Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Valtonen Gaza-kohusta: “Suomi tuomitsee kaiken oikeudettoman väkivallan”

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Ulkoministeri Elina Valtosen (kok.) mukaan Suomi tuomitsee kaiken oikeudettoman väkivallan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Valtosen mukaan Suomi on tuominnut Hamasin iskut ja Suomi tuomitsee aivan yhtä lailla kaiken suhteettoman ja oikeudettoman väkivallan ja varsinkin sellaisen, joka suhteettomasti kohdistuu siviileihin.

Valtonen kommentoi Suomen linjaa tiedotustilaisuudessa.

Marraskuussa 79 ulkoministeriön työntekijää esitti Valtoselle kirjeitse muun muassa, että Suomen pitäisi tuomita Israelin suhteeton voimankäyttö Gazan alueella.

Valtosen mukaan Suomen hallituksella ei ole ollut minkäänlaisia vaikeuksia muodostaa linjauksia Lähi-idästä.

-  Kuten hyvin perustuslaistakin voi lukea, niin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa Suomessa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.

VALTONEN kommentoi kirjettä tiistaina STT:lle sanomalla, että keskustelua Suomen linjasta on hyvä käydä. Sitä muokataan hänen mukaansa ennen kaikkea ulkoministeriön Lähi-idän osaston päivittäisen työn pohjalta, minkä lisäksi hän nostaa esiin myös Suomen YK-edustustojen työn.

Lisää aiheesta

– Lopulta vastuun kantavat poliittiset päättäjät.

Valtosen mukaan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linja nojaa myös Lähi-idässä ihmisoikeuksiin, demokratiaan, oikeusvaltioon ja tasa-arvoon. Hän myös sanoo, että Suomi on vahva tukija kansainväliselle rikostuomioistuimelle, joka kerää parhaillaan näyttöä muun muassa sotarikoksista alueelta yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

-  Ja ei kahta sanaa siitä, etteikö Suomi olisi valmis tuomitsemaan ja haluaisikin tuomita – riippumatta siitä, kuka se tekijä on – kaikkia näitä rikoksia, jotka osittain täyttävät jopa vahvat sotarikoksen merkit tai vielä pahempaakin.

“Olemme vedonneet Israeliin sekä kahdenvälisesti että julkisuuden kautta.”

Valtosen mukaan vastuuvelvollisuuden ja poliittisten lausuntojen täytyy nojata luotettavaan tietoon, jota alueelta on vaikea saada.

Hän myös sanoo, että Suomi myös on johdonmukaisesti tuominnut Israelin toimet Länsirannalla laittomissa siirtokunnissa, jossa väkivaltaisuudet ovat lisääntyneet viime kuukausina.

-  Olemme vedonneet Israeliin sekä kahdenvälisesti että julkisuuden kautta, että tämä väkivalta pitää saada loppumaan saman tien.

ÄÄRIJÄRJESTÖ Hamas hyökkäsi Israeliin 7. lokakuuta. Israelin mukaan iskussa kuoli noin 1  200 ihmistä ja yli 240 jäi Hamasin panttivangiksi.

Israel on vastannut Gazan palestiinalaisalueilla kovalla kädellä, mihin lännessä on reagoitu vaihtelevasti. Valtonen arvioi STT:lle, että Suomi on ollut hyvin linjassa verrokkimaiden kanssa.

Suomi pidättäytyi lokakuussa äänestämästä YK:n yleiskokouksen välitöntä humanitaarista tulitaukoa koskevan päätöslauselman puolesta. Äänestyksen jälkeen Valtonen sanoi ratkaisun johtuneen siitä, että tekstissä ei tuomittu erikseen Hamasin iskua.

Suomen tavoin lokakuun äänestyksessä toimi 14 muuta EU-maata. Neljä EU-maata vastusti päätöslauselmaa, ja 8 EU-maata sekä Norja äänestivät sen puolesta.

Joulukuussa – vajaa kuukausi diplomaattien kirjeen jälkeen – Suomi äänesti tulitaukoa vaatineen YK:n yleiskokouksen päätöslauselman puolesta. Yleiskokous hyväksyi tuolloin tekstin, jossa vaadittiin välitöntä humanitaarista tulitaukoa Gazaan ja toistettiin vaatimus, että konfliktin osapuolet noudattavat kansainvälistä oikeutta, panttivangit vapautetaan välittömästi ja ehdoitta ja Gazaan taataan humanitaarisen avun pääsy.

VALTONEN kommentoi asiaa tiedotustilaisuudessa keskiviikkona.

-  Ensinnäkin parissa kuukaudessa tilanne oli myös aivan radikaalisti muuttunut, ja todistimme jo silloin Gazassa valtavaa humanitääristä katastrofia.

Toiseksi joulukuun päätöslauselmassa viitattiin kirjeeseen, jossa tuomitaan aivan suoraan Hamasin iskut, Valtonen perustelee.

Diplomaattilähteet ovat arvioineet STT:lle, että kansainvälisen yhteisön ja Yhdysvaltojen lisääntynyt kriittisyys Israelia kohtaan on vaikuttanut myös Suomessa.

Perussuomalaisista, kokoomuksesta ja kristillisdemokraateista löytyy myös varsin ehdotonta tukea Israelin linjalle. Diplomaatit arvioivat STT:lle, että hallituksen sisäisen linjan löytäminen on vaatinut tasapainoilua.

EUROOPPALAISET diplomaatit ovat olleet viime syksystä saakka huolissaan siitä, että haparointi ja toispuoleiset viestit EU:sta Israelin ja Hamasin konfliktissa ovat voineet vahingoittaa myös lännen viestiä Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainassa. Vaikka Israelin toimet alkoivat hyökkäyksestä Israeliin, tulisi eri maiden yksittäisiä tekoja arvioida samoilla mittareilla.

Tätä huolta voi lukea myös ulkoministeriön työntekijöiden kirjeestä.

-  Suomi ei voi unohtaa omaa, vuosien ajan toistamaansa viestiä sääntöpohjaisen järjestelmän kunnioittamisesta. Tämä olisi suorastaan oman etumme vastaista, kirjeessä sanotaan.

Myös muun muassa Hollannissa ja USA:ssa diplomaatit ovat kirjelmöineet Lähi-idän politiikasta poliittisille päättäjille.

VALTONEN vastasi ulkoministeriön henkilöstölle asiassa etäyhteyksin infotilaisuudessa 20. marraskuuta. Ministeriössä Valtosen koettiin suhtautuvan asiaan viileästi.

Valtonen kertoo suhtautuneensa virkakunnan kirjelmöintiin täysin rauhallisesti.

-  Näin voi toimia, mutta tietenkin on niin, että me emme voi, kuten totesin, jokaista ulkopolitiikan kysymystä kysyä koko henkilökunnalta. Meillähän ei muuten olisi mitään järkeä esimerkiksi erikoistua ja organisoitua niin kuin me olemme tehneet, hän totesi tiedotustilaisuudessa.

Kirjeen allekirjoittajat ovat olleet pääosin nuoremman polven ulkoministeriön työntekijöitä, eikä allekirjoittajiin lukeudu esimerkiksi Suomen suurlähettiläitä.

Toimintatapa on STT:n tietojen mukaan jakanut vanhempaa diplomaattikuntaa, josta osa on nähnyt kirjeen lähettämisen rohkeana ja kannatettavana ja toiset vierastaneet toimintatapaa.

Uutista päivitetty kauttaaltaan klo 19.30

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE