A-klinikka Oy:n toimitusjohtaja, päihdelääketieteen työelämäprofessori Kaarlo Simojoki on seurannut suomalaista huumepolitiikkaa työkseen yli 20 vuotta. Suurin piirtein yhtä kauan on ollut tarjolla tietoa kriminalisointeihin perustuvan huumepolitiikan haittapuolista. Silti Suomessa pidetään yhä kiinni 50-vuotisesta perinteestä, jossa huumeidenkäyttäjiä yritetään samalla hoitaa ja rangaista.

Simojoki hahmottaa kansallisen huumepolitiikan taustalle kieltolain perintöä ja amerikkalaisen huumesodan vaikutusta. Syynsä on myös protestanttisella työetiikalla ja kunnon kansalaisen ihanteella.

– Vähän inhorealistisempi ajatus on se, että päihdehoito ja palvelujärjestelmä on jo valmiiksi aliresurssoitu. Olen pohtinut voisiko taustalla olla poliittisesti myös se, että jos huumeet dekriminalisoidaan, seuraava kysymys olisi riittävät palvelut ja hoito.

Suoraan Simojoki ei ole ajatusta poliitikoilta kuullut. Kovia puheita ja asenteita on sen sijaan päätynyt myös julkisuuteen.

– Oulun valtuustossa puhuttiin roskajoukosta ja muuallakin on puhuttu roskasakista, joka pilaa kaupunkikuvaa.

Rikoslakivetoinen huumepolitiikka on investointina huomattavasti pienempi kuin rangaistuksista luopuminen ja palvelujärjestelmän remontti. Hyvänä puolena voisi olla haittojen kuten huumekuolemien vähentyminen.

– Meillä on EU:n korkein nuorten huumekuolleisuus. Samalla tulee muistaa, että kuolemat ovat huumeongelmasta vain jäävuoren huippu.

Vuonna 2020 Suomessa kuoli huumeisiin 258 ihmistä. Menehtyneiden keski-ikä oli 34 vuotta. Rangaistuspolitiikan toimivuutta voi peilata esimerkiksi 2000-luvun kehitykseen. Huumausainekuolemat ovat kaksinkertaistuneet vuosituhannen vaihteen jälkeen. Myös tilastoitu huumerikollisuus on ollut jatkuvasti kasvussa.

Pelkästään opioidien ja amfetamiinin käyttäjiä Suomessa noin 40 000. Leimallista suomalaisella huumekulttuurille on kuitenkin sekakäyttö.

– Pistäminen alkaa nuorella iällä. Meillä ei ole ikinä ollut suuremmassa määrin puhtaita heroiininkäyttäjiä kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa. Sekakäyttökulttuuri lisää osaltaan yliannostuksia.

Tutkimustietoa nykypolitiikan haitoista on ollut Simojoen mukaan tarjolla todella pitkään.

– Viimeistään, kun EU:n jäsenmaat alkoivat 1990-luvulta alkaen muuttamaan asennoitumistaan, tarjolla on ollut selkeää tietoa. Näyttö on kasvanut, kun tietyt maat kuten Portugali ovat tehneet päihdepolitiikkaansa muutoksia ja systeemitason muutoksesta on saatu tutkimuksellista dataa.

Simojoki on joutunut ennenkin vastailemaan poliittisen muutoksen hitautta koskeviin kysymyksiin. Viimeisin kerta oli keskiviikkona Porin Suomi-areenan paneelissa.

– Tässä on myös sukupolvien selkeä jakolinja. Minulta kysyttiin aamulla miten stigmaa poistettaisiin poliittisesta järjestelmästä. Sanoin kärjistäen, että vaihdetaan kaikki nykyiset poliitikot nuorisopoliitikkoihin.

Tilanne pohjoismaisissa naapurimaissa on huumepolitiikan muutosten suhteen erilainen kuin Suomessa. Suomi voi olla hyvää vauhtia matkalla ainoaksi Pohjoismaaksi, jossa käyttöhuoneet eivät ole laillisia. Simojoen mukaan suomalainen palvelu- ja hoitojärjestelmä on yksipuolinen ja vahvasti kytköksissä takavuosikymmenten raittiusajatteluun.

– Perinteinen Raittiuskäsitys ei ajatuksena esimerkiksi opioidien korvaushoidon kohdalla toimi. Ei ymmärretä, että opiaatit ovat aivan eri asia kuin alkoholi.

– Kun neulojenvaihtopisteet tulivat, käytiin oikeutta siitä onko neulojen vaihto rikoksentekovälineen välittämistä terveydenhuollosta. Olemme jämähtäneet siihen, että kysymys on rikosoikeudellinen eikä hoidollinen tai sosiaalinen.

– Korvaushoidosta on ollut ihan samanlainen sota ja nyt keskustelua käydään käyttöhuoneista. Ajatellaan, että kun palvelulla ei olla sillä hetkellä ohjaamassa täysraittiuteen, se sotii yleistä poliittista ajattelua vastaan.

Simojoen mukaan dekriminalisaatio- ja käyttöhuonekeskustelusta puuttuu kokonaan hyötyjen punninta, se, mitä hyötyjä ne tuottaisivat muulle palvelujärjestelmälle.

Portugalin esimerkin tavoin Suomessa pitäisi THL:n mukaan tavoitella kaikkien huumeiden dekriminalisaatiota. Pelkän kannabiksen vapauttaminen hyödyttäisi hänen mukaansa lähinnä keskiluokkaa, jonka lapset eivät joutuisi sen jälkeen kärsimään uravalintoja heikentävistä rikosrekisterimerkinnöistä.

– Surullisuus tässä on myös se, että kaikki haitat kohdistuvat aina heikoimmassa asemissa oleviin ihmisiin. Kaikkien huumeiden dekriminalisointi hyödyttäisi myös niitä, joilla on jo enemmän haasteita eikä vain satunnaiskäyttäjiä, joiden ura voi olla mennyttä, kun he jäävät kiinni.

Parhaillaan Suomesta puuttuu Simojoen mukaan poliittista rohkeutta huumausainelainsäädännön muuttamiseen. Hän uskoo muutoksen olevan edessä vääjäämättä, ehkä jo runsaan kymmenen vuoden kuluttua.

– En usko, että voimme jatkaa enää yhtä pitkään kuin nyt ollaan menty. Muutosvauhti on EU:ssa niin kova. Toivoisin, että päihdepolitiikkaa lähdetään muuttamaan nopeammin, hallitummin ja radikaalimmin. Toivon, että 10-20 vuoden sisällä meidän ei enää tarvitsisi keskustella tästä.

– En väitä, että se on ongelmatonta, mutta kokemukseni on, että ihmiset ymmärtävät hoidollisen puolen ja dekriminalisaation, jos heille avataan mitä se tarkoittaa ja mitä hyviä seurauksia sillä voi olla.

Muutosta voisi osaltaan nopeuttaa puhetavan muuttaminen. Narkkareiden sijaan Simojoki toivoisi puhuttavan ihmisistä.

– Puhetapa ylläpitää kielteistä suhtautumista. Hehän ovat aina jonkun lapsia.