Politiikka
8.8.2017 11:38 ・ Päivitetty: 8.8.2017 11:38
”Väkivaltaa, palkanalennuksia, uhkailua ja kiristystä” – Teollisuusliitto pysäyttää Delta Auton työt
Teollisuusliitto on päättänyt pysäyttää korjaamo- ja asennustyöt Delta Autossa 24. – 27.8. väliseksi ajaksi. Työnseisaus koskee noin 200 asentajaa Delta Auton, Delta Motor Groupin ja Kia Motors Finlandin ja niiden aputoiminimien korjaamo- ja asennustöissä. Työnseisaus alkaa 24.8. kello 0.00 ja päättyy 27.8. kello 23.59.
Lisäksi yhtiöt on asetettu toistaiseksi voimassa olevaan hakusaartoon.
– Työnseisauksen taustalla ovat pitkäaikaiset ongelmat yhtiön kanssa, työnantajan harjoittama uhkailu ja kiristys. Viimeinen pisara oli se, että Delta Auto ryhtyi väkivaltaisesti tekemään muutoksia asentajien työnkuvaan siten, että samalla heikennetään palkkoja ja muita työsuhteen ehtoja, Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo.
Delta Auto irtisanoi keväällä suurimman osan asentajistaan, mukaan lukien pääluottamusmiehiä ja työsuojeluvaltuutettuja. Uusilla työsopimuksilla palkattavat asentajat ovat ns. palvelumestareita, jotka ottavat myös vastaan ja luovuttavat itse työnsä.
Turja Lehtonen korostaa, ettei Teollisuusliitto vastusta sinänsä muutosta, jossa siirrytään palvelumestareihin. Se auttaa liiton jäseniä kehittymään työssään. Mutta tapa, jolla muutos yritetään toteuttaa, on törkeä.
Jotain varmaan kertoo sekin, että tämä on ensimmäinen kerta Teollisuusliiton historiassa ja lienee sitä myös Metalliliiton historiassa, kun ryhdymme sopimuksen voimassa ollessa näin voimakkaisiin painostustoimiin. Ja mikäli nämä toimet eivät riitä siihen, että irtisanottujen työsuhteet palautetaan ja yhtiöissä ryhdytään jälleen noudattamaan työehtosopimusta ja lakeja, joudumme tietenkin harkitsemaan myös muita painostustoimia, Lehtonen sanoo.
Teollisuusliitto on haastanut myös alan työnantajaliiton Autoalan Keskusliiton työtuomioistuimeen valvontavelvollisuuden noudattamatta jättämisestä.
Lisää aiheesta
– Työnantajaliitto on järjestelmällisesti kieltäytynyt puuttumasta jäsenyrityksensä sopimusten ja lakien vastaiseen toimintaan. Emme tietenkään voi tätäkään hyväksyä, Lehtonen toteaa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
3.8.2017 11:37
”Lomarahojen leikkaus nousee neuvottelupöytään” – syksyn liittokierros käynnistyy ensi viikolla
Talous
19.7.2017 12:55
”Työntekijöitä on uhkailtu, sairauslomalla ollut pääluottamusmies irtisanottiin” – Teollisuusliitto harkitsee kovempia toimia
Politiikka
28.6.2017 11:20
Reijo Paanasen uusi asemapaikka on Tukholma – SDP:n ex-puoluesihteeri Pohjoismaiden teollisuustyöntekijöiden pääsihteeriksi
Politiikka
19.5.2017 06:26
Teollisuusliiton Aalto kovana Ylen aamu-tv:ssä – tyrmäsi toiveet nollaratkaisusta
Politiikka
18.5.2017 11:10
Riku Aalto odotetusti Teollisuusliiton johtoon – ”Me emme lähde liikkeelle uhitellen vaan oman arvomme tuntien”
Politiikka
17.5.2017 18:18
Teollisuusliitto perustettiin – Riku Aalto: ”Fuusio tekee meistä yhdessä vahvemman toimijan”