Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Talous

8.11.2025 08:24 ・ Päivitetty: 8.11.2025 10:26

Vakuutusyhtiö: Nuorten raharatkaisuissa selvä muutos

iStock

Nuorten aikuisten tavassa kerryttää varallisuutta on tapahtunut selvä muutos. Sijoittaminen on noussut 25-34-vuotiaiden kotitalouksissa yleisemmäksi kuin asunnon omistaminen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen varallisuustilastoista, joita vakuutusyhtiö LähiTapiolan ekonomisti Hannu Nummiaro on tutkinut.

Hän kertoo, että vielä vuonna 2009 yli puolet 25-34-vuotiaista omisti asunnon ja noin kolmasosa sijoitti rahastoihin tai osakkeisiin. Uusimmassa varallisuustilastossa toissa vuonna enää noin kolmasosa ikäluokasta omisti asunnon ja yli puolet sijoitti pörssiosakkeisiin tai sijoitusrahastoihin.

-  Omistusasumisen ja sijoittamisen osat ovat vaihtuneet finanssikriisin jälkeen, Nummiaro sanoo.

Perinteisesti suomalaiset ovat ostaneet asuntonsa melko nuorina, minkä jälkeen varallisuutta on kerrytetty lyhentämällä asuntolainaa ja säästämällä yli jäävät rahat ensin tilille ja myöhemmin ehkä osakkeisiin tai rahastoon.

-  Nyt moni nuori aikuinen on huomannut, ettei sama vaurastumisen malli enää toimi, hän kertoo.

Sijoittaminen on nyt kolmekymppisten keskuudessa kolme kertaa suositumpaa kuin se oli silloin, kun heidän vanhempansa olivat samanikäisiä.

KAUPUNGISTUMINEN vaikuttaa omalta osaltaan kehityskaareen, Nummiaro kertoo. Omistusasuminen ei välttämättä ole nuorille aikuisille taloudellisesti mahdollista kasvukeskuksissa, ja vuokra-asuminen saattaa olla ainoa vaihtoehto.

-  Vuokratkin ovat korkeita, joten voi kestää pidemmän aikaa ennen kuin saa alkupääoman säästettyä, jotta pystyy alkaa maksaa asuntolainaa, Nummiaro toteaa.

Omistusasuminen ei välttämättä myöskään kiinnosta samalla tavalla kuin ennen. Vuokralla asuminen voi tuoda kaivattua vapautta käyttää rahaa muuhunkin kuin asumiseen tai muuttaa suunnitelmia.

-  Esimerkiksi yhä harvempi nuori aikuinen tietää, minne asettuu asumaan pidemmäksi aikaa.

Ihmiset perustavat lisäksi perheen yhä myöhemmällä iällä. Nuorista aikuisista yhä suurempi osa asuu yksin.

-  Yksiön hinta on kalliimpi yhdelle kuin kaksion hinta kahdelle.

VARALLISUUDEN kerryttämisessä nähtävää selvää muutosta selittää osaltaan myös se, että taloudellisen varautumisen tarve on kasvanut, kun epävarmuustekijät maailmassa ovat lisääntyneet.

-  Ihmiset ovat alkaneet säästää enemmän. Säästöt menevät ensisijaisesti tileille, mutta myös eteenpäin sijoituksiin.

Erityisen vauhdikasta sijoittamisen yleistyminen on ollut alle 25-vuotiaiden joukossa.

-  Jonkinlainen buumi nuorten keskuudessa on menossa. Siihen vaikuttavat varmasti erilaiset sijoitus-podcastit ja kryptovaluutat. Nuorilla on varmaankin myös oman varautumisen tarve kristallisoitunut, Nummiaro tulkitsee muutosta.

Nummiaro uskoo, että sijoittamisen trendi jatkaa vahvistumistaan tulevaisuudessa ja laajenee myös muihin ikäluokkiin sitä myötä, kun nuoret aikuiset vanhenevat.

KUN tarkastellaan varallisuuden euromäärää huomataan, että rahastosäästöjen ja pörssiosakkeiden osuus on keskimäärin suomalaisilla yhä selvästi pienempi kuin oman asunnon osuus -  myös nuorten aikuisten keskuudessa.

Vuonna 2023 niillä nuorilla aikuisilla, joilla oli varallisuutta esimerkiksi rahastoissa, oli niissä 11 000 euroa. Niillä, joilla oli varallisuutta omassa asunnossa, oli sitä 193 000 euroa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU