Ketola kertoo Demokraatille, että näiden ”vaaran vuosien” kuvaaminen oli tutkijallekin mielenkiintoinen matka. Metallityöväen liitto koki hyvin rajuna 1980-luvun teknologian tulon ja yritysten rakennemuutoksen sekä idänkaupan kuihtumisen. Se näkyi muun muassa telakkateollisuudessa.

– Suomi oli Neuvostoliiton tilausten varassa. Kun Neuvostoliiton kyky tilata laivoja hiipui, se aiheutti täällä työttömyyttä ja tulevaisuuden kuva hämärtyi.

Automaation tulo telakoille tiesi väen vähentämisiä ja muussakin teollisuudessa – kuten konepajoilla – nähtiin sama.

– Oli hankalampi panna ”poikia penkkiin”, kun he olivat sijoitettuina ympäri kyliä. Kommunistien ay-taktiikka ei toiminut samalla tavoin kuin ennen.

– Se kasvatti ansioita toisaalla, mutta aiheutti toisaalla työttömyyttä ja pakkoa siirtyä paikkakunnalta toiselle.

Metalliliiton sisälläkään ei ollut helppoa, kun 1980-luvulla kommunistinen liike oli vielä jotakuinkin voimissaan, vaikkakin jakaantuneena.

– Yhteisen linjan saaminen Metalliliiton johtoon ei ollut helppo tehtävä. Liiton johtaminen oli sosialidemokraattisen enemmistön varassa, eikä ollut varmuutta, miten tässä kilpailussa käy.

Ketola nostaa historiikissa vahvasti esille puheenjohtaja Per-Erik Lundhin, joka toimi Metallin puheenjohtajana 1983–2000. Vielä 1987 liittokokouksessa hänen asemansa ei kuitenkaan ollut vielä kovin vahva.

1990-luvun lamaan Ketola löytää yhden keskeisen syyn: Harri Holkerin (kok.) hallitus epäonnistui kansantalouden ohjaamisessa, kun se vapautti valuuttaluotot ja -kaupan ilman, että pankeille määrättiin minkäänlaisia rajoja.

– Ongelma paisui ja johti siihen, että vaihtotase meni massiivisen negatiiviseksi. Suomen valuutan kurssi ei kestänyt niin suurta velkaa ulkomaille. Inflaatio kasvoi, ja tästä seurasi kustannuskriisi, joka paljastui teollisuusmiehille jo 1990 keväällä. Eduskunnalle se ei tuntunut paljastuvan koskaan, hän hymähtää.

Ketolan mukaan hallitus ei kyennyt yhteistyöhön Suomen Pankin kanssa säädösten laatimiseksi.

– Eikä se kyennyt itsenäiseen päätöksentekoon ilman näitä säädöksiä. Holkerin hallituksen ensimmäisen budjetin menoja vuodelle 1991 lisättiin vielä useilla miljardeilla. Lopputuloksena budjetti oli parikymmentä miljardia negatiivinen, koska valtion tulot loppuivat.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kokoaa parhaillaan hallitusta.

– Rinteen hallitus ei varmasti ole näin tietämätön näistä vaaroista kuin oli Holkerin hallitus aikoinaan, Ketola huomauttaa.

Holkerin hallituksen ongelmaksi hän näkee, ettei se kuunnellut ekonomistien varoituksia, mihin vaihtotaseen vaje johtaa.

– Mitään näistä ei otettu huomioon. Se oli totaalista pään pensaaseen laittamista. Haluttiin pitää kansa tietämättömänä.

Edessä oli lama, joka kaatui työttömyyskassojen syliin – myös Metalliliiton. Pahimmillaan noin puolet jäsenistä oli työttömänä.

– Kassa ei ollut ollenkaan valmistautunut tällaiseen paineeseen. Väkeä oli niin vähän, että kesti kuukausia vastata työttömyyskorvaushakemuksiin.

Ketola kiittää, että Metallin työttömyyskassa reagoi suhteellisen nopeasti, ja vuoden sisällä järjestelmä alkoi pelata.

Lama osoittautui tavattoman sitkeäksi. Esko Ahon (kesk.) hallitus joutui laman selvittäjäksi ja SAK taas työttömien puolustajaksi – nokkapokka oli valmis.

Pidättyväinen Per-Erik Lund nousi johtavaan rooliin Ahon hallituksen aikana. Hän kamppaili viennin käynnistämistä markan devalvoinnilla – toisin kuin SAK.

– SAK oli valmis hyväksymään vuonna 1991 ehdotuksen, jossa olisi tehty sisäinen devalvaatio – ja alennettu palkkoja.

Ketola arvioi, että peräänantamattomuudellaan Lundh sai jäsenistön luottamuksen.

– Jos häntä ei olisi ei olisi valittu uudelleen puheenjohtajaksi vuonna 1992, se olisi voinut johtaa Metalliliiton heikompaan neuvotteluasemaan. Lundhin veroista kansantaloutta ymmärtävää puheenjohtajaa ei olisi välttämättä löytynyt helposti.

Vuonna 1995 muodostettiin Paavo Lipposen (sd.) ensimmäinen hallitus. Ketolan mukaan Lundhin ja Lipposen välille syntyi vähitellen luottamus. Se toi työmarkkinoille tasapainon ja elektroniikkateollisuuden tukemana myös nopeutuneen talouskasvun.

– Lipposen hallituksen kanssa päästiin sellaiseen sopimukseen, että palkankorotukset pysyivät suhteellisena matalina, työttömyyskorvauksistakin nipistettiin, mutta ei kohtuuttomasti. Kun vielä elektroniikkateollisuuden tuotto kasvoi tavattoman nopeasti, nämä olivat suuria 1990-luvun ilmiöitä, jotka auttoivat lamasta ylös, Ketola arvioi.

Hänen mukaansa laman pitkät jäljet näkyvät kuitenkin edelleen Metallin väessä.

– Laaja työttömyys oli hirmuinen isku, ja työttömyyden kulttuuri on periytynyt silloisten pitkäaikaistyöttömien lapsille ja uhkaa lapsenlapsiakin.

Teollisuusliitto juhlii historiikin julkistamisen lisäksi merkkivuottaan tukemalla liiton opiskelijajäseniä vuosittaien jaettavalla 500 euron stipendillä. Niitä myönnetään enintään 120 vuodessa. Stipendin tarkoitus on tukea aktiivisten nuorten opiskelua ja vahvistaa heidän kiinnittymistään omaan liittoon.

Teollisuusliiton valtuusto päätti tänään myös tarjota ammattiosastoille erityisiä viikonloppukursseja Murikka-opistolla.