Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Valiokunnan puheenjohtaja Kiuru: “Hallitus on valinnut menettelyn, joka aiheuttaa eduskunnalle sen, että olemme varsin kiusallisessa asemassa”

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalta odotetaan kantaa siitä, voidaanko hallituksen sote-uudistuksesta antama vastine julkistaa. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan hallituksella ei ole mitään sitä vastaan, että valiokunta julkistaisi sote-vastineen.
Lähtökohta on se, että asiakirja tulee eduskunnassa julkiseksi vasta, kun asian käsittely saadaan valmiiksi valiokunnassa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja, oppositiopuolue SDP:n Krista Kiuru ei kuitenkaan sulje pois, että julkistus voisi tapahtua jo aiemmin.

– Kyllä valiokunta voi tietyissä tapauksissa keksiä, voisiko sanoa kiertoreittejä, mutta nyt korostaisin vielä sitä, että hallitus on valinnut menettelyn, joka aiheuttaa eduskunnalle sen, että olemme varsin kiusallisessa asemassa, Kiuru sanoi eduskunnassa aamupäivällä.

Hallituksen antama vastine on vastaus eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausuntoon sote-uudistuksen valinnanvapaudesta. Vastineen esittely eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle alkoi aamupäivällä.

Hallitus aikoo kertoa vastineen päälinjoista iltapäivällä myös julkisuuteen. Varsinaisen asiakirjan mahdollinen julkistaminen on kuitenkin eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsissä.

Vastine ei tule automaattisesti julki.

Valiokunnan varapuheenjohtajan, hallituspuolue keskustan Hannakaisa Heikkisen käsitys on, että valiokunta voisi julkistaa esityksen.

Lisää aiheesta

– Näin olen ymmärtänyt, että se on meidän oma päätöksemme. Täysin normaalia ei ole, että osa materiaalista matkan varrella julkistetaan, mutta todennäköisesti sille ei mitään estettä ole, Heikkinen sanoi aamupäivällä eduskunnassa.

Pääasiassa hallituksen lakilinjaukset ja niiden perustelut annetaan eduskunnalle hallituksen esityksinä, jolloin paperit tulevat saman tien julki kaikkien nähtäville.

Tällä kertaa hallitus antoi valiokunnalle tarkentavia linjauksia ja näkemyksiä soten valinnanvapaudesta vastineen muodossa, mikä ei automaattisesti tuo papereita julki eduskunnan menettelytavoista johtuen.

Sipilä: Hyvä, jos tulevat julkisuuteen.

Pääministeri Sipilän mukaan hallituksella ei ole mitään sitä vastaan, että valiokunta julkistaisi vastineen. Sipilän mielestä olisi hyvä, että vastineen yksityiskohdat olisivat julkisessa keskustelussa.

Oppositiosta on vaadittu sote-vastineesta pääministerin ilmoitusta, jotta eduskunta voisi käydä asiasta perusteellisen keskustelun. Sipilän mukaan pääministerin ilmoitus sopii hirveän huonosti tilanteeseen, jossa asian käsittely on kesken valiokunnassa.

– Se ei ole sopiva työkalu tähän. Valiokuntatyö on kesken, se jatkuu ja siten se tulee aikanaan saliin takaisin ja palautekeskusteluun ja sitten siitä äänestetään, Sipilä sanoi tänään.

Erimielisyys on osa eduskunnassa käytävää köydenvetoa sote-uudistuksen etenemisestä. Oppositio on syyttänyt hallitusta siitä, että se yrittää viedä ison uudistuksen liian kiireellä läpi.

Vastinetta käsitellään suljetuin ovin

Sosiaali- ja terveysvaliokunta aloitti sote-vastineen käsittelyn aamupäivällä. Normaaliin tapaan eduskunnan valiokunnat työskentelevät suljetuin ovin, ellei niillä ole esimerkiksi julkisia kuulemisia.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan valiokuntaneuvos Eila Mäkipää arvioi perjantaina, että hallituksen sote-vastine tulisi julkiseksi vasta sitten, kun asian käsittely saadaan valmiiksi valiokunnassa.

– Säännös on ihan selvä, Mäkipää sanoi perjantaina.

Mäkipää arvioi tuolloin, että säännöstä on tehty poikkeuksia vain joidenkin julkisten kuulemisten yhteydessä, mutta muuten poikkeuksiin ei ole mahdollisuutta. Mäkipään mukaan ei ole sellaista säännöstä, joka jättäisi valiokunnalle harkintavaltaa.

Maanantaina valiokunnan puheenjohtaja Kiuru ja varapuheenjohtaja Heikkinen eivät siis kuitenkaan sulkeneet pois mahdollisuutta niin sanottujen kiertoteiden käyttöön asiassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE