Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

3.12.2025 09:34 ・ Päivitetty: 3.12.2025 09:35

Vakava varoitus eduskunnasta: ”Suomen taloudellinen itsenäisyys horjuu”

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) katsoo Suomen taloudellisen itsenäisyyden olevan uhattuna.

Demokraatti

Demokraatti

– Itsenäinen Suomi täyttää pian 108 vuotta. Elämme aikaa, jossa korostuvat luonnollisesti sotilaallinen turvallisuus ja rajojemme koskemattomuus. Maamme itsenäisyyteen kuuluu kuitenkin myös taloudellinen itsenäisyys. Tämä on nyt uhattuna, Lohi toteaa tiedotteessaan.

Jos Suomen julkisen talouden suuntaan ei saada käännettyä, on Lohen mukaan riskinä, että talouteen liittyviä päätöksiä tehdään tai vähintäänkin ohjataan Suomen ulkopuolelta.

– Tässä mielessä päättyvästä vuodesta on tulossa talouden ”annus horribilis”, kauhea vuosi.

EUROSTAT julkaisi tiistaina EU-maiden lokakuun työttömyystilastot, joissa Suomi oli Espanjan jälkeen toiseksi viimeisenä. Myös konkurssien määrässä rikottiin 2000-luvun ennätys.

– Viime viikolla kerrottiin, että Suomen talous on supistunut jo kaksi vuosineljännestä peräkkäin. Kasvunäkymät ensi vuodelle ovat olemattomat.

Lohi huomauttaa, että eri alojen yritykset ovat pitkin vuotta ilmoittaneet mittavista yt-neuvotteluista.

Lisää aiheesta

– Menetämme tuhansia ja tuhansia työpaikkoja. Työttömyyden pelko on iso syy siihen, että kotimainen kysyntä ei elvy. Kotitalouksilla ei ole luottamusta talouteen.

VALTION ensi vuoden budjetissa menot ylittävät tulot 11,6 miljardilla eurolla. Suomi velkaantuu tällä vaalikaudella enemmän kuin koskaan aiemmin ja Euroopan maista nopeimmin.

– Koska velkaantuminen ei ole hallinnassa, maamme joutuu EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn. Kesällä Suomen luottoluokitusta laskettiin.

Lohi katsoo hallituksen vaikeuttavan parlamentaarisen taloustyöryhmän työtä murentamalla valtion tulopohjaa yli miljardiin kohoavilla ”tehottomilla” veronalennuksilla.

– Samalla on luotu erittäin epävakaa toimintaympäristö yrityksille poukkoilevalla vero- ja tukipäätöksillä. Tällainen politiikka murentaa tulevaisuudenuskoa ja ihmisten kriisitietoisuutta.

– Talouden kasvun aikaansaaminen on tärkein ratkaisu myös velkaantumiseen. Siksi hallituksen sekä parlamentaarisen taloustyöryhmän tulisi keskittyä ennen muuta tähän. Tavoitteena pitää olla vähintään kaksinkertaistaa talouden kasvu ennustetusta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU