaiseva merkitys, mikäli se asettaa ehdokkaita ja vie kokoomukselta paikkoja Helsingissä ja Uudellamaalla.

Tuomo Yli-Huttula onnistuu tuomaan kirjassaan esiin useita lähihistorian kiinnostavia poliittisia yksityiskohtia. Yksi tällainen on esimerkiksi se, että Jyrki Katainen oli nostamassa Teija Tiilikaista ulkoministeriksi Ilkka Kanervan jälkeen. Tiilikainen kieltäytyi ja Stubb sai paikan.

Vanhasen kakkoshallitusta muodostettaessa kokoomus puolestaan hyväksyi koplauksessa keskustan toivoman elintarvikkeiden arvonlisäverotuksen alennuksen ja sai vaihtokaupassa ulkoministerin salkun.

SDP:n silloinen puheenjohtaja Eero Heinäluoma analysoi kirjassa vuoden 2007 eduskuntavaalikampanjaa ja SAK:n osuutta siinä. Heinäluoma kiistää tienneensä SAK:n kohumainoksesta, jossa näytteilijä Oiva Lohtander esitti tv-mainoksessa ökyporvaria.

“Nyt ei kunnian kukko laula. Tämä mainos kääntyy meitä vastaan”, Heinäluoma kertoo sanoneensa vaimolleen nähtyään mainoksen ensi kertaan Ylen puoli yhdeksän uutisista.

“Minun olisi pitänyt sanoa suoraan julkisuuteen, että mainos on virheellinen. Kun en ottanut riittävän isoa pesäeroa mainokseen, jäi pitkäksi aikaa pyörimään käsitys sen yhteydestä puolueen vaalikampanjaan”, Heinäluoma kertoo.